Vastailen täältä kuukausien päästä kommentteihin… tämän jälkeenhän oma aika varsin nopeasti lensi ulos ikkunasta koronakevään myötä. Onneksi nyt syksyllä on ollut vähän normaalimpaa arkea taas. Mies on jokseenkin pysyväisluontoisesti siirtynyt tekemään töitä kotona ja itse olen palannut opiskelujen pariin, joten todella harvoin olen enää täysin yksin kotona. Mutta kyllä sen aika koittaa jälleen. On aina mukava kuulla näitä kokemuksia muutamaa vuotta edempänä meneviltä. Tietää hieman, mitä odottaa. Meillä nuorempikin meni nyt kouluun ja yksi aikakausi sen myötä päättyi. Tämä on aika mukava elämänvaihe, en halua ajatellakaan, että nämä jonain päivänä lentäisivät pesästä!

Nyt lapset ovat yläkoulu- ja lukioiässä, ja olen jo alkanut vähån miettiä sitä, että esikoinen lähtee parin vuoden päästä armeijaan ja muuttaa pian pois kotoakin. Kaipaan hiljaisuutta ja yksinoloa, mutta lasten kasvaessa joko tarve niihin on pienentynyt tai mahdollisuudet olla itsekseen ovat kasvaneet. Nyt nuo teinit viilettävät omissa menoissaan tai huoneissaan, ettei heitä juuri näy. En edelleenkään kaipaa ihan taapero- tai pikkulapsiaikaa, ja tämäkin vaihe on hyvä, mutta kohtapa liian nopeasti lapset kasvavat ja lentävät pesästä,