Park Avenue

Kuvaan matkoilla blogin kannalta aivan liian vähän. Tähän tosiseikkaan törmäsin Nykin reissun kuvia selaillessani, vaikka yritin siellä tietoisesti skarpata kameran suhteen. Yleensä kuvissani on lähinnä katunäkymiä ja matkatovereideni selkiä, ruoka-annoksia sekä näkymiä ulos kulkuneuvojen tai rakennusten ikkunoista. Sitä paitsi mukaan ottamani kiinteävälinen 50 mm:n objektiivi oli väärä valinta kaupunkikuvien ottamiseen. Viimeisenä päivänä tulinkin suunnittelemattomasti hankkineeksi uuden objektiivin, mutta siitä lisää myöhemmin, kun linssi ja minä olemme kunnolla tutustuneet.

Mainitsinko jo, että kaupungissa oli aivan tuskaisen kuuma, joka päivä noin 35 astetta? Varmaankin kaikki kynnelle kykenevät Park Avenuen prinsessat olivat paenneet Hamptonien huviloihinsa. Yhden sentään näin kävelevän ulos kaupunkiasunnostaan Chanelin jakussa ja nudeissa Louboutinin korkkareissa suoraan kadulla odottavan mustan Mercedeksen takapenkille. Lounaskutsuille? Rakastajansa luo? Kuka tietää.

Matkapostaukset päättyvät tältä erää. Kommentteihin vastailu on loman jäljiltä pahasti rästissä, pahoittelen ja lupaan tarttua asiaan pian!

Lisbet e. on arjen fantasiaa, ikuinen projekti kauniimman kodin, toimivamman vaatekaapin ja sulavamman arjen eteen. Blogia kirjoittaa Liisa - osa-aikainen haaveilija ja kolmen lapsen äiti. Tukikohtana on koti maaseudun ja kaupungin rajamailla.

seuraa blogia

toivelistalla

Avainsanat

Sivustollani on mainoslinkkejä, jotka on merkitty tähdellä*. Jos teet ostoksia linkkien kautta, saan niistä pienen komission. Tämä ei vaikuta tuotteen hintaan.

arkistojen aarre

Modernin maalaistyylin jäljillä

Aiemmassa postauksessa kerroin, että klassinen mutta kuitenkin moderni maalaistyyli on alkanut viehättää viime vuosina yhä enemmän. Sain Lauralta postaustoiveen kertoa vähän tarkemmin, minkälaista tyyliä sillä…

keskustele

4 keskustelu

  1. 6.27.12
    Anonymous said:

    Hei!

    Tosi kiva oli lukea näitä postauksia. Oma ensimmäinen matka NY:iin on syyskuuna alussa ja
    kaikki tieto otetaan vastaan.Jos vielä joitakin
    ruokapaikkoja vinkkaisit?

    T.matkakuumeinen

    • 7.4.12
      lisbet said:

      Itse asiassa tosi huonosti osaan nimetä mitään ruokapaikkoja, me ollaan menty aina vähän mutu-fiiliksellä siihen, mikä kulloinkin on ollut suunnilleen lähin ja parhaimman näköinen paikka. Eikä oikeastaan olla petytty kertaakaan, ruoka on aina ollut hyvää ja palvelu jenkkityyliin erinomaista. Esim. Little Italyssä on paljon kivoja (italialaisia) ravintoloita vieri vieressä, siellä ollaan käyty parikin kertaa kokeilemassa.

      Ihanaa matkaa sinulle, NYC on kyllä mahtava paikka!

  2. 6.28.12
    Mia said:

    Teillä on ollut varmasti mahtava reissu. Eikä kuvissakaan ole valittamista – saivat mut niin taas haluamaan NY:iin. Ensi kerralla sinne mennessäni aion/haluaisin/toivoisin pääseväni käymään myös Hamptonsissa (ihailemaan niitä taloja…), siellä en ole ennen käynyt.

    • 7.4.12
      lisbet said:

      Ja ylipäätään olisi kiva päästä pois Manhattanilta, tunnustan etten ole Nykin reissuillani käynyt esimerkiksi Queensissä tai Brooklynissäkään. Ja Hamptons olisi tosiaan ihana. Lentokoneen ikkunasta ihailin niitä rantahuviloita ja suunnattoman pitkää, lähes viivasuoraa hiekkarantaa. Ehkä ensi kerralla – toivottavasti sellainen tulee – voisi ottaa majapaikan sieltä?