Blogin jälkikirjoitus

IMG_9784

Niin, tämä ei ole viimeinen kappale vaan jälkikirjoitus, sillä blogihan loppui oikeastaan jo pari viikkoa sitten. Mietin päätöstä pitkään, joten mistään hätiköidystä ratkaisusta ei ole kyse. Tarina jäi ihan kesken mutta eipä tässä romaania oltu kirjoitamassakaan. Jos jäi kiinnostamaan, minkä tapetin valitsin eteiseen ja saanko ikinä hankittua peilikaappia yläkerran kylppäriin, kelkkaaan voi hypätä Instagramissa. Tosin sielläkin on ollut viime viikot hiljaista, sillä olen Esko Valtaojaa siteraaten laittanut töötit kiinni ja pitänyt taukoa kaikenlaisista some-kuvioista.

IMG_9557

Bloggaaminen on ollut huikea ja opettavainen harrastus, mutta nyt on aika tehdä muita juttuja. Reilu kolme vuotta vierähti kuin siivillä. Välillä on tullut pidettyä taukoja, välillä blogattu intensiivisesti posket hehkuen. Parhaimmillaan bloggaaminen on virta, joka vie mukanaan, palkitsee ja innostaa jatkamaan entistä vauhdikkaammin. Muistin sen taas, kun käsittelin tämän postauksen kuvia; vanhoja kotiotoksia, jotka saivat Lightroomin avulla uuden elämän.

IMG_9042IMG_7173IMG_6064

Kiitokset lähtevät kaikkien teidän lukijoiden, aktiivisten kommentoijien sekä blogikollegoiden suuntaan. Kiitokset myös Indiedaysille, että sain olla osa tätä portaalia! Blogini sisältö pysyy täällä nähtävillä 1.3. asti.

IMG_4136 IMG_3404 IMG_2450

Jatkosuunnitelmia ei ole. Mutta en koskaan sano en koskaan. On mahdollista, että tulen kirjoittamaan jatkossa jotain blogia. Ehkä lifestyleaiheista, ehkä jostain ihan muusta. Taitoluistelusta. Luonnontieteistä. Pukuompelusta. Ja jos jonain päivänä päätämme rakentaa talon, lupaan kirjoittaa raksablogia!

IMG_2304 IMG_0347

Edessä on yksi vuoden ihanimmista hetkistä, valoisaksi muuttuva kevättalvi. Nautitaan siitä,

terveisin Liisa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

  • Blogisi on ollut yksi suosikeistani ja tunnustan että jään kovasti kaipaamaan selkeää tyyliäsi, kauniita kotikuviasi ja aitoja ja rehellisiä tekstejäsi. <3

    Kaikkea hyvää sinulle ja erityisesti niitä aurinkoisia kevätpäiviä!

    Liina

  • Voi vitsi, harmi, kun lopetat, mutta ymmärrän kyllä. Tää kun on sellainen juttu, ettei halua puolivillaisesti tehdä. Sulla on pienet lapset ja aika on rajallista. Kiitos tähän asti inspiroivasta ja tyylikkäästä blogista! Harmi, ettei tavattu koskaan livenä, mutta kukapa tietää, ehkä joskus!

    Valoisaa kevät ja hyvää jatkoa!

  • Ymmärrettävähän päätöksesi on, vuorokaudessa on rajallisesti aikaa ja jokaisen on viisasta tehdä niitä asioita, jotka kokee tärkeimmäksi. Näin lukijan näkökulmasta päätöksesi on melkoinen menetys, mutta itsellesi varmasti ainoa oikea.

    Kaikkea hyvää jatkoon!

  • On ollut ilo seurata tyylikästä, inspiroivaa, kaunista blogiasi 🙂
    ja harmi, että lopetat. Elämässä täytyy kuitenkin aika ajoin raivata tilaa uusille jutuille, niinpä toivotan sinulle kaikkea hyvää jatkoon.

    – Sirpa

  • Kiitos näistä vuosista. Blogiasi oli ilo seurata! Mukavaa kevättä ja jatkoa 🙂

    Ps. Tein itse saman päätöksen perjantaina ja vitsit miten vapauttavaa se oli! Nyt on aika siirtyä muihin haasteisiin! 🙂

  • Kiitokset kauniista blogistasi. On ollut ilo lukea ajatuksia herättäviä tekstejäsi ja katsella mielettömän kauniita ja selkeitä kuviasi. Hyvää jatkoa sinulle!

    Marjukka

  • Kiitos ihanasta blogista, sitä on ollut ihana lukea!
    Nyt puhaltavat uudet kevättuulet, joten kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi!
    -Minna

  • Löysin blogisi vasta viime vuonna, mutta kiitos tästä ”tuttavuudesta”! Pidin kuvistasi todella paljon ja selkeästä kirjoitustyylistä. Tyylisi toimi ja kuvat toimivat inspiraationa itsellekin. Kaikkea hyvää! 🙂

  • Kiitos mukavasta blogistasi! Teillä on niin kaunis koti! Pitää selata vanhoja postauksia läpi ennen kuin poistuvat ja ladata parhaat kuvat pinterestiin talteen. 🙂 Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi!

  • Kiitos blogistasi! Sitä on ollut ilo lukea ja katsoa ihania kuvia! Aurinkoista kevättä ja koko loppuvuotta! Instassa nähdään :).

  • Minäkin kiitän kauniista blogistasi! Tykkäsin paljon kun kirjoitit asioista rehellisellä otteella.
    Mutta kuten elämässä muutenkin, niin kaikella on aikansa : ) Oikein hyvää talven jatkoa, auringon paistetta ja kaikkea hyvää!

  • Meidän lukijoiden kannalta ikävää, että lopetat. Kiitos kauniista kuvista ja kirjoituksista, joita olemme saaneet katsella ja lukea. Oikein hyvää jatkoa sinulle ja kaunista kevättalvea!

  • Kiitos ihanasta ja inspiroivasta blogista. On ollut ilo seurata sinua ja ihastella kauniita kuvia kauniista kodista. Onneksi voin jatkaa tätä instan puolella. Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi!

  • ”Kun elämä täyttää päivän, jäävät muistiinpanot vähäisiksi”-eeva kilpi-
    Aurinkoisia päiviä sinulle ja kiitos kauniista blogista!

  • Ymmärrän täysin sun päätöksen! Samalla kuitenkin olen lukijana harmissani, sulla on erittäin hyvälaatuinen blogi, kauniit kuvat ja miellyttävä, rauhallinen tapa kirjoittaa. Mieti vielä jatkoa sitten kun olet pitänyt kunnon someloman.

  • Voi harmitus. Ymmärrän kuitenkin, että bloggaaminen vaatii hurjasti aikaa, eikä sitä huvita puolivaloilla tehdä.

    Kaikkea hyvää sinun perheellesi ja oikein ihanaa kesän odotusta! 🙂

  • Hôh! Juuri kun olin tulossa kertomaan, ettà viime kommentissani tuskailemani maisterin tutkinto on nyt todistuksena keittiômme ruokapôydàllà ja on taas aikaa tutustua sinuun blogisi kautta, ilmoitat lopettavasi. No, joka tapauksessa, aiemmin lukemani perusteella tunnen hengen heimolaisuutta kanssasi ja olisin halunnut tutustua sinuun jo aiemmin. Olet ollut vuosia suosikkimeteorologini, ja jos mitààn alalla vaadittavista oppiaineista tajuaisin, voisin làhteà nyt opiskelemaan alaa. Nyt kun oma 10 vuotta keskeneràisenà ollut tutkintoni on ruuhkavuosien ja kolmen pienen lapsen àitinà valmistunut, olisi intoa opiskella kaikenlaista kivaa. Sità mità aiemmin ei voinut, kun vanha oli kesken. Elàmànkouluun on mahtunut useita kaupungin ja tyôpaikan vaihtoja, lasten saantia jne. Mahtavaa, ettà uusi sivu kààntyy ja jotain uutta on tulossa tilalle. Onnea myôs sinulle Liisa uusiin tuuliin! Toivottavasti tapaamme jossain, joskus.

  • Olipas harmittava uutinen näin lukijanasi 🙁 Mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan. Ymmärrän toki kovasti ja ihailen miten perheenäidit, kuten sinäkin, ehditte ylläpitää näin ammattimaisia blogeja!!! Suuri hatunnosto ja kiitos blogitaipaleesta, se on tuonut monta hyvänolon hetkeä myös näin ulkosuomalaiselle. Kaikkea hyvää sinulle ja mukava, että jatkat yhä instassa 🙂

  • Näin lukijana on tietenkin tylsä lukea, että lopetat blogin, mutta tottakai ymmärrämme haasteet kirjoittaa laadukasta blogia työelämän ja perheen lomassa. Oikein hyvää jatkoa sinulle ja perheellesi!

  • Tulipa yllätyksenä! Varmaankin juuri siksi, että oma elämäni on niin kiireistä, etten ole kertakaikkiaan edes blogeja ehtinyt lukea! Joten, ymmärrän hyvin, että aika on rajallista ruudun sillä puolen yhtälailla. Kiitos kauniista kuvista joita olet jakanut ja inspiroivista teksteistä ja kaikkea hyvää!

    T. Kahden pienen tytön uraa ja urheilua harrastava äiti

  • Luin satunnaisesti blogiasi. Nyt ajattelen että elä elämääsi, älä elä blogillesi. Oikea ratkaisu että teit päätöksen lopettamisesta. Ulkoiset seikat eivät loppujenlopuksi kovin paljoa merkitse…