Puintikauden päätteeksi

IMG_0056

Millaisia asioita teillä on juhlittu tänä syksynä? Oletko valaissut juhlahetkiäsi tai arki-iltojasi kynttilöin? Todennäköisyys on suuri, että olet sytyttänyt sydänlangan Havin kotimaisista tuotteista. Havin perinteet juontavat 1800-luvun Viipuriin ja tänä vuonna merkki juhlii jo 185-vuotista taivaltaan. Havin ja Indiedaysin yhteistyökampanjan merkeissä saan jakaa teille oman kynttilähetkeni.

Blogeissa oli muutama kuukausi sitten paljon puhetta siitä, miten syksy on uusien alkujen aikaa ja jopa vuoden todellinen alku. Vaan on syyskausi myös eräänlainen päätös, aika korjata satoa. Meillä ei korjattu tänä syksynä maan antimia, mutta kun keväästä alkanut työläs piha- ja rakennusrupeama on saatettu sopivaan pisteeseen juuri ajoissa, on olo vähän sama kuin aittansa täyttäneellä talonpojalla. Viime viikot olemme katselleet kodin lämmöstä, miten sade piiskaa autotallin peltikattoa, ovia, ikkunoita, ulkoverhousta. Siinä se nyt seisoo, lämpimänä talvea odottamassa! Meidän sadonkorjuuillallisemme on siis katettu tämän kunniaksi.

Halusin tällä kertaa tuoda kattaukseen syksyisen luonnon värejä. Aivan ensimmäiseksi iskin silmäni Havin juhlavuoden kuparinväriisiin 185-pöytäkynttilöihin. Olen salaa himoinnut kotiin jotain kuparinsävyistä jo pitkän aikaa mutta samaan hengenvetoon pelännyt, että tulen tehneeksi trendihuuruisen hankinnan. Tässä siis lämpöinen sisustusvinkki varovaisille sisustajille – trendiväri on helppo tuoda kotiin kulutustavaran kuten kynttilän muodossa. Tarkkasilmäiset ovatkin jo bonganneet kynttilät olohuoneemme viimeaikaisista kuvista! Jotta kokonaisuus pysyisi keveänä, kynttilämeressä on lisäksi Havin helmiäispintaisia 185-pöytäkynttilöitä ja kaikille tuttuja lämpötuikkuja keraamisissa kynttilänjaloissa.

IMG_0086 IMG_0070

Toinen kattaukseen valitsemani tuote oli Annaleena Hämäläisen Haville suunnitelema Punos-lautasliina. Tässäkin menin väriaisti edellä: siniharmaa on tällä hetkellä yksi suosikkisävyistäni ja haluaisin tuoda sitä pieninä annoksina kotiin. Punos-liinojen printti on todella nokkela. Kun liinaa taittelee tai pyörittelee eri tavoin, kuosi saa aivan uusia muotoja. Luulen, että Punosta tullaan näkemään meillä vielä paljon, sillä Havin ensi kevään mallistossa liinasta on tulossa uusia värivaihtoehtoja.

IMG_0055IMG_0089 IMG_0096

Havi kerää nyt tunnelmia suomalaisista kynttilähetkistä. Minkälainen on sinun kynttilähetkesi? Liittyykö Havin kynttilöhin kohdallasi joitain erityisiä muistoja? Jakamalla oman tarinasi täällä voit voittaa upean kynttiläillallisen ja tuotepalkintoja. Kilpailu on voimassa vuoden loppuun saakka. Tunnelmia voit jakaa myös Instagramissa tägillä #havi185. Lämpöisiä kynttilähetkiä kaikille!

Lisbet e. on arjen fantasiaa, ikuinen projekti kauniimman kodin, toimivamman vaatekaapin ja sulavamman arjen eteen. Blogia kirjoittaa Liisa - osa-aikainen haaveilija ja kolmen lapsen äiti. Tukikohtana on koti maaseudun ja kaupungin rajamailla.

seuraa blogia

toivelistalla

Avainsanat

Sivustollani on mainoslinkkejä, jotka on merkitty tähdellä*. Jos teet ostoksia linkkien kautta, saan niistä pienen komission. Tämä ei vaikuta tuotteen hintaan.

arkistojen aarre

Modernin maalaistyylin jäljillä

Aiemmassa postauksessa kerroin, että klassinen mutta kuitenkin moderni maalaistyyli on alkanut viehättää viime vuosina yhä enemmän. Sain Lauralta postaustoiveen kertoa vähän tarkemmin, minkälaista tyyliä sillä…

keskustele

2 keskustelu

  1. 11.3.14

    Oi kun kauniita ja tunnelmallisia kuvia! Ja Punos-lautasliinat ovat upeat. Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!

    • 11.11.14
      lisbet e. said:

      Kiitos samoin! Nuo lautasliinat ovat kyllä raikas tuulahdus kukka- ja ruutukuviollisten liinojen valtakuntaan. Toivottavasti moni marketti ottaa nämä valikoimiinsa.