Tämä oli todella hyvä kommentti ja sivuaa niin ikään omia ajatuksiani. Otan hyvinkin aikaa omille pikku askareilleni arjessa, etenkin nyt toisen lapsen kohdalla sitä on tajunnut, ettei joka inahduksesta tarvitse rientää vauvan vierelle. Esikoinenkin on oppinut jossain määrin odottamisen jalon taidon. Mutta sitä rannatonta aikaa kaipaan edelleen – sitä ei lapsiltaan voi vielä tässä vaiheessa ottaa.

Toisekseen tuo ”aika kiitää” -juttu. Uskon sen ja pelkään sitä. Tiedän, että elämää on myös neljänkympin tuolla puolen, mutta on juttuja, joita haluaisin tehdä nyt just heti ja joita en ehkä enää viisikymppisenä pysty tekemään. Tuntuu aika pahalta ajatus, että pitäisi laittaa itsensä ruuhkavuosiksi aivan hyllylle.

Kiitos ihanasta kommentista, taidat tosiaan ymmärtää juuri, mitä tarkoitan! Haluan kovasti uskoa tuohon, että jälkeenpäin ihmettelen ajan kulumista, mutta kyllä sitä nyt lähinnä vain odottaa, että lapset olisivat isompia. Hassua sinänsä, en oikein ymmärrä vielä itsekään, miksi lapsia ensin kovasti haluaa, ja sitten vain odottaa, että ne kasvaisivat.

Pidin melkein kolmekymppiseksi asti päiväkirjaa mutta se jäi, kun muutin nykyisen mieheni kanssa yhteen. Kivaa, kun nyt on tämä blogi, tulee edes jotain kirjattua ylös – vaikka ei ihan tilitettyä samaan malliin kuin niihin päiväkirjoihin aikoinaan:)

Oh dear, teillä on tosiaan pitänyt aikanaan kiirettä. Helpottaa oikeasti kuulla, että asiat muuttuvat. Käsitöitä on tosiaan kova ikävä, jatkuvasti mietin edelleen, mitä kaikkea olisi kiva ommella, ja varastot olisivat täynnä sinne toiveikkaasti hankittuja kankaita. Mutta kun rannatonta aikaa ei ole, ei tule edes aloitettua.

Näin minäkin haluan ajatella, että elän ja teen hauskoja asioita vielä kasikymppisenäkin;) Mutta toisaalta haluan tehdä niitä myös nyt!

Kiitos, helpottaa vähän:) Ehtihän sitä aikaa vähän ollakin kolmevuotiaan esikoisen kanssa ennen vauvan syntymää – nyt mittari on ikään kuin taas nollautunut. Ihanasti sanottu, että olen maailman tärkein lapsilleni, yritän pitää tuon mielessä!

Tosiaan, ajan rannattomuus (miten ihanasti muuten ilmaistu) voi olla lapsiperheessä vain haave. Mutta hyvät naiset, on ihan ok antaa lapsen hieman odottaa ihan pienestä pitäen. Äitikin on ihminen ja voi hyvin käydä suihkussa, vessassa, juoda kahvikupin, puhua puhelimessa vaikka olisikin lapsia. Luin hiljattain Pamela Druckermanin kirjan French Children Don’t Throw Food. Olen ollut ehkä entisessä elämässäni ranskalainen koska huomaan noudattaneeni pitkälti samoja ’sääntöjä’ kuin ranskalaiset äidit. Lapseni ovat jo kouluikäisiä ja ihan täyspäisiä vaikka en ollutkaan heidän palveluksessaan joka sekunti.

Toinen melko tyypillinen tapa kuvailla aikaa on tuo edellisenkin kirjoittajan kuvailema ’aika kiitää’ -juttu. Tokihan aika menee nopeasti, mutta ei kannata elää niin että unohtaa totaalisesti itsensä ja herää 10-15 vuoden päästä siunailemaan että mihin se aika kului, voi kun lapset on isoja jne. Tätähän kuulee todella usein.

Nautitaan tästä hetkestä ja kesästä!

T. Hanna

Se on elämää tämä. Luopumista tavallaan, joka päivä, mutta samalla syvää kiitollisuutta siitä että elämä kantaa kun pohja on vahva. Ystäväni tapaa leikillisesti sanoa: ”Parasta lapsissa on se, että ne kasvavat”. Nautitaan siitä!
Kaunis, elämänmakuinen blogi Sinulla, sitä on ilo seurata. Voimia!
-hilma-