
Kääk, kylläpä päivitysväli taas pääsikin venähtämään, mutta täällä ollaan uuden viikon kuulumisin. Ilmassa on ollut talviapeutta ja päivät ovat kuluneet harmaan pilvikaton alla, kirjaimellisesti. Tänään kuitenkin aurinko päätti tulla esiin. Kävimme keskimmäisen kanssa hoitamassa pankkiasioita, ja samalla sain kuvat päivän asusta. Leuto ilma oli houkuttanut pukemaan päälle untuvatakin sijaan ohuen villakangastakin. Takki on Gantin, rento vyöllä solmittava malli. Vaatekaapissani olisi tilaa myös klassiselle kamelinväriselle villakangastakille, mutta pidän siitä, miten ruutukuosi antaa takille hieman ilmettä.


Gant oli nimennyt takin ”Car Coatiksi”. Minun piti vähän googletella nimen alkuperää. Kävi ilmi, että Car Coat on autoilun alkuaikoina keksitty päällysvaate, tukevaa tekoa oleva lämmin takki, jollainen oli tarpeen säältä ja pölyltä suojautumiseen – ohjaamothan olivat tuolloin pääasiassa avoimia. Nykyään Car Coat on menettänyt alkuperäisen käyttömerkityksensä samaan tapaan kuin duffeli, trenssi ja kipparitakki, mutta kuosittelussa perinteet elävät.

Kotimatkalla piipahdimme hakemaan paikallisen S-marketin leipomopisteessä paistetut ja täytetyt laskiaispullat. Väittely mantelimassasta ja mansikkahillosta voitaneen lopettaa, kun rinnalle on tullut hauskoja uusia makuja, mm. kinuskia ja mustikkahilloa, nam!

Siinäpä päivän kuvaterveiset, nyt unille. Kuullaan pian!