Keräilyn vieno kutsu

IMG_2146

”In vain have I struggled. It will not do. My feelings will not be repressed. You must allow me to tell you how ardently I admire and love you.”

Olen pahoillani, mutta tämä blogikirjoitus vaati Jane Austen -sitaattia alkuun. Olo on ollut kuin Mr Darcylla, joka on joutunut kääntämään takkinsa pyhimpien periaatteidensa suhteen.

Olen harrastanut tavaroiden karsimista jo pitkään, koko sen kolme vuotta jonka olemme asuneet nykyisessä kodissa. Lyhyesti sanottakoon, että olen myynyt, lahjoittanut ja kierrättänyt paljon sellaista tavaraa, jonka aiemmin katsoin välttämättömäksi säilyttää. Esimerkiksi erilaiset kokoelmat. Harva meistä tunnustautuu keräilijäksi, mutta lähemmin tarkasteltuna lähes jokaisella on jonkinlainen kokoelma. Itse olen keräillyt esimerkiksi 50-70-lukujen nimekkäiden suunnittelijoiden ompelukaavoja. Kaavat liittyivät ompeluharrastukseeni, joka loppui esikoisen syntymään (tai jäi tauolle, en tiedä). Kaavakokoelma oli yksi, joka sai lähteä ja sainkin niistä ihan mukavan summan Etsyn kautta. Vaikka joskus toivon palaavani ompelun pariin, luulen että lähestymiskulmani on silloin erilainen, enkä osaa kaivata vintagekaavojani.

Kaavat ovat vain otos tavaravirrasta, joka on kulkenut ovesta ulos viime vuosina. Kun on näin menestyksekkäästi hankkiutunut tavaroista eroon, on vaikea tunnustaa itselleen, että on hankkimassa uutta kokoelmaa. Olen nimittäin pahasti hurahtamassa Grapponia-astiasarjaan, jonka Nanny Still suunnitteli Riihimäen lasille vuonna 1968. Grapponian valmistus päättyi vuonna 1976, mutta sarja oli aikoinaan niin suosittu, että keräilymateriaalia on saatavilla yllin kyllin, kurkatkaapa vaikka nettikirpputoreille.

Keräily syntyi tarpeesta – tavallaan. Olin alkanut kaivata kattauksiin läpinäkyviä juomalaseja, vaikka Amforan keraamiset Tri- ja Opto-juomakupit toimittivat kyllä virkansa mainiosti. Mielessä oli myös romanttinen runsaus minimalistisen keramiikan rinnalle. Esimerkiksi Iittalan Kastehelmi-sarja on mielestäni kaunis mutta olin heti myyty, kun törmäsin Grapponiaan. Vai pitäisikö sanoa kohtasin uudelleen? Lapsuudenkodissani hedelmäsalaatti tarjoiltiin aina keltaisesta Grapponia-kulhosta saman sarjan jälkiruokamaljoihin. Juomalasejakin vanhempani olivat saaneet häälahjaksi, mutta niistä suurin osa oli särkynyt vuosien saatossa.

Todellisuudessa mitään tarvetta hankkia uusia astioita ei ole. Tunnustan siis antautuneeni keräilylle. Toistaiseksi kokoelmani ei ole suuren suuri, vaan se koostuu kuvien kirkkaasta maljakosta ja kahdesta neodyymin värisestä juomalasista sekä neljän kirkkaan lasin sarjasta, joka on vielä kuljetussyistä maakunnassa. Yritän pitää keräilyn kohtuudessa. Tarkoitus on hankkia vielä jälkiruokakulhoja, glögimukeja ja ehkä sarjan tarjoiluvati, mutta sitten saa riittää.

IMG_2152

Kuinka näitä hennoo edes käyttää! Erityisesti hankkimani juomalasit ovat aivan iskemättömässä kunnossa.  Maljakko puolestaan taitaa olla jonkinlaista kakkoslaatua, sillä siinä on useita ilmakuplia. Ostin sen silti, sillä lyhyen kokemukseni perusteella kirkas maljakko on sarjan vaikeimmin löydettäviä osia. Moni varmaan näkee Grapponiassa yhtymäkohtia edellä mainitsemaani Kastehelmeen, ja aivan oikein: Oiva Toikan suunnittelema Kastehelmi lanseerattiin vain neljä vuotta aiemmin vuonna 1964. Kriittinen ero ja se mikä tekee mielestäni Nanny Stillin designista kauniimman, on lasinystyröiden erilainen muoto. Kastehelmessä nystyt ovat sileitä puolipalloja, kun taas Grapponiassa on ne ovat tylppäkärkisiä kartioita. Ne taittavat valoa voimakkaammin ja lopputuloksessa on kristalliastian kimalluksen piireitä.

Pakko vielä myöntää, että keräilynhimoni ei rajoitu Grapponiaan. Vintagelasimarkkinoita kolutessa vastaan on tullut mitä kauneimpia malleja, ja esimerkiksi maljakkopuolella on pari haavetta kiikarissa. Keräilyni punainen lanka on kuitenkin, että hankin esineitä sen verran kuin voin oikeasti käyttää ja jätän museoinnin toisten tahojen tehtäväksi.

Löytyyko lukijapuolelta ahkeria keräilijöitä? Onko joku joutunut jopa pulaan keräilyharrastuksen kanssa?

Lisbet e. on arjen fantasiaa, ikuinen projekti kauniimman kodin, toimivamman vaatekaapin ja sulavamman arjen eteen. Blogia kirjoittaa Liisa - osa-aikainen haaveilija ja kolmen lapsen äiti. Tukikohtana on koti maaseudun ja kaupungin rajamailla.

seuraa blogia

toivelistalla

Avainsanat

Sivustollani on mainoslinkkejä, jotka on merkitty tähdellä*. Jos teet ostoksia linkkien kautta, saan niistä pienen komission. Tämä ei vaikuta tuotteen hintaan.

arkistojen aarre

Modernin maalaistyylin jäljillä

Aiemmassa postauksessa kerroin, että klassinen mutta kuitenkin moderni maalaistyyli on alkanut viehättää viime vuosina yhä enemmän. Sain Lauralta postaustoiveen kertoa vähän tarkemmin, minkälaista tyyliä sillä…

keskustele

6 keskustelu

  1. 10.24.15
    Tiia said:

    Kirjoitin pitkän vastauksen, joka hävisi ilmeisesti bittiavaruuteen,kun en halunnut spostini jäävän näkyviin. Kokeillaanpa uudestaan…

    Osui ja upposi. Myönnän olevani jonkin sortin hamsteri ja vasta kunnolla parin vuoden sisällä sen sisäistänyt. Tänä syksynä sain ison sysäyksen tavaran karsimiseen hyvän ystäväni avulla,joka muutenkin yrittää aina korostaa, ettei tavarat tuo onnellisuutta, vaikka tietyissä määrin tietysti tuovat iloa ja helpotusta arkeen. Uskon, että perheen tuoma esimerkki/tavat joko kannustavat keräilyyn taikka päinvastoin. Meidän suvussa on aina kerätty, koluttu kirpputoreja,otettu vastaan pois meneviä huonekaluja tai mitä ikinä halvalla onkaan saatu. Kuitenkin olen itse sen viimein tajunnut, että liika on liikaa. Karsimista riittää pitkäksi aikaa, myyntiin laitettavaa tavaraa jne, mutta ehkä tällä tavoin asian myös saa päässään käsitellyksi,kuin että jos vaan kaikki kerralla vietäisiin pois, eikä asiaa oikein ehtisi tajuta kuin tyhjän tilan kautta. Näytät hyvää esimerkkiä lapsillesi, ettei tavarat tuo elämän onnellisuutta. Mukavaa, että jatkat taas blogin pitämistä ja iloista syksyä koko perheelle. Tulen jatkossakin lukemaan blogiasi. Itseäni juuri viehättää minimalistisuus, keramiikka ja tietyllä tapaa mustavalkoisuus,vaikka oma kotini on enempi harmaavoittoinen.

    • 10.25.15
      lisbet said:

      Joo, asetukseni vaativat tällä hetkellä tosiaan sähköpostiosoitteen jättämistä viestiin, mutta se näkyy ainoastaan minulle, ei blogin lukijoille. Harmi, että ensimmäinen viestisi katosi!

      Luulen että aika moni on oppinut nimenomaan kotoa rakkauden tavaraan ja sen säilyttämiseen, ovathan vanhempamme eläneet lapsuutensa vielä paljon niukemmissa oloissa. Lapsuudenkodissani oli (ja on) sama säästämisen ja säilyttämisen tarve. Minulla on mennyt aikani, että olen oppinut luopumaan tarpeettomasta. Mieheni ei oikein osaa sitä vieläkään, ja olenkin havainnut helpoimmaksi ”kierrättää” silloin, kun hän ei ole kotona:) Kiitos kommentista ja tsemppiä karsimisprojektiin! Se vie tosiaan aikaa, mutta pääasia lienee, että tavaroiden suunta on oikea. Kiva, että olet löytänyt takaisin tänne blogiin.

  2. 10.26.15
    Auroora said:

    Voi miten iloinen olenkaan, kun taas päivität blogiasi! Tyylisi sisustaa ja nostaa näitä kauniita asioita esille, on ihana. 🙂 Tästä blogista on helppo tykätä ja tekemäsi videopostaus on oikeasti kiva! Katsottiin se lasten kanssa useampaan kertaan! 😀 Iloista viikkoa!

    • 11.6.15
      lisbet said:

      Kiitos Auroora ihanasta kommentista, mukavaa että olet löytänyt tänne takaisin. Videobloggauksia on tulossa lisää mutta varmaan aika harvakseltaan niiden työläyden takia. Toivottavasti lapset pitivät videosta, nuorisohan ne YouTube-jutut tosiaan parhaiten tietää 🙂