Ratkenneita ja ratkaisemattomia kattauspulmia

havis-7

Kaupallinen yhteistyö HAVI’Sin kanssa.

Vaikka minulla on tällä viikolla ihan mukavasti aikaa  jouluvalmisteluihin, olen saanut aikaan melkoisen joulustressin. Kuljen ympäri taloa multitaskaten: katson, ovatko porkkanat jo kypsiä, vaihdan lakanan mankeliin, käyn tarkistamssa pienen kuumepotilaan tilaa yläkerrassa, tuon samalla paketointitarvikkeet alakertaan – ja sitten kierros alkaa taas alusta. En ole pitänyt itseäni minään perfektionististressaajana, mutta kenties olen ollut väärässä. Ainakin joulu tuo tämän piirteen toistuvasti pintaan.

Oman jännityksensä jouluvalmisteluihin tuo se, että tänä vuonna saamme isännöidä kolmen sukupolven joulujuhlaa kotonamme. Ei paineita, mutta silti ajattelen, että jos joku on valmis luopumaan jouluna oman kotinsa rauhasta, tarjolla täytyy olla jotain pikkuisen spesiaalia – niin ihanista jouluista olemme saaneet nauttia muiden luona! Meillä tarjolle laitetaan perinteisiä jouluherkkuja sekä tietysti kaunis kattaus. Ihan ensimmäiseksi piti tarkistaa, onhan meillä varmasti riittävästi astioita ja aterimia kahden ruokalajin kattaukseen koko väelle. Keramiikkapuoli on hyvin hoidossa, kiitos Amforan astioiden, mutta lasien ja aterimien suhteen piti lähteä erikseen ostoksille. Häälahjaksi saaduista Iittalan Aurora-laseista osa on kokenut julman kohtalon, ja koska sarjan valmistus on lopetettu muutama vuosi sitten, piti täydennystä etsiä second hand -puolelta. Onneksi lähistöltä löytyi myyjä, jolla oli reilu setti punaviinilaseja myynnissä. Aterimien suhteen sen sijaan tuli vesiperä. Meillä on päivittäisessä käytössä niinikään häälahjaksi toivottuja Villeroy & Bochin Sereno-aterimia. Iät ja ajat tehtävälistalla on ollut hankkia näihin myös alkuruoka-aterimet. Nyt kun asia tuli ajankohtaiseksi, törmäsimme seinään: Stockmannilla sarjaa ei ole enää valikoimissa ja V&B:n Unioninkadun liikkeessäkin nämä ovat tilaustavaraa, joiden toimitusaika on 2-3 viikkoa. Tänä jouluna mennään siis eripariaterimilla, mutta ei anneta sen häiritä juhlatunnelmaa.

Kynttilöiden ja lautasliinojen suhteen ei sen sijaan tule olemaan ongelmaa, sillä olen syksystä asti tiennyt että joulupöytään katetaan uuden HAVI’S-sarjan tuotteita. Brändin takana on kynttilöistään ja kertatuotteistaan tuttu kotimainen Havi. Ihastuin sarjan metallin ja pehmeän roosan sävyihin heti ne nähtyäni, sillä niistä muistui vahvasti mieleen muutaman vuoden takaiset Havin 185. juhlavuoden tuotteet, joihin sain tutustua blogiyhteistyön kautta. Valitsin silloin kattaukseen kuparinvärisiä kynttilöitä ja Punos-lautasliinoja. Muistan tuumineeni, kuinka hienoa on, että perinteikäs valmistaja on halukas tuomaan mallistoonsa uusia tuulia. Kertakäyttötuotteethan ovat paras paikka pysyä trendien viimeisimmällä aallonharjalla! Koen, että noissa juhlavuoden tuotteissa kytenyt idea on HAVI’Sin myötä viety loppuun asti, ja tuloksena on ihanan yhtenäinen kokonaisuus.  Tulevan vuoden kevät/kesä-mallistossa HAVI’S tulee laajentumaan myös kosmetiikkaan ja sisustustekstiileihin – näistä kuullaan varmasti pian vuodenvaihteen jälkeen.

Näiden kuvien roosan ja kuparin sävyt ovat sopivat hyvin talvisiin kattauksiin, mutta joulupöytään kaavailin erityisesti korkeita valkoisia kruunukynttilöitä sekä tukevasta airlaid-materiaalista valmistettuja valkokultaisia Fasetti-liinoja, joiden koko on reilu 40 cm x 40 cm. Kankaisetkin lautasliinat ovat ihania, mutta kun ruokailijoita on paljon ja pöytää katetaan vähän väliä, on helpompi turvautua kertakäyttöservetteihin.

Sarjaan kuuluu myös tuoksukynttilöitä. ”Remember Summer” -tuikut tuovat menneen kesän muistoja tai valavat toivoa tulevan kesän iloista katsantokannasta riippuen. Lisäksi löytyy erilaisia lasilyhtyyn valettuja tuoksukynttilöitä, jotka eivät (onneksi) täytä elintasokynttilän* määritelmää ainakaan hinnan osalta, sillä se jää alle kymmenen euron.

* ) Elintasokynttilä = 50 euroa tai enemmän maksava tuoksukynttilä, joka näyttää hyvältä blogikuvissa.

Toivottavasti siellä joulukiireet alkavat vähitellen helpottaa. Hassua sinänsä, että tiedän hyvin kuinka tarpeettomalta kaikki tämä stressaaminen tuntuu heti aattoiltana, mutta koen sen silti hyvinkin tarpeelliseksi juuri nyt. Ehkä tämä on minun jouluperinteeni…? Tänä iltana ajattelin kuitenkin kaataa itselleni ison kupin glögiä ja pitää pienet paketointitalkoot. Katse on joka tapauksessa suunnattava nyt kohti kynttilänliekkiä eikä noita liukkaita iljanteita!

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Kaunis kattaus! Tumma pöytäliina on kiva vaihtoehto valkoiselle liinalle.

    Tilasin keväällä veneelle Villeroy & Bochin aterimet saksalaisesta porzellantreff.de-verkkokaupasta. Vaikka ei nyt tähän hätään enää auttaisikaan, niin kannattaa kurkata valikoima läpi.

    Rentouttavaa joulua!

  • Kauniita kynttilöitä sekä kynttilänalusia! Olen itse oikea kynttiläfriikki ja suurkuluttaja:illassa palaa tuikku jos toinenkin ja ulkotulet siihen päälle.Kattaus on myös hieno ja upeat Amforan astiat, mukavan juhlallista.Hyvää ja rauhaisaa joulua!

  • Olin järkyttyä kun olin katselemassa taannoin Sokoksella erään merkin lasilyhtyyn valettuja tuoksukynttilöitä, miten voikaan maksaa yksi pirun kynttilä niin paljon! Elintasokynttilä indeed. Jäi ostamatta, ihan periaatteesta eikä niinkään rahan puutteesta. Tuollaisen Havin kynttilän aion kyllä ehdottomasti hankkia, pisteet inhimillisestä hinnasta! 🙂