Japanilaista ja tanskalaista osaamista

Muji kosmetiikan matkapakkaukset

Taas on yksi pieni mutta häiritsevä ongelma ratkaistu. Tiedätte varmaan ne matkakokoiset nestepakkaukset, joissa on useampi läpinäkyvä pullo esimerkiksi shampoota ja hoitoainetta varten. Ja kuinka etenkin hoitoainetta on mahdoton saada ulos kovasta muovipullosta. No, Mujilta löytyy onneksi tällaiset pehmeät tuubit, joista jähmeämmänkin tahnan saa puristamalla ulos ilman jännetupen tulehdusta. Että ne japanilaiset osaavat. Nämä lähtevät mukaan seuraavalle reissulleni… synnytyslaitokselle.

Nomess Copenhagen Toolbox

Tanskalaisetkin osaavat. Nomess Copenhagenin akryyliset Toolboxit ovat todella kätevät meikkitarvikkeiden säilytyksessä. Aiemmin olen käyttänyt Ikean Godmorgon-lokerikkoja, mutten oikeastaan ikinä pitänyt siitä, miten kaikki niiden kipattavassa ylälokerossa olleet tavarat kolisivat käännettäessä. Tiedättehän, juuri silloin varhain aamulla, kun muut perheenjäsenet nukkuvat ja haluat vain hipsiä ovesta vähin äänin ulos.

Kommentteihin palaan vielä tänä iltana!

Lisbet e. on arjen fantasiaa, ikuinen projekti kauniimman kodin, toimivamman vaatekaapin ja sulavamman arjen eteen. Blogia kirjoittaa Liisa - työelämässä luonnontieteiden moniottelija, siviilissä osa-aikainen haaveilija ja kolmen lapsen äiti. Tukikohtana on koti maaseudun ja kaupungin rajamailla.

seuraa blogia

toivelistalla

Sivustollani on mainoslinkkejä, jotka on merkitty tähdellä*. Jos teet ostoksia linkkien kautta, saan niistä pienen komission. Tämä ei vaikuta tuotteen hintaan.

arkistojen aarre

Miten pyrin hallitsemaan stressiä

Tehdään heti alkuun selväksi, etten ole supernainen. Minulla on vielä paljon tekemistä ajankäytön ja stressinhallinnan suhteen. Aiemmin pidin itseäni ihmisenä, joka ei vähästä stressaannu, mutta nyt…

keskustele

6 kommentti(a)

  1. 6.16.13
    Anna said:

    Muji on ihan huippu putiikki noiden pikkupurnukoiden tarpeessa oleville. Mun suosikki 🙂 Niillä on niin paljon kaikkea ihanaa matkustaessa tarvittavaa. Granitilla on vähän yritystä samaan suuntaan muutamien ratkaisujen kanssa mutta ei ole Mujin voittanutta 🙂

    • 6.17.13
      lisbet e. said:

      Mulla on vielä tuo Granit näkemättä, mutta nyt kun liike rantautui Helsnkiin, pitää käydä kurkkimassa joku päivä.

  2. 6.16.13
    Sara said:

    Minäkin olen löytänyt Mujin tuotteet. Toissa kuussa oikein hamstrasin niitä, kun pääsin pitkästä aikaa käymään Mujin liikkeessä. Ei ole tosiaan löytynyt vielä Mujin voittanutta tässä täytettävien matkapakkausten sarjassa. 🙂

    • 6.17.13
      lisbet e. said:

      Kunpa avaisivat Suomeenkin putiikin jossain vaiheessa! No, onneksi verkkokauppa toimittaa tännekin.

  3. 6.16.13
    Lilou said:

    Mulla on noita ihan samoja! Maailman parhaat! Sen lisäksi niillä on noita shampoopakkauksia kovasta ja pehmeästä muovista. Rahtaan aina Mujista noita purtiloita aivan hulluna. Ja niitä pieniä, mihin saa nassunpesuainetta/rasvaa 🙂

    • 6.17.13
      lisbet e. said:

      Parasta, että niitä voi ostaa yksitellen, kun yleensä muilla merkeillä myynnissä on aina jokin valmis setti:)