Jotain uutta, jotain vanhaa…

Lauantaina juhlittiin kavereiden häitä. Olipa ihanat juhlat! Morsian oli satumaisen kaunis, sulhanen komea, talvipäivä kylmä ja kirkas, juhlapaikka lämmin ja tunnelmallinen. Mitään asukuvia ei kirkkoon lähdettäessä tullut otettua, mutta tässä muutama otos juhlatamineistani.

Mekko oli kaapin perukoilta esiin kaivettu olkaimeton pallohelmainen taftimekko, joka on aikanaan hankittu Zarasta. Jakku oli alkuillasta lämmittämässä hartioita mutta päätyi aika nopeasti tuolin selkänojalle tunnelman kohotessa.

Näitä juhlia varten hankin uudet mustat korkokengät ja korut. Uskon näille tulevan paljon käyttöä jatkossakin. Mustilla helmillä kirjottu Globalin laukku on taas muutaman vuoden takainen ostos.

Asun väriin mätsäävä kynsilakka ei todellakaan ole jokapäiväinen näky lisbetlandiassa.

Olen Calvin Klein -korkkareihin varsin tyytyväinen. Korkoa on juuri sopivasti ja silti ne ovat mukavat jalassa. Edelliset mustat juhlakenkäni olivat jo elämää nähneet, joten uusien hankinta oli edessä ennemmin tai myöhemmin. Olin haaveillut kyllä investoivani ihka omiin Louboutineihin mutta niiden hankinta lykkääntyi nyt siihen asti kunnes keksin riittävän hyvät perustelut itselleni jonnekin hamaan tulevaisuuteen

Zaran mekko teki juhlissa viimeisen esiintymisensä, sillä sen vetoketju otti ja petti loppuillasta Van Halenin Jumpin kohdalla. Sain onneksi kurottua vetoketjun naistenhuoneessa takaisin raiteilleen, mutta sen jälkeen piti ottaa vähän rauhallisemmin. Onko lukijoilla wardrobe malfunction -kokemuksia? Kuulisin mielelläni, etten ole ainoa nolojen tilanteiden nainen…

Lisbet e. on arjen fantasiaa, ikuinen projekti kauniimman kodin, toimivamman vaatekaapin ja sulavamman arjen eteen. Elämä on yhdistelmä uraa, opiskelua ja perhettä, jonka tukikohtana on koti maaseudun ja kaupungin rajamailla.

nousussa nyt

seuraa blogia

arkisto

bloginostot

Avainsanat

keskustelu

  1. 8.2.2012
    Marjukka said:

    Minusta on kiva, että musta on nykyään ok myös hääpukeutumisessa. Vielä saa kuulla paljon, että musta ei sovi häihin. Itsekin laitoin syyskuisiin häihin mustaa, enkä ollut ainut.

    Kiva, että oli hauska juhlailta, sellainen aina piristää!

    • 19.2.2012
      lisbet said:

      Itsekin pohdin paljon tuota asun väriä näihin häihin. Mustaa ja valkoista ei saisi olla. Ja kuulemma punainen merkitsee, että on maannut sulhasen kanssa:/ Kuka noita sääntöjä keksii ja mitä niiden jälkeen jää vaihtoehdoksi? Noissakin häissä oli monta kokomustaa asua ja itsekin olen kerran ollut häissä mustissa. Jos asu on selvästi juhla-asu eikä surupuku, ei värillä ole mielestäni merkitystä.

  2. 8.2.2012
    Cherry said:

    Apua, kuinkahan mahtavasti sulle kävi siellä lattialla? :// Mut hei se kertoo ainakin siitä miten kivat juhlat ja hyvä tunnelma oli 😉

    Sain just tänään kutsun häihin, joissa on pukukoodina violetti-musta, joten tuo sun asukokonaisuus kävisi niihin just eikä melkein! Onneks tässä on aikaa shoppailla vielä pari kuukautta.

    • 19.2.2012
      lisbet said:

      Hauska pukukoodi! Ja kiva, kun saa laittaa mustaa luvan kanssa:)

  3. 16.2.2012
    Anonymous said:

    Apua, aivan täydelliset korkkarit! Ovatko jostain nettikaupasta vai liikkeestä? Blogisi on minulle uusi tuttavuus ja ehdottomasti jatkan seurailua.

    -Heidi

    • 19.2.2012
      lisbet said:

      Stockalta ovat! Nettikaupassakin näkyi olevan myynnissä…