Airam Ludvika – moderni käpyvalaisin & asennusvinkit

IMG_6850

Yhteistyössä Airam Electric Oy:n kanssa

Keskikesän pitkinä päivinä pihavalaistus ei ole ehkä ensimmäisenä mielessä, mutta paras aika asennustöihin on nyt. Asennus tuntuu kuitenkin olevan ainakin meillä helppo nakki sen rinnalla, että markkinoiden valaisimista pitäisi tehdä yhteinen valinta. Lähtökohtana on tietysti talon tyyli – onko kyseessä romanttinen pitsilinna vai jylhä kivitalo? Meidän suoralinjaisen puutalomme kaveriksi oli ensisijaisesti haussa moderni pollarivalaisin, mutta itse katselin myös klassisia käpyvalaisimia. Kun sitten törmäsin Airamin Ludvikaan, tuntui kuin joku olisi tehnyt valaisimen juuri meitä varten. Ludvika-tuoteperheen valaisimet sopivat erilaisiin pihapiireihin, sillä tuotteita on saatavina kahdessa eri muodossa ja kahdessa eri värissä. Meidän versiossamme käpyvalaisin on taipunut kulmikkaaksi muodoksi ja tummanharmaa väri heijastelee talon aksenttiväriä. Mutta kuvittelepa sama valaisin pyöreänä ja valkoisena – sellaisen sijoittaisin raikastamaan esimerkiksi 90-lukulaisen talon pihapiiriä. Pylväsvalaisimien lisäksi Ludvikasta on saatavilla myös seinäkiinnitteiset mallit.

airam

Ilokseni Airam lähti yhteistyöhön kanssamme ja valaistuspuuhiin päästiin jo ennen juhannusta. Seitsemästä valaisimesta kuusi on asennettu meillä maahan upotettavaan jalustaan. Tähän valaisinmalliin Airamilta on saatavilla kaksi erilaista maajalkaa: toinen voidaan kaivaa suoraan maahan, ja tämä meidän versiomme pystytetään joko valmiina hankittavaan betonipainoon tai valetaan sementtiin, kuten me teimme. Työtä helpotti se, että olimme upottaneet jo kaivuuvaiheessa valaisimien paikkoihin palat ilmastointiputkea valuastioiksi. Sähköjä vetäessä kannattaa huomioida, että kytkennät ovat pollarin yläosassa – kannattaa jättää riittävästi ylimääräistä johtoa, jotta se ulottuu valaisimen yläosaan asti.

Pollarin pohjalevy ruuvataan kiinni maajalkaan ja varsi puolestaan kiinni pohjalevyyn. Tärkeintä on saada valaisin pystysuoraan! Kuvassa näkyy meidän viritelmämme. Pollarin varsi asennettiin paikoilleen ja katsottiin vatupassilla suoraan, tuettiin ja sitten vain odoteltiin sementin kuivumista.

Maajalan valuineen saa kauniisti piiloon joko kasvillisuuden tai koristekivien alle. Meillä laatoituksen vierustalla olevat valaisimet seisovat omissa pienissä altaissaan, kuten postauksen ensimmäisestä kuvasta näkyy. Tämä idea on suoraan pihasuunnitelmastamme. Jos valaisin on nurmialueella, joutuu korret trimmaamaan pollarin ympäriltä ruohonleikkuun jälkeen. Kivireunaisen altaan ympäriltä leikkuu onnistuu helpommin, kun leikkurin toista pyörää voi kuljettaa kiveyksen päällä. Altaisiin on istutettu matalakasvuista nukkahärkkiä, jossa on kauniit hopeanväriset lehdet ja alkukesästä runsaat valkoiset kukat. Altaat olisi tarkoitus täyttää pyöreillä luonnonkivillä, joiden lomaan nukkahärkki saa levitä, mutta projekti on vielä kesken…

Takapihan valaisin seisoo puolestaan istutusaltaassa, jossa on havuja ja kunttaa.

IMG_6842

IMG_6863

Yksi valaisimista on asennettu hieman eri tekniikalla, suoraan kiveen poraamalla. Erillistä maajalkaa ei siis tarvita. Näin tehtäessä täytyy olla suhteellisen varma siitä, ettei kiinnityskivi pääse kallistumaan. Terassin laatat ovat 80 mm paksuja, joten toivomme, etteivät ne eläisi kovin paljon lähivuosina, mutta tämän tietysti näyttää vain aika. Onneksi valaisin on tarvittaessa helppo irrottaa, jos pohjalaatan asentoa pitää korjata.

Untitled

IMG_6859

IMG_6845

Pidän uusista valaisimistamme kovasti ja minusta ne sopivat hyvin modernin puutalon kumppaniksi. Melkein (ei oikeasti) harmittaa tämä valoisa vuodenaika, jonka ansiosta hämäräkytkimen taakse asennetut pihavalomme syttyvät vasta puolen yön aikaan. En ole montakaan kertaa päässyt ihailemaan niiden langettamaa valoa. Toisaalta tiedän hyvin, että pimeät illat ovat pian taas täällä. Postaussarjan loppukesästä ilmestyvässä osassa nähdäänkin valaisimet ilta-asussaan ja samalla kerron lisää siitä, miten pihamme valaisinten paikat on päätetty.

Nautitaan sillä välin valoisista öistä!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Sopivat kyllä hyvin teidän taloon nuo valaisimet.
    Osallistu kastehelmi kulhojen(6) arvontaan mun blogissa.

  • Hei, olisiko teillä jo kuvaa miltä nuo valaisimet näyttävät hämärässä/pimeällä valo päällä? Ludvikat kiinnostaisi täälläkin 🙂

  • Kiitos tästä, oli kattava ja mielenkiintoinen paketti. Mä olen ihastunut näihin samoihin valaisimiin ja siksi tämä osui ja upposi. Olisin kiinnostunut kuinka syvät ilmastointiputken te olitte valua varten asentaneet?

    • Ne olivat suunnilleen 25-30 sentin mittaisia. Käyttämämme maajalka oli 30 cm pitkä. Ilmastointiputkea saattoi täyttää tai vastaavasti kuopia vähän maata pohjalta, jotta maajalan sai valettua haluttuun korkeuteen. Kiva kuulla, että tästä postauksesta oli hyötyä!