Painimisia ja sulateltavaa

Tänään lähdimme sulattelemaan jouluruokia Sipoonkorpeen. Kiersimme 4,8 km:n pituisen Kalkinpolttajanpolun, jonka varrelta voi bongailla jäänteitä vanhoista kalkkilouhoksista ja kalkkiuuneista. Kierroksen korkeimman kohdan, Högbergetin, laelta voi puolestaan hyvällä säällä ihailla maisemia merenrantaan saakka. Osa reitistä on varsin helppokulkuista, osa taas suuria korkeuseroja sisältävää ja tänään myös aika liukasta, mutta ehjänä selvittiin.

Kuinka tervetullut tämä pieni lumikerros onkaan! Kuten kuvistakin käy ilmi, yhteisen joululoman vietto on veljeksillä kontaktilaji ja sopivan puuhan keksiminen näillä keleillä on tuottanut päänvaivaa. Tämä pieni valkoinen riitti mm. houkuttelemaan kylän lapset pulkkamäkeen. Huomenna on onneksi tiedossa lisää lunta, hetkeksi.

(Tuo viimeisillä voimillaan pikkuveljen suussa roikkuva etuhammas irtosi muuten tänään illalla.)

Kinkun lisäksi on ollut muutakin sulateltavaa: leikkautin itselleni otsatukan juuri ennen joulua. Olin harkinnut asiaa jo pitkään, mutta heti kampaajalta kotiuduttuani iski jonkinasteinen katumus. Joulunaluspäivät olivat muutenkin täynnä tohinaa ja stressiä, ja jokainen vilkaisu peiliin lisäsi ahdistusta. Nyt olen jo sitä mieltä, ettei otsatukassa mitään vikaa ole – se ei vain tunnu omalta. Seuraava kampaajakäynti on tammikuun lopulla, joten siihen asti on aikaa tunnustella tilannetta. Postaan myöhemmin vielä paremmat kuvat uudesta lookista, niin pääsette lausumaan mielipiteenne.

keskustelu