Äitiyslomalla

Eilen oli kevään viimeinen työpäivä. Äitiysloma ei alkanut yhtään liian aikaisin, enkä muista viime kerrasta, että olisin ollut näin… puhki. Mutta silloin saikin työpäivän ulkopuolella levätä, milloin huvitti. Tuleva viikonloppu taitaa mennä ihan vain toipuessa, vaikka kaikenlaisia projekteja onkin mielessä. Yksi projekti nytkähti eteenpäin, kun kävin hamstraamassa Prismasta kuvassa etualalla näkyviä lasipurnukoita. Suunnitelma on, että ruokakaapin kuiva-aineet muuttavat niihin asumaan.

Kunpa silti malttaisin myös levätä ja olla ahdistumatta kaiken keskeneräisyydestä. On silkka mahdottomuus, että saisin kaiken haluamani valmiiksi ennen synnytystä, joka puolestaan voi olla edessä ensi yönä tai vasta juhannuksena. Jatkuuhan se elämä lapsen tulon jälkeenkin, taas vain hieman erilaisena. Enjoy the journey vai miten se menee.

Hitsin hormonit!

Joko luit nämä?

22 Kommenttia

  1. Rauhallisia ja onnentäyteisiä hetkiä äitiyslomaasi. Tee juuri niitä projekteja, joista eniten nautit. Kaikki muu voi odottaa.. vaikka sitten keskeneräisenä 😉

  2. Mukavaa äitiysloman alkua sinulle! Ja lieneeköhän tämä eka kommenttini tänne tontillesi, vaikka olen seurannut hurrrrrjan kauan! Toivotaan muuten, ettei h-hetki ole vielä ihan ensi yönä, että saat voimat kerättyä 🙂

    1. Moikka Lilou ja kiitos kommentista, kiva kuulla että siellä seurataan! Jep, olen antanut vauvan ymmärtää, että ainaskin prinsessa Madeleinen häiden yli pitäisi pysyä sisällä, niin että äiti saa katsoa kruunupäitä sohvalla rauhassa löhöillen.

  3. Mukavaa äippäriä! Meillä on lapsilla 1v7kk ikäeroa ja muistan edelleen miten puhki itse olin tuossa vaiheessa. Tällä hetkellä elämä on aika iisiä 9 vuotiaan ja melkein 8 vuotiaan kanssa.

  4. Mukavaa äitiyslomaa! Moisella olen itsekin, kahden äitinä, joten seuraan blogiasi mielenkiinnolla 🙂

    Täytyy mainita, että muistan vieläkin miten upea punainen solmuvyöllinen neulemekko sinulla viime raskaudessasi oli. Chic!

    1. Oi kiitos, muistan kyllä hyvin sen Espritin neulemekon. Heivasin sen kuitenkin menemään edellisen raskauden jälkeen, sillä se oli vähän hankala käyttää… tahtoi rullautua epäpukevalla tavalla ylös varsinkin loppuraskaudessa… (olen niin onnellinen, että ruuturaskaudet on nyt todennäköisesti lusittu:)

      Mukavaa äitiyslomaa sinnekin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *