Kiva kun jätit kommentin ja toivottavasti oli hyvä lenkki! (Kannatan kyllä myös pitkiä yöunia.) Miten se onkin aina niin, että äidin lenkkihetki tuntuu olevan kaikesta muusta pois?

Kiitos ihanasta pitkästä pohdinnasta Eeva! Tässä oli monia tuttuja tuntemuksia, kuten outo viime vuosina kuvioihin hiipinyt alavireisyys ja aiempaa negatiivisempi tapa katsoa asioita. Siltä ei pelasta edes se, että olen ”hoitanut” keski-iän kriisiäni iltatähdellä ja uutta alaa opiskelemalla. Samaan aikaan sekä oma että vanhempieni ikääntyminen murehduttaa. Sinun tilanteestasi ajattelen, ettet varmastikaan ole yksin ja tavallaan me kaikki neli-viisikymppiset naiset olemme samassa veneessä, mitä hormoneihin ja kaikkeen muuhunkin tulee. Toisaalta tuntuu, että monet naiset vasta löytävät itsensä, kun elämän suuret vastuut on hoidettu ja voi rauhassa kysyä itseltään, mitä sitä oikestaan haluaisi tehdä. (Eikä sen missään nimessä tarvitse olla korkeakoulututkinto!) Kiva että olet blogin lukijana ja hyvää kesää sinnekin! Haetaan hyviä fiiliksiä juoksuaskel kerrallaan 🙂

Kiitos Nella, lääkisvuodet ovat olleet antoisia, mutta sen verran haluan sanoa, että opiskelin uuden alan hyvin käytännönläheisistä syistä – etten joutuisi työmarkkinoiden suhteen umpikujaan. Vaikka vyön alla olikin jo toinen koulutus, ala on Suomessa pieni ja varsinkaan työ tv-friikkuna ei välttämättä takaa leipää eläkepäiviin asti 🙂

Kiva, että olet löytänyt tänne, tervetuloa! Blogiurallani on ollut monenlaisia vaiheita, mutta se on ollut selvää, että blogi on minulle tärkein kanava, vaikka blogikollegat ympäriltä ovat siirtäneet sisältönsä pääosin muille alustoille. Et ole ainoa lukija, joka on ilmoittanut täällä kommenttilaatikossa, ettei ole missään somessa.

Ja kiitos kannustavista sanoista. Blogi ei tietystikään ole dokumentti arjestani ja supernainen-nimitystä en missään nimessä halua ristiksi ottaa. Mutta onhan se ihan hyvä joskus itsekin tarkastella oman arkensa sisältöä ja todeta, että ihan riittävästi tulee tehtyä:)

Mukava kuulla, jos tästä sai hitusen inspiraatiota.

Toivotaan näin. Lenkillä olen käynyt muutaman kerran tällä viikolla, syväreistä en valitettavasti voi vielä sanoa samaa. Tunnit ovat loppua kesken. En ole muuten Unikkoon ihastunut, mutta nämä trikoot ovat minustakin ihanat!

Ja hei, näin 10 vuotta nuoremman ja lapsettoman silmissä vaikutat aivan todella pystyvältä, oikealta supernaiselta! Hurjaa palettia pyörität käsissäsi ja pärjäät upeasti, joten itsekritiikkiin ja epäilyksiin ei olisi mitään syytä. Ihmismieli vaan on niin kummallinen syöttäessään tuollaisia ajatuksia, jotka objektiivisesta näkökulmasta tuntuvat aivan hullunkurisilta.