The first time we met w/ BEdesign

Koodin kesän toinen popup-vieras on turkulaislähtöinen BEdesign. Omaan mieleeni oli erityisesti yllä näkyvä Fan-jakkara. Viuhkamainen tuoli on sellaisenaan kaunis, mutta parhaiten kalusteen juju pääsee oikeuksiinsa, kun näitä asettaa pari-kolme peräkkäin kiemurtelevaksi käärmeeksi.

Harmi, etten saanut hyviä kuvia ikkunaan asetetusta akryylisestä Wave-pöydästä, jonka kohdalla en voinut välttyä ajattelemasta, että tässäpä kotimainen vastine esimerkiksi Kartellin tuotteille.

BEdesignille pisteet kotiin tuotteiden sataprosenttisesta suomalaisuudesta, vaikka sillä luonnollisesti on hintansa. Visiitin jälkeen jäin miettimään muutenkin, miten tämänkaltainen tuore design-tuotemerkki tuodaan markkinoille. Yhden yön ihmeet ovat alalla harvassa ja nekin, jotka sellaiselta vaikuttavat, ovat todellisuudessa saattaneet tehdä vuosikausia määrätietoista työtä messuilla, kilpailuissa, yhteistyöprojekteissa jne. ennen läpimurtoaan.

Bloginäkökulmasta katsottuna saattaa kiinnostavalla tavalla nähdä sisustusesineen yleistyvän räjähdysmäisesti. Yleensä tällainen tuote on myyvästi suunniteltu, helposti hankittavissa esimerkiksi verkkokaupasta ja hinnaltaan kilpailukykyinen: Anttilan Anno Pandora-matto, Hayn Loop-tuotteet, Vitran DSW-tuolit… Yksi hyvin stailattu kuva huippusuositussa sisustusblogissa saattaa riittää lumipalloefektin käynnistämiseen. Paljon yleisempää on kuitenkin, ettei lumipallon syntypaikkaa pysty kukaan paikantamaan, vaan seuraava ”must have” tuntuu ilmestyvän sisustuslehtiin, Pinterestin kuvavirtaan ja suosikkiblogeihin lähes samanaikaisesti. Ken tietää, mikä on seuraava?

Huomenna taas tukisukat jalkaan ja suunnaksi Seinäjoki! Nyt hyvää yötä.

Lisbet e. on arjen fantasiaa, ikuinen projekti kauniimman kodin, toimivamman vaatekaapin ja sulavamman arjen eteen. Blogia kirjoittaa Liisa - työelämässä luonnontieteiden moniottelija, siviilissä osa-aikainen haaveilija ja kolmen lapsen äiti. Tukikohtana on koti maaseudun ja kaupungin rajamailla.

seuraa blogia

toivelistalla

Sivustollani on mainoslinkkejä, jotka on merkitty tähdellä*. Jos teet ostoksia linkkien kautta, saan niistä pienen komission. Tämä ei vaikuta tuotteen hintaan.

arkistojen aarre

Miten pyrin hallitsemaan stressiä

Tehdään heti alkuun selväksi, etten ole supernainen. Minulla on vielä paljon tekemistä ajankäytön ja stressinhallinnan suhteen. Aiemmin pidin itseäni ihmisenä, joka ei vähästä stressaannu, mutta nyt…

keskustele