Pihlajanmarjojen aikaan

IMG_8671 IMG_8674

Muistatteko, kun kesällä kerroin olleeni helpottunut, kun huomasin puissa pihlajanmarjojen vihreät raakileet? Nyt puut jo notkuvat yltäkylläistä marjapaljoutta ja osa siitä oli pakko tuoda sisätiloihin. Marjoissa tiivistyy helpotukseni vuodenajan vaihtumisesta ja elämänmenon helpottumisesta melko rankan kesän jälkeen. Silloin uin aika syvissä vesissä. Periaatteessa ongelmat ovat entisellään, ainoa muutos on omassa asenteessani. Kyllä tää tästä.

IMG_8648Huomenna on syykuun ensimmäinen päivä, ja blogissa onkin ollut useaan otteeseen puhetta siitä, miten se on minulle vuoden todellinen alku. Kun vielä sattuu, että ensimmäinen päivä on maanantai, tuntuu että universumi haluaa viestittää minulle jotain merkityksellistä. Tämän uuden alun kunniaksi ostin pihlajanmarjanpunaisen Moleskine-päivyrin seuraaville 18 kuukaudelle. Varsinainen kalenteri kulkee nykyään kännykässä siitä syystä, että näemme siitä miehen kanssa kätevästi toistemme menot. Tämä paperikalenteri on sen sijaan ihan omia yksityisiä juttujani varten. Muutama elefantti olisi syötävänä, enimmäkseen ihan blogiin liittymättömiä asioita, ja ajattelin käydä niiden kimppuun suupala kerrallaan.

Välillä hymyilyttää itseänikin nämä säännöllisin väliajoin toistuvat uudet alut, mutta olkoot ne osoitus pohjimmiltaan optimistisesta luonteenlaadustani. Hyvää alkanutta syksyä siis!

Lisbet e. on arjen fantasiaa, ikuinen projekti kauniimman kodin, toimivamman vaatekaapin ja sulavamman arjen eteen. Blogia kirjoittaa Liisa - työelämässä luonnontieteiden moniottelija, siviilissä osa-aikainen haaveilija ja kolmen lapsen äiti. Tukikohtana on koti maaseudun ja kaupungin rajamailla.

seuraa blogia

toivelistalla

Sivustollani on mainoslinkkejä, jotka on merkitty tähdellä*. Jos teet ostoksia linkkien kautta, saan niistä pienen komission. Tämä ei vaikuta tuotteen hintaan.

arkistojen aarre

Miten pyrin hallitsemaan stressiä

Tehdään heti alkuun selväksi, etten ole supernainen. Minulla on vielä paljon tekemistä ajankäytön ja stressinhallinnan suhteen. Aiemmin pidin itseäni ihmisenä, joka ei vähästä stressaannu, mutta nyt…

keskustele

10 kommentti(a)

  1. 8.31.14

    Ah, Moleskinet on ihania! Minulla kulkee matkassa musta muistikirja, johon kirjaan ylös ihan kaikenlaista. Ideoita, fiiliksiä, to do- ja muistilistoja. Asioiden kirjoittaminen monesti helpottaa niiden käsittelemistä, itselläni ainakin.

    Tsemppiä syksyyn ja uuteen alkuun!

    Ps. Blogissani on sinulle haaste, mikäli se ei sinulle ole aiemmin jo kohdalle osunut
    http://villailona.blogspot.fi/2014/08/uusia-kuvakulmia-haaste.html

  2. 9.1.14
    Sirkku Ropa said:

    Hei, myös minulle syksyn alku on uuden alku. Vuosien varrella kaikelaiset uudet asiat ovat alkaneet elo-syyskuussa. Tai vähintäänkin vyöry kohti uutta. Asiat joilla ei ole kuitenkaan mitään tekemistä syksyisten koulujen harrastusten yms kanssa. Kesä on kypsä, syksyllä on jo tilaa kaikelle uudelle. Aurinkoista syksyä!

  3. 9.1.14
    Sirpa said:

    Onpa ihanan raikas sommitelma tason päällä ja lampaantalja etualalla. Ihan huikean hieno kokonaisuus, silmä lepää!
    Sinä se osaat estetiikan!!! :))

  4. 9.3.14
    Minna said:

    Hei!
    Olen uusi blogisi lukija ja jäin heti koukkuun. Kunhan ehdin, niin lueskelen kaikessa rauhassa kaikki blogisi kirjoitukset.
    Moleskin kalenterit ovat ihania, mutta mistä sinä olet hankkinut omasi? Minä olen törmännyt vain sellaisiin, joissa on vasemmalla päivät ja oikealla tyhjä sivu. Kohtahan on taas aika hankkia uusi kalenteri.
    Mukavaa alkanutta syyskuuta!
    T. Minna

    • 9.5.14
      lisbet e. said:

      Kiva, että olet löytänyt tänne ja tervetuloa lukemaan! Tämän kalenterin ostin Vantaan Jumbon kauppakeskuksen Akateemisesta, mutta paras valikoima on Hgin keskustan Akateemisessa kirjakaupassa. Siellä on näitä kokoaukeamallisia kalentereita sekä vaaka- että pystyjaotuksella. Ja valitettavasti kaikkia muitakin Moleskine-herkkuja, niihin jää helposti koukkuun!

      • 9.5.14
        Minna said:

        Kiitos, toivottavasti niitä tulee myös Akateemisen verkkokauppaan, muuten tulee kallis kalenteri, jos lähden sitä itse sieltä ostamaan.
        Mukavaa viikonloppua!
        -Minna

        • 9.9.14
          lisbet e. said:

          Jos olet valmis tilaamaan ulkomaisista verkkokaupoista, niissä on vielä laajempi valikoima. Esim. Moleskinen omassa verkkokaupassa myydään rajattuja erikoispainoksia ja muita kuriositeetteja.

  5. 9.5.14
    lisbet e. said:

    Eikös sitä ole sanottu, että uudenvuodenlupaukset pitäisi tehdä syksyn alussa, kun mieli on virkeä ja varastot vitamiineja täynnä. Aurinkoisia syyspäiviä sinullekin!