Perhealbumin puolelta

Valkoisen Harmajan Suvi haastoi minut kaivelemaan seitsemän kuvamuistoa kuluneelta kesältä ja kuvailemaan kunkin kuvan tunnelmaa yhdellä sanalla. Yhteenvetona voisi todeta, että viime kesä ei ollut pelkkää laineiden liplatusta laituria vasten, vaan aika rankka paketti. Alkukesä meni kirjaimellisesti odottaessa. Aloin valmistautumaan kuopuksen tuloon jo kesäkuun alkupäivinä mutta lopulta meni pitkälle juhannuksen yli ennen kuin synnytys käynnistettiin. Talon ulko- ja pihatyöt pitivät miehen ja minutkin kiireisenä koko kesän. Onneksi joukkoon mahtui muutama sellainen hengähdyshetki, että ehti kaivaa kameran esiin.


Ohimenevä


Itsekseen


Ylioppilas


Syntymäpäivä


Maalari


Mustio


Viimeinen

Jaan haasteen eteenpäin Caralle, Hennalle ja Sofialle!

Lisbet e. on arjen fantasiaa, ikuinen projekti kauniimman kodin, toimivamman vaatekaapin ja sulavamman arjen eteen. Blogia kirjoittaa Liisa - työelämässä luonnontieteiden moniottelija, siviilissä osa-aikainen haaveilija ja kolmen lapsen äiti. Tukikohtana on koti maaseudun ja kaupungin rajamailla.

seuraa blogia

toivelistalla

Sivustollani on mainoslinkkejä, jotka on merkitty tähdellä*. Jos teet ostoksia linkkien kautta, saan niistä pienen komission. Tämä ei vaikuta tuotteen hintaan.

arkistojen aarre

Miten pyrin hallitsemaan stressiä

Tehdään heti alkuun selväksi, etten ole supernainen. Minulla on vielä paljon tekemistä ajankäytön ja stressinhallinnan suhteen. Aiemmin pidin itseäni ihmisenä, joka ei vähästä stressaannu, mutta nyt…

keskustele

4 kommentti(a)

  1. 10.3.13
    Sofia said:

    Challenge accepted 🙂

  2. 10.6.13
    Cara said:

    Kiitos! Pitääkin tarttua tähän kun tulee kesää ikävä. 🙂