Päivän asu Tukholmassa

Päivän asu on kuvattu muutama päivä sitten Tukholman vanhankaupungin kaduilla, jossa olin lasten kanssa risteilyn merkeissä. Tällä kertaa lähinnä fiilistelimme aurinkoista päivää kaupungilla ja nautimme pitkän lounaan terassilla, sillä koko porukka taisi olla hieman univajeessa edellisestä yöstä. Hyttimme ilmastointi ei toiminut, minkä vuoksi jouduin siirtämään poppoon keskellä yötä toiseen lokaatioon. Älytön episodi kaiken kaikkiaan, mutta eipä siitä sen enempää. Olen jo leppynyt, ja ehkäpä laivayhtiön aurinkokannella tarjoamat ilmaiset Aperol Spritzit auttoivat asiaa.

”Musta tuntuu, että Tukholma on nyt nähty”, sanoi 16-vuotias, kun olimme käyneet NK-tavaratalossa ja kulkeneet kuninkaanlinnan ohi.

3-vuotias olisi varmasti pitänyt esimerkiksi Junibackenista, mutta tällä kertaa varmempi veto oli mennä nukkumaan päiväunet laivalle. Halutessasi voit lukea tasan kymmenen vuoden takaisesta vierailusta Junibackenille. Toisaalta nyt kolmannen kohdalla sitä kyseenalaistaa kaikenlaiset puuhamaailmat sun muut, joita poikien kanssa tuli aikanaan ahkerasti koluttua. Takapihan palju, lähipuiston leikkitelineet ja tietysti vanhemman huomio ja läsnäolo tuntuvat riittävän hänelle. Sekin on totta, että nuorimmainen kulkee usein mukana teinipoikien toiminnan ehdoilla, sellaista se nyt vain tällä bändin kokoonpanolla on.

Joten olkoon tämä lähinnä asupostaus. Jalassa minulla oli ensimmäistä kertaa Vivaian ballerinat (mainoslinkki), toinen kahdesta parista, jotka olen hankkinut tänä kesänä. Olen jo pitkään halunnut kokeilla Vivaian kenkiä, ja nyt kun käyttökokemusta ja muunkinlaista kokemusta merkistä on kertynyt, suunnittelen kirjoittavani siitä myöhemmässä postauksessa.

Päivän asu
LEXINGTON MEKKO
By Malene Birger laukku (mainoslinkki)
Vivaia kengät (mainoslinkki)
Mifuko korikassi
Miten heinäkuunne on sujunut? Minulla alkoi loppukuun mittainen loma ja tarkoitus on viettää sitä pienten kesäretkien merkeissä. Olipa kiva muutenkin päästä julkaisemaan postaus pitkästä aikaa! Blogin suhteen on ollut pientä murhetta, sillä se hakkeroitiin kertaalleen kesäkuussa ja toisen kerran nyt heinäkuussa, ja näiden ongelmien setvimisessä meni aikansa. Onneksi blogi on nyt palautettu, siivottu ja suojattu hyökkäyksiä vastaan ja voitte sitä turvallisesti lukea jatkossakin. Kiitos kun vierailette täällä ja jättäkäähän puumerkkinne kommenttiosastoon niin ei tule yksinäinen olo 🙂

Onpa kiva huomata että blogi jatkuu. Huomasin että blogi on hakkeroitu, ja olin melkein varma että lyöt hanskat tiskiin ja tuumaat että pitäkää tunkkinne.Olen se sinnikäs mummoihminen joka on tykännyt seurata blogiasi melkein alusta saakka, joten olisi kyllä tullut vieroitusoireita.
Tyttären perheen kanssa käytiin Turun lähellä Zoolandiassa. Vahva suositus pikkuväelle, oli kiva paikka. Teineille ei ehkä enää, mutta jos joku äiti-tytär päiväretki tulee ajankohtaiseksi, niin kannattaa kokeilla.
Onpa kaunis päivän asu! Hytin vaihtaminen yöllä oli varmasti raskasta, hyvä että jotenkin kompensoivat! Meillä myös aika monen vuoden ikäero lapsilla. Leikkipuistot minkä vieressä on lähiliikuntapaikka on olleet kivoja, kun molemmille on puuhaa, ja pienempikin tykkää roikkua tangoissa tms.
Huomasinkin, et sivut olivat alhaalla. Ikävä kuulla, että ne hakkeroitiin. Toivottavasti pysyvät jatkossa pois! Kiva että jaksat kirjoitella noista huolimatta 🙂. Harmittaa jopa, et blogeja ei oikein oo enää. Lukijan näkökulmasta yks postaus on mukava ”suupala”.
Itellä melko, tai no, tosi väsyneissä merkeissä mennyt koko tää kesä. Jospa sitä pikkuhiljaa parempaan päin, kun syy ja apukeinot lienee löytyneet siihen. Harmittaa vaan, et tää kesä tuntuu menneen ”ohi”, kun viimekin kesä meni (joskin eri syistä). Mut en nyt valita tämän enempää 🙂.