Artikkelin Pojista, äidistä ja lapsiluvusta kommentit

Kirjoittaja: Raskaana 43-vuotiaana & mikä muutti mielen perheenlisäyksestä - Lisbet e.

Raskaana 43-vuotiaana & mikä muutti mielen perheenlisäyksestä - Lisbet e. — Wed, 13 Jul 2022 11:31:27 +0000

[…] selityksen velkaa etenkin teille, jotka ovat blogiani pitempään lukeneet. Ehkäpä muistatte tämän vanhan blogipostauksen, jossa totesin perheemme lapsiluvun jäävän kahteen. (Kannattaa muuten lukea myös postauksen […]

Kirjoittaja: M

Sat, 29 Apr 2017 18:25:26 +0000

Ihana postaus! Tällaisia kaipaisin lisää .. en siis samasta aiheesta, mutta ”oikeita” arkisia juttuja, joita aika-ajoin laitatkin! 🙂 (Ei siis ole nootti muille postauksillesi, mutta tällaiset kolahtavat erityisesti)
Olen itse aina halunnut vähintään kolme lasta, mielummin neljä kuin kaksi. Elämä on kuitenkin saanut minut toisiin ajatuksiin..
Olen kahden ihanan pojan äiti (4v ja 1,5v), mutta vaikeat raskaudet ja komplikaatiot synnytyksessä sekä pienemmän allergiat ovat mielestäni osoitus siitä, että meidän perhe on nyt tässä. En halua riskeerata parisuhdettamme tai poikien hyvinvointia, sillä ajatuksissa häämöttää kuukaudet vuodepotilaana ja tiputuksessa. Kahden sektion jälkeen synnytystä ei enää tarvitsisi jännittää, mutta kun kokonaisia yöunia on odoteltu kohta kaksi vuotta, niin päätös tuntuu nyt helpolta.
Jätämme kuitenkin kolmannelle sen 1% mahdollisuuden…. jos kuitenkin vielä joskus tuntuu toiselta, jos haluammekin ottaa riskin. Iän puolesta mahdollisuus on vielä olemassa ainakin reilu viisi vuotta.
Ihan hetkittäin ajatus siitä, että meille ei enää tule vauvaa, tuntuu välillä haikealta, mutta toisaalta uskon, että osaamme nauttia elämästä myös neljästään ja ottaa ilo irti siitä, että olemme saaneet kaksi hurmaavaa poikaa.

Kirjoittaja: Vivi

Vivi — Thu, 27 Apr 2017 12:02:34 +0000

Ihana ja ajankohtainen aihe myös täällä. Meillä on kolme lasta. Ensin pojat 8 ja 6v. Ja sitten tytär 2v. Poikien jälkeen tiesin, että lapsiluku ei ole täynnä, mutta järki yövalvomisineen käski odottaa ja hyvä niin. Tuona aikana sain miehenkin vielä innostumaan vauvasta. Odotimme hyvinkin varmaksi kolmatta poika. Suvussa paljon poikia ja lähisuku säesti taustalla, että poika tulee. (Olin jo asennoitunut poikatrion äidiksi)Mutta tyttöhän sieltä tuli kaikkien yllätykseksi. Ja tottakai lasten terveys tärkein, mutta en voisi onnellisempi olla. Jotenkin tytär on tuonut pehmeyttä perheeseemme ja kyllä pojatkin ovat monta kertaa todenneet kuinka ihanaa on kun meillä on vauva.
Nyt käyn hiljalleen haikeutta läpi siitä, että lapsiluku taitaa olla täynnä. Jos mies olisi innokkaampi, niin ehkä, mutta järki sanoo, että ei. Nyt on hyvä. Silti en lupaa lopullista sinettiä asialle panna, ikäkin vielä mahdollistaisi raskautumisen. Toisaalta nyt kun kuopuskin on 2-vuotias ja vauva-aika päättymässä, voi taas erilailla suunnitella tekemisiä ja menemisiä.

Kirjoittaja: Tiina Savolainen

Tiina Savolainen — Sun, 23 Apr 2017 16:46:02 +0000

Ymmärrän tyttöhaaveilusi niin hyvin. Itse kahden pojan äitinä haahuilin ihan samalla tavalla. En oikein ilennyt sanoa sitä vaan ääneen. Tästä on jo aikaa.. Uskallan myös nyt näin jälkikäteen sanoe, miten tsemppaan sitten sen, jos tuleekin kolmas poika..Häpesinkin tunteitani ja olin vähän vihainen itselleni. Miten voin edes ajatella niin? No sitten päätimme uskaltaa. Olin 39- vuotias. Sikiöseulassa todettiin., että lisätutkimuksia täytyy tehdä. Olin tulla hulluksi. Uskoin,että nyt saan ansioni mukaan. Tyttöhaaveet rapisivat taivaantuuliin sananmukaisesti. Toivottiin tervettä. Kahden piinaavan viikon odottelun jälkeen saimme tiedon,että kaikki on kunnossa. Puheimessa kysyin vielä lopuksi, voiko lapsen sukupuolen kertoa.(se oli sitä aikaa..) hetkisen päästä kuulen sanat : Kyllä, se on tyttö. Muistan ikuisesti nuo sanat. Helmi on tänään 16-vuotias . Ajattelen ,että kaikella on tarkoitus Ei ole sattumaa. On kohtalo, joka on. Kun olet valmis päätökseen , se on sitten se mikä on. Se on oikea. Kaikki kuitenkin järjestyy.

Kirjoittaja: Minna

Minna — Fri, 21 Apr 2017 19:12:49 +0000

Haaveilin lapsesta saakka suuresta perheestä, vähintäänkin kahdestatoista lapsesta ja halusin lapsia jo nuorena, opiskeluaikana. Eipä ollut raskaaksi tulo kuitenkaan niin yksinkertaista ja lopulta esikoinen ilmoitti tulostaan valmistumiseni jälkeen. Niin kai oli sitten tarkoitettu, yksi asia kerrallaan. Toinen poikamme syntyi lähes tarkalleen kaksi vuotta ensimmäisen jälkeen. Hän onkin ollut koko ikänsä varsin voimakastahtoinen persoona ja ihanan kaksivuotisuhman keskeltä ajattelin, että lapsiluku oli tässä. Mutta helpottihan sekin sitten ja vauvakuume nosti taas päätään. Minulla raskaaksi tulo ei ole kovin helposti käynyt ja toisen ja kolmannen pojan väli venähtikin sitten yrityksineen neljäksi vuodeksi. Mutta kuinka onnellinen olinkaan, että kolmaskin oli poika! Hän on kulkenut tiiviisti äidin mukana isompia harrastuksissa kuskatessa ja edelleenkin olemme todella läheisiä. Isommat muuttivat omilleen nuorina, tosin heidänkin kanssaan olemme lähes päivittäin tekemisissä edelleen. Olin kolmekymppinen tämän nuorimman syntyessä ja nyt saan riemuita siitä, että viisikymppisenä saan elää täysillä mummivaihdetta, kun vanhimmalla on jo oma lapsi. Tämä se vasta ihanaa aikaa onkin 🙂 !

Kirjoittaja: Helena

Helena — Fri, 21 Apr 2017 05:31:57 +0000

Olen 55-vuotias ja minulla on 26- ja 24-vuotiaat pojat ja 19-vuotias tytär, joka pari viikkoa sitten muutti pois kotoa. Tästä näkökulmasta katsottuna kuopus on antanut aivan valtavan ilon asuessaan ainoana lapsena kotona monta vuotta poikien lähdön jälkeen. Työtä täälläkin on tehty koko ajan enkä tiedä miten ´reiluja´ on ketäkin kohtaan oltu.

Kirjoittaja: Susanna

Susanna — Thu, 20 Apr 2017 19:14:04 +0000

Itse olen vanhempi kuudelle ja näistä viisi olen itse synnyttänyt. Arkeni on varmasti monen mielestä vauhdikasta uusperhe-elämää, mutta itse kuvailisin sitä hyvinkin seesteiseksi. Koen, että olen ollut hyvin onnekas. Sanoin on hyvin vaikea kuvailla sitä, mitä lapset tuovat elämään. Tai mitä he tuovat toistensa elämään. Olen aivan tavallinen työssäkäyvä nainen ja tiukkoja paikkoja on minunkin elämääni mahtunut. Koen kuitenkin, että olen aina nimenomaan saanut lapsista voimaa. Koen, että elämäni on ollut juuri heidän takiaan hyvin rikasta.

Se miten olen päätynyt tähän lapsilukuun, on oikeastaan sitä elämän virtaa. Kolmen jälkeen ajattelin, että tässä se on. Taisin jopa tehdä vähän surutyötä ”viimeisen” vauvani kanssa. Olin kuitenkin vasta alle kolmekymppinen. Elämässä sattuu ja tapahtuu, ja olen saanut kaksi ihanaa rakasta lasta lisää. Ja kaupanpäälle vielä bonuslapsen. Viimeisen raskauden aikana olin 38-vuotias ja kieltämättä mietin, voiko kaikki mennä hyvin taas tälläkin kertaa? Nuorena en osannut murehtia, mutta lähipiirissä sattuneet tapaukset ja elämänkokemus ovat avanneet silmiäni ja osaan todella arvostaa perhettäni.

Nyt perheemme on juuri meille täydellinen. Enempää lapsia meille ei tule, ikäkin on tullut jo vastaan. Elämä on rikasta ja juuri sellaista kuin aina toivoin sen olevan.

Kirjoittaja: ilman nimimerkkiä

ilman nimimerkkiä — Thu, 20 Apr 2017 14:03:04 +0000

Palaan vielä kommentoimaan nimettömänä.

Vaikka perhekokomme on juuri meille sopiva , eikä pikkulapsivaihekaan ole tuntunut liian raskaalta, niin sellaiset asiat joita ei ole voinut mitenkään ennakoida ovat tehneet elämän välillä kovin raskaaksi. Vanhempien / lastemme isovanhempien sairastumiset täysin yllättäen ja kuolemat sekä loputtomalta tuntuva surutyö ovat vieneet voimia. Lapset antavat toki myös syyn pysyä arjessa kiinni, mutta välillä kyllä unohtaisi mieluusti arjen velvollisuudet ja olisi vain yksin ajatuksineen. Lisäksi suree samalla myös lasten menetyksiä ja heidän lapsuuttaan surujen varjossa.

Kirjoittaja: Satu //ALL YOU NEED IS WHITE

Satu //ALL YOU NEED IS WHITE — Thu, 20 Apr 2017 09:23:32 +0000

Aivan ihana, mielenkiintoinen ja itselleni ajankohtainen postaus! Mukava lukea näitä kommenttejakin. Olen miettinyt näitä asioita paljon ja haluaisin postatakin aiheesta, mutta en tiedä uskallanko 😀 Tästä kyllä vähän rohkaistuin ja laitan mietintämyssyn taas päähän – kiitos!

Kirjoittaja: Marjukka

Marjukka — Wed, 19 Apr 2017 21:49:59 +0000

Ihana postaus Liisa sinulta jälleen.Nauroin vedet silmissä tuota marakassin soittamista(voiko marakassia soittaa?)En ole lainkaan samaa mieltä muskariopettajan kanssa, hän tuntuu olevan hyvin tiukasti oman kantansa takana.Ei pieni lapsi todellakaan tarvitse ohjattua harrastusta!