Artikkelin Vauvavuoden jälkikirjoitus kommentit

Kirjoittaja: Nelsson

Nelsson — Sun, 20 Jul 2014 13:54:52 +0000

Vastauksena kommenttiin lisbet. Kyllä. Periaatteessahan siinä voi aikuinenkin istua, mutta muistaakseni siinä on joku painoraja. Pakko tosin tunnustaa, että meillä ei ole keittiössä keittiöjakkaraa, joten käytän Tripp Trappeja tikapuina/askelmana :) Perustuolien kanssa on hankalampi kiipeillä yläkaapeille :)

Kirjoittaja: Sinirinta

Sinirinta — Sat, 19 Jul 2014 08:01:33 +0000

Vastauksena kommenttiin lisbet. Kiitos, tsemppiä tarvitaan. Kyllä vaan, ollaan aika samoissa paluumuuttajien kanssa odotusajoissa. Tänään onkin tiedossa heidän pianon kantamista ja muuta reipastelua :)

Kirjoittaja: lisbet

lisbet — Sat, 19 Jul 2014 05:37:49 +0000

Vastauksena kommenttiin Nelsson. Haha, minäkin huomaan laskeskelevani, koska TrippTrappit voisi heivata ja hankkia niiden tilalle ruokapöytään pari tavallista tuolia lisää. Vaikka eikös se tuoli ole suunniteltu niin, että sitä voisi käyttää teini-iän kynnykselle asti?

Kirjoittaja: lisbet

lisbet — Sat, 19 Jul 2014 05:31:30 +0000

Vastauksena kommenttiin Sinirinta.

Kyllä isäksi tulo lienee ihan yhtä suuri kasvamisen paikka, vaikka olinkin kirjoittanut naisen näkökulmasta. Se yhdeksän kuukauden odottelu on pikkujuttu verrattuna kaikkeen siihen, mitä siitä seuraa.

Näin minäkin olen päätellyt, että autotallit sun muut ovat miehen tapa rakentaa pesää – enkä suinkaan syytä miestäni siitä, ettei hän olisi ollut isänä läsnä. Olen molempien lasten kohdalla palannut työelämään vauvan ollessa 7-8 kk ikäinen, jolloin mieheni on jäänyt kotiin hoitamaan vauvaa. Tällä hetkellä olemme molemmat töissä ja hoidamme nuorempaa kotona vuorovoimin. Välillä kapinoin vapaa-ajan luolamiesmäistä työnjakoa vastaan, mutta toisaalta minulta nuo raksahommat onnistuisivat vähän huonosti…

Onneksi olkoon tulevasta perheenlisäyksestä! (Taidatte mennä aika samassa tahdissa entisen kollegasi kanssa?) Eiköhän todennäköisyys ole sen puolella, että hän muistuttaa luonteeltaan sisarustaan. Onneksi teillä on tuki lähellä, se on kyllä korvaamatonta! Tsemppiä sinnekin pesänrakennukseen.

Kirjoittaja: lisbet

lisbet — Sat, 19 Jul 2014 05:16:33 +0000

Vastauksena kommenttiin Tiina. Niinpä, ei mene tasan onnen lahjat tässäkään. Käy ihan rehellisesti kateeksi niitä, joilla lähellä asuvat, hyväkuntoiset ja joutilaat isovanhemmat ottavat lapsia luokseen iltaisin, viikonloppuisin, kesälomalla, lyhellä varoitusajalla hätätilanteissa... Kurja kuulla, että teillä tämä ei ole ollut mahdollista, vaikka välimatka on välillä ollut lyhytkin. Meillä isovanhemmat ovat kyllä tarvittaessa apuna, mutta asuvat sen verran kaukana, että hoitokuviot vaativat etukäteisjärjestelyjä. Miehen vanhemmat ovat sitä paitsi vielä työelämässä mukana. Lisäksi meillä on molemmilla sisaruksia, joilla on perhettä, joten isovanhempien huomio jakautuu monelle lapselle. Toisaalta olen nähnyt sellaisiakin tilanteita, joissa mummon on oletettu ryhtyvän ilmaiseksi täyspäiväiseksi lastenhoitajaksi, eikä sekään ole mielestäni reilua.

Kirjoittaja: Nelsson

Nelsson — Fri, 18 Jul 2014 20:01:36 +0000

<3 Juuri näin <3 Mä itse tuuletin kun päästiin eroon turvakaukalosta, tuttipulloista, imetysliiveistä jne. Jokainen "ei-enää-ikinä" -etappi tuntui voitolta. Juuri nyt mietin, että myisin TrippTrappit pois (vaikka lapset niissä voivat istua vielä muutamia vuosia) ihan vaan siitä syystä, että niistä tulee syöttötuoliajat mieleen 🙂

Kirjoittaja: Sinirinta

Sinirinta — Fri, 18 Jul 2014 19:23:12 +0000

En tiedä onko vanhemmaksi tuleminen meille miehille helpompi juttu, mutta yhtä lailla se muuttaa koko elämän. Eihän me koeta fyysisesti raskauden vaivoja ja turvotuksia, eikä synnytyksen kipuja saatika hormoonihöyryjen mielialavaihteluja. Toki ne koetaan henkisesti!
Vaikka aina ei siltä näyttäisi, niin kyllä kaiken tekemisen taustaksi muuttuu se, että haluamme tehdä asioita perheelle. On se ruoan valmistusta, remonttiprojektin vetämistä tai autotallin rakentamista. Meidän esikoisemme täytti kesän alussa 2 vuotta. Hän on ollut alusta asti helppo tapaus ja päästänyt meidät tosi helpolla. Tosin nykyisin hän uhkuu suurta uhmaa kuten ikään kuuluu.
Odotamme perheenlisäystä joulukuun lopulla ja nyt pelonsekaisesti odotamme saammeko sen kiukkupussi/yökukkuja/känkkäränkkä-lapsen, johon olimme varautuneet esikoisen kohdalla. Kiva kuitenkin tietää, että kaikesta voi selviytyä.
Olemme myös suuressa kiitollisuuden velassa kohtuullisen suurelle tukiverkolle, johon olemme voineet tukeutua kun kaikki on tuntunut kaatuvan päälle tai jos on vain haluttu olla kahdestaan vaimon kanssa. Onneksi myös kaveripiirissä on paljon lapsellisia ihmisiä (sic), joiden vertaistuki on ollut korvaamatonta!
Perhe, parasta mitä minulla on koskaan ollut!

Kirjoittaja: Tiina

Tiina — Fri, 18 Jul 2014 16:43:26 +0000

Vastauksena kommenttiin lisbet. Täysin samaa mieltä kanssasi siitä että pienen lapsen hoidon ei ole tarkoitus olla ihan niin rankkaa, mitä se todellisuudessa on perheille joilla ei ole minkäänlaista tukiverkostoa. Olen asunut sekä ulkomailla että Suomessa muutaman kilometrin päässä lapsen isovanhemmista, mutta apua on aina ollut tarjolla samat 0%:a. Kyllä se on aika kasvattava kokemus selvitä pikkulapsivaiheesta yksin tai kaksin, mutta tuskin toistamiseen lähtisin moiseen rumbaan.

Kirjoittaja: lisbet

lisbet — Fri, 18 Jul 2014 05:52:45 +0000

Vastauksena kommenttiin tiina savolainen. Todellakin!

Kirjoittaja: lisbet

lisbet — Fri, 18 Jul 2014 05:50:00 +0000

Vastauksena kommenttiin L-L.

Kiitos! Tämä on ihana kuulla, ja vaikka olen kuullut sen monesti aiemminkin, sen saa sanoa mulle uudelleen vaikka joka päivä 😀 Että se ei kestä ikuisesti ja tulee aika, jolloin lasten kanssa voi puuhailla muutakin kuin taputella kakkua hiekkiksellä. Tosin jotkut osaa varoitella, että 13 vuoden kohdalla homma menee uudelleen sekaisin… no ei ehkä kaikilla onneksi 😀