Laiva on lastattu taaperosta teiniin

Terveiset täältä laivan kannelta! Kesäkiertueelta palattuamme hyppäsimme vielä risteilyaluksen kyytiin. ”Äiti ja pojat” -risteily on kuulunut loppukesän ohjelmaan jo muutaman vuoden ajan mutta tällä kertaa vahvistuksena on myös 2-vuotias pikkusisko.

Kyllä tässä välillä hommaa on, myönnän avoimesti. Tulee hetkiä, jolloin kysyn itseltäni, että ihanko oikeasti minusta oli hyvä idea lähteä kahden yön risteilylle uhmaikäisen, teinin ja yhden teini-ikää kolkuttelevan kanssa. Toisaalta en voi kyllin kiittää poikia siitä, miten mahtavia isoveljiä he ovat. Välillä itseäni ihan hävettää, kun huomaan, miten hyvin he lukevat minun mielentilaani ja nappaavat kopin pikkusiskosta ennen kuin äidillä menee hermo.

Ja kun seuraan pallomeressä eräiden pienten veljesten menoa (ja kuinka se saa hikikarpalot kohoamaan heidän vanhempiensa otsalle), ajattelen lempeydellä itseäni samassa tilanteessa kymmenkunta vuotta sitten. Jostain syystä pallomeren reunalla on nykyään paljon rauhallisempaa istua.

Laivan suunta selviää seuraavassa postauksessa, kuullaan siis pian!

Joko luit nämä?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *