Asumishaaveita jälleen & Vantaan paras ruokakauppa

Mikä vaikutus onkaan auringolla ja ohuella lumipeitteellä! Valoisa aika loppui toisaalta aivan liian lyhyeen. Onneksi jo kuukauden kuluttua on aivan eri meininki. Ja kiitos kommenteista pölynimuripostaukseen. Dysonin varsi-imuria ei suositeltu omakotitalon ainoaksi imuriksi, mutta mies hämmensi soppaa ehdottamalla robotti-imurin hankintaa (kommenteissakin sitä suositeltiin). Meillä on kuitenkin kaksikerroksinen talo, eli käytännössä robotti pyörisi lähinnä alakerrassa – joka toisaalta on se päivittäistä imurointia kaipaava alue. Ajatuksia tästä?

Kävin töissä lyhyen päivän väkertämässä muutamaa toimistotehtävää. Koska kotimatkalla oli aikaa, päätin mennä kiertotietä. Saatoin käydä ihailemassa erästä taloa, joka on taas viime päivinä pyörinyt mielessäni. Se ei ole edes myynnissä, mutta eihän sitä koskaan tiedä…

Kävin myös kaikessa rauhassa ruokakaupassa. Stockan Herkku lopetti Jumbossa vuodenvaihteessa ja oli muutenkin viime aikoina enää varjo entisestään. Vantaan parhaan ruokakaupan titteli on siis ollut jaossa jo jonkin aikaa. Jumbon Citymarket on tietysti kaikessa laajuudessaan hyvä ja paljon on kehuttu myös K-Supermarket Herkkupähkinää Varistossa. Minusta varteenotettava ehdokas löytyy Vihdintien varresta vähän pohjoisempaa: Hämeenkylän K-Supermarket. HeVi-osasto on laadukas, tuoretiskeillä palvelu pelaa ja lehtihyllyssä on riittävästi ruotsalaisia sisustuslehtiä. Kaupan yhteydessä on Alko ja pihalla latauspaikkoja sähköautoille. Miinusta tulee siitä, että tilat ovat hieman ahtaat, joten käyn siellä mieluiten ruuhka-aikojen ulkopuolella.

Ruotsalaisista sisustuslehdistä tarttui mukaan Lantliv. Juu, pakko se on tunnustaa, että viime vuosina klassinen maalaistyyli on alkanut viehättää yhä enemmän. Sellainen modern farmhouse. Tämän myöntäminen jopa vähän nolottaa, sillä minunhan piti olla jonkinlainen selkeälinjaisen skandityylin ylipapitar. Niinkuin olen aiemmin todennut, meidän nykyinen talo on ihan kelpo koti, mutta olisi mukava mennä asumishaaveissa eteenpäin joko tekemällä tästä omannäköisempi tai rakentamalla/remontoimalla uusi. Myös kesämökkihaave jyskyttää näin kesää kohti mentäessä voimakkaampana. Viime vuosina energia on mennyt muihin asioihin, mutta syntyisikö tänä vuonna ratkaisuja asumisrintamalla?

Se ainakin on varmaa, että mitään ei tapahdu, jos sitä ei itse edistä.

Lisbet e. on arjen fantasiaa, ikuinen projekti kauniimman kodin, toimivamman vaatekaapin ja sulavamman arjen eteen. Blogia kirjoittaa Liisa - osa-aikainen haaveilija ja kolmen lapsen äiti. Tukikohtana on koti maaseudun ja kaupungin rajamailla.

seuraa blogia

toivelistalla

Avainsanat

Sivustollani on mainoslinkkejä, jotka on merkitty tähdellä*. Jos teet ostoksia linkkien kautta, saan niistä pienen komission. Tämä ei vaikuta tuotteen hintaan.

arkistojen aarre

Modernin maalaistyylin jäljillä

Aiemmassa postauksessa kerroin, että klassinen mutta kuitenkin moderni maalaistyyli on alkanut viehättää viime vuosina yhä enemmän. Sain Lauralta postaustoiveen kertoa vähän tarkemmin, minkälaista tyyliä sillä…

keskustele

3 keskustelu

  1. 2.5.20

    Moi Liisa! Kommentoin nyt aivan jälkijunassa, mutta kommentoin kuitenkin. NIIN ihanaa, kun olet takaisin. Ei mitään painetta, kuinka usein postaat – kunhan postaat vain ihan tosi usein. 😀 Niin kuin varmasti muutkin lukijasi, rakastan lueskella sinulta ihan vain kaikkia kevyitä arkikuulumisia, joten ei tarvitse miettiä sitä, onko joku asia tarpeeksi iso sopimaan blogiin asti (taidan harjoitella tätä hamaan tappiin itsekin), vaan ihana, kun ehdit julkaista edes jotain. 🙂 Ja siis talohaaveet! Skandityylin ylipapitar pääsi todellakin yllättämään, mutta positiivisesti ja kiinnostavasti. 😀 Olisi tosi kiva kuulla haaveistasi tarkemmin ja/tai nähdä moodboardia modern farmhouse -tyylistä. Meidän muuttoaikeiden suhteen seisoo kaikki paikoillaan, mutta heti kun tilanne antaa periksi, aktivoidumme enemmän itsekin. Juuri kuten sanoit: silloin ei ainakaan mitään tapahdu, jos ei asiaa itse edistä. 🙂

    • 2.9.20
      lisbet said:

      Kiitos ihanasta kommentista Laura! <3 Välillä tuntuu että koko blogi on ollut yhtä haaveilua ja siksi kynnys niistä kertomiseen on korkea. Toisaalta taas mikä se paikka sitten niiden haaveiden esittämiselle olisi, jos ei blogi? Laitetaan siis postausta tulille, kiitos ideasta 🙂 Tsemppiä uuden kodin etsintään! Nyt kevään tullen potentiaalisia kohteita alkaa varmasti ilmaantua taas tiheämmin.