Kauttaaltaan tapetoitu eteinen

IMG_4314 IMG_4312
IMG_4309 IMG_4320 IMG_4308 IMG_4310Reilu viikko sitten laitoimme miehen kanssa parisuhteemme testiin ja tapetoimme eteisen. Selvittiin, nyt kelpaa jatkaa kohti seitsemättä hääpäivää. Olihan projektia ehtitty pohjustaa jo vuoden verran. Tunnustan, että loppumetreillä olin jänistää tajutessani, että neljä nurkkaa, kolme ovi- ja ikkuna-aukkoa sekä kuvioiltaan kohdistettava tapetti ei ole aivan yksinkertainen yhdistelmä. Olin jo muuttamassa suunnitelmia ja laittamassa tapettia tehosteeksi yläkerran oleskelutilaan, mutta mies rohkaisi minua ja sanoi, että kyllä se eteisen seinään saadaan.

Ei se kuitenkaan helppoa ollut, ja lopputulokseen mahtuu yksi kompromissinurkka, jossa kuviot eivät kohdistu koko matkalta seinien lievän kaltevuuden vuoksi. Borås-tapettien Arne Jacobsenin suunnittelema Ypsilon-printti ei myöskään ollut aivan mittatarkka, joten säätämistä riitti. Mutta hitsi vieköön, olen lopputulokseen todella tyytyväinen! Eteisestä tuli juuri sellainen kuin kuvittelinkin. Tapetti antaa huoneelle rajat ja jollain hassulla tavalla eteiskaappi tuntuu tilavammalta kuin aiemmin. (Näissä kuvissa tilavaikutelmaa laajentaa kameran objektiivi.)

Aiemmissa blogipostauksissa on kommentoitu kuvion vilistävyyttä ja sitä, rasittaako se silmiä. En ehkä asentaisi tällaista printtiä esimerkiksi TV:n taustaseinälle, jossa se on pitkään näkökentässä. Eteiskomerossa migreenikohtauksen vaara on minimoitu, sillä se on paikka, jossa kukaan ei oleskele pitkään.

Yläkerran oleskelutilan seinä jäi tämän projektin seurauksena kummittelemaan. Wallpapers by Scandinavian Designers -mallistosta löytyy monta muutakin suosikkia ja niistä jokin voisi päätyä yläkertaan. Voisiko olla, että jo vuoden päästä saamme sen aikaiseksi? Kodin laittaminen on kyllä tällä hetkellä poikkeuksellisen tehokasta, sillä tälle päivälle on lupailtu työhuoneen liukuovien toimitusta. Sitten olisi jo kaksi projektia alkuvuoden sisustussuunnitelmasta ruksattu!

Lisbet e. on arjen fantasiaa, ikuinen projekti kauniimman kodin, toimivamman vaatekaapin ja sulavamman arjen eteen. Elämä on yhdistelmä uraa, opiskelua ja perhettä, jonka tukikohtana on koti maaseudun ja kaupungin rajamailla.

nousussa nyt

seuraa blogia

arkisto

bloginostot

Avainsanat

keskustelu

  1. 15.3.2016
    Ulla said:

    Aiaiai, me voitaiskin tulla joskus porukalla sun ihanaa kotia katsomaan ja kippistelemään 🙂

    • 15.3.2016
      lisbet said:

      No ehdottomasti vaikka grillailua kesällä! Mut vasta sitten kun meidän pommipiha on paremmassa kuosissa 😀

  2. 15.3.2016
    kolmen äiti said:

    Upea tapetti ja loistovalinta tähän tilaan! Mistä kaappi on?

    • 16.3.2016
      lisbet said:

      Kiitos! Kaappi on IKEAn STÄLL-kenkäkaappi ja nielee eteisen kenkämeren sisuksiinsa 😀

  3. 16.3.2016

    Näyttääpä hyvältä ja tuo kuviohan on just passeli tuohon tilaan. Mittasuhteet on tosi hyvät. Ja tapetinlaitto on sellainen nakki, että sen jälkeen selättää kevyesti pahamaineiset 7-vuoden kriisit.

    • 17.3.2016
      lisbet said:

      Kiitti Netta! Mä mietin myös sitä suurempikuvioista Trapezia tähän tilaan mutta sinäpä sen sanoit, tässä mittasuhteet ovat paremmin kohdallaan.

  4. 16.3.2016

    Tyylikkään näköistä! Uskon, että tapetin laittaminen ei ollut helpointa puuhaa mutta kyllä se kannatti – niin hyvältä näyttää! 🙂

    • 17.3.2016
      lisbet said:

      Niinpä, onneksi lähdettiin yrittämään vaikka se vähän riski olikin 😀

  5. 16.3.2016
    Emilia said:

    Hienolta näyttää! Lipasto on myös kiva, mistä se on? Onko sen laatikot suunniteltu kenkien säilyttämiseen?

  6. 16.3.2016
    Emilia said:

    No tuossa yllähän se kaapin alkuperä jo olikin mainittu… Silmät pomppii näköjään miten sattuu 😀

    • 17.3.2016
      lisbet said:

      Hyvä että vastaus löytyi, IKEAsta tosiaan!

  7. 16.3.2016

    Tosi upea kokonaisuus kalustusta myöten!

    • 17.3.2016
      lisbet said:

      Kiitos Giselda! Tuoli on lainattu kuvaustarkoituksiin ruokatilasta, halusin vähän fiilistellä Arne Jacobsenia.

  8. 17.3.2016
    Jaana said:

    Löysin tänne blogiin vasta tällä viikolla ja täytyy todeta että upea koti teillä! Kerrassaan tyylikäs kokonaisuus.

    • 17.3.2016
      lisbet said:

      Kiva että löysit tänne, Jaana! Koti tuntuu itsestä vielä kovin keskeneräiseltä mutta kyllä se siitä pikkuhiljaa muotoutuu.