Syksyn kapselivaatekaappi ja 30 asun haaste

Alkuvuodesta minulta kysyttiin, mitä projekti kapselivaatekaapille kuuluu. Kyseinen aihehan oli etenkin blogini alkuaikoina aktiivisen pohdinnan alla. Myöhemmin kuitenkin hylkäsin ajatuksen minimalistisesta kapselivaatekaapista ja vaatekaapin kulmakivistä, jotka pysyisivät käytössäni tästä hetkestä ikuisuuteen. Ajatus on sinänsä houkutteleva, mutta kaipaan pukeutumiseltani myös mahdollisuutta leikitellä sekä muuntua tilanteen ja mielialan mukaan. Muotikin muuttuu, ja vaikka kuinka pyrkisi hankkimaan klassisia ja ajattomia pukineita, siluetit ja leikkaukset vaihtuvat, ja klassinen alkaa jossain vaiheessa näyttää oman vuosikymmenensä tuotokselta.
Minäkin muutun. Varsinkin viimeisimmän raskauden jälkeen jouduin aloittamaan vaatekaappini rakentamisen jossain määrin alusta. Kolmannen lapsen jäljiltä muuttuneet mitat johtivat siihen, että laitoin monta vanhaa suosikkivaatetta kiertoon tai varastoon. Ryhdyin miettimään, miten oikeastaan haluaisin tällä vuosikymmenellä pukeutua. Samoihin aikoihin aloin pitämään vaatekaapissa esillä vain sesonkiin sopivia vaatteita, kun aiemmin hellemekot ja villaneuleet olivat majailleet henkareilla sulassa sovussa ympäri vuoden. Kesä- ja talvivaatteiden erottelu johti eräänlaisten minipuvustojen syntymiseen, ja vähitellen huomaan lipuneeni pukeutumisessa kohti sesongeittain vaihtuvan vaatekapselin periaatetta.

Sesongeittain vaihtuva kapselivaatekaappi
Vuodenaikojen rytmi on täällä Pohjolassa niin käsinkosketeltava, että tuntuu luonnolliselta rakentaa vaatekaappinsakin niiden ympärille. Suomessa säiden kirjo ja vuodenaikojen väliset suuret lämpötilaerot asettavat joka tapauksessa kovempia vaatimuksia vaatekaapin sisällölle kuin vaikkapa Floridassa. Kun useamman kerran vuodessa käy läpi vaatekaappinsa, pitää esillä vain ajankohtaiset vaatteet ja hankkii kauden valikoimasta muutaman tarpeellisen täydennyksen, pysyy oma vaatevalikoima raikkaana ja kiinnostavana.
Päätin testata tätä konseptia syksyn kapselivaatekaapilla, joka koostuu 22 pukineesta. Kapselin sisältö on valittu niin, että siitä pystyy koostamaan asukokonaisuuksia arkimenoihin, vapaa-aikaan sekä töihin. Huomiota on kiinnitetty myös siihen, että syys-lokakuussa säät voivat vaihdella kesäisistä 20 asteen lämpötiloista räntäsateisiin. Kapseli ei sisällä alusvaatteita, sukkia, olo- ja yöasuja eikä urheilu- ja ulkoiluvaatteita.

Syksyn kapselivaatekaappi
sisältää mainoslinkkejä
Suurin osa syksyn kapselivaatekaappin päätyneistä vaatteista on vanhoja tuttuja, mutta joukossa on myös tämänsyksyisiä hankintoja. Väripaletti nojaa vahvasti sinisen ja ruskean eri sävyihin. Höysteenä on ajankohtaista burgundinpunaista. Tummanpuhuvasta värimaailmasta huolimatta mukana ei ole yhtään mustaa vaatekappaletta, joita ehkä pidetään yleisesti vaatekaapin kulmakivinä. Sesonkiajattelu avaa mahdollisuuden kokeilla kapselissa harvinaisempia elementtejä, esimerkiksi printtejä ja poikkeavia materiaaleja, kuten satiinia. Toisaalta kapseli sisältää monia sellaisia perusvaatteita ja -asusteita, joita voin hyvin käyttää ympäri vuoden.
poimi tyyli




30 kapseliasun haaste
Yllä on ensimmäiset neljä esimerkkiä syksyn kapselivaatekaapista koostetuista asuista. Päätin haastaa itseni kokoamaan (ja myös oikeassa elämässä käyttämään) 30 erilaista asua kapselin osista syys-lokakuun aikana. Voitte seurata haasteen edistymistä Päivän asut -osiosta. Myös syyslomareissun asut ovat kokonaisuudessaan kapselivaatekaapista koostettuja. Käytännön syistä kuitenkaan aio päivittäisessä pukeutumisessani pitäytyä pelkästään vaatekapselissa, vaan ainakin työasujen suhteen pidätän oikeuden käyttää koko vaatekaappini sisältöä. Tyyliblogin kirjoittamisenkin nimissä tulee varmasti esiinnyttyä muissa vaateparsissa.
Haluan nähdä tämän hauskana kokeiluna, jonka avulla opin
- paremmin koostamaan vaatekaapin, jonka osat ovat yhdisteltävissä, kerrostettavissa ja muunneltavissa
- käyttämään mielikuvitustani vaatteiden yhdistelemisessä sen sijaan, että vain pukisin päälleni ylä- ja alaosan
- tekemään vaatehankintoja niin, että miettisin ostovaiheessa perusteellisemmin, miten uusi vaate täydentää vaatekaappiani
Miltä kuulostaa? Kommenttiosastossa voi pohtia syksyn kapselivaatekapin syvintä olemusta tai vaikkapa heittää ehdotuksia kapselista koostettaviksi asuiksi!
Erittäin mielenkiintoinen konsepti! Kapselivaatekaapin kokoaminen on kieltämättä taloudellinen, eettinen ja ekologinen teko. Harmoninen ja sävy sävyyn sointuva kokonaisuus myös helpottaa elämää kun ei tule niitä vaatekriisejä. Itseäni pohdituttaa se, että olen vaihtelunhaluinen, ja kyllästyn nopeasti. Silloin tällöin kaipaan myös pientä väriläiskää piristykseksi. Ehkä minun kapselini voisikin perustustua pääväreihin, tai muutamaan värikkääseen tehosteeseen. Mutta, ja iso mutta tässä ei ole väripaletti, vaan se että olen lyhyt (alle 160cm) enkä kovin hoikkakaan. Kehoni mittasuhteet sanelevat vaatehankintojeni ehdot, eikä sopivien vaatteiden löytäminen ole helppoa. Aika usein on vaan pakko ottaa se mikä sopii, eikä muiden yksityiskohtien miettimiseen enää riitä energiaa. Joten oma kapselini on vielä kehkeytymässä.
Hyviä pohdintoja! Itseltänikin meni hetki sen oivaltamiseen, ettei kapselivaatekaapin tarvitse olla vain mustaa, valkoista ja harmaata. Ja sesongeittain vaihtuva kapseli toisi kaivattua vaihtelua mutta haastaisi kuitenkin ajattelemaan pukeutumistaan kompaktimmin. Ymmärrän kyllä nuo pohdintasi vaatehankintojen vaikeudesta. Monesti esim. vaatteiden kerrostaminen on tärkeä osa kapselipukeutumista, mutta monet kerrospukeutumisen ratkaisut näyttävät hyvältä vain hoikkien mallien päällä (olen itse kokemuksen kautta todennut). Eikä kapselia ole missään nimessä tarve koostaa kerralla. Joskus vain yksi harkitty lisäys voi tuoda tuoreita näkeymiä omaan vaatekaappiin. Minulla se on ollut tuo vyö, joka on mukana syyskapselissa. Olen sen avulla keksinyt tapoja käyttää mekkojani ja yhdistää ylä- ja alaosia ihan uusilla tavoin.