Tyhjän seinän kammo

Sain tänään harvinaisen toimeliaisuuden puuskan katsellessani kotimme tyhjiä seiniä. Olen kärsinyt niiden suhteen tyhjän kankaan kammosta – jotenkin se naulan lyöminen iskemättömiin seiniin tuntuu kovin lopulliselta. Useampikin juliste ja taulu on nojaillut seinään odotellen päätöstä loppusijoituspaikastaan. Osittain kammo on johtunut siitä, että seinäpinta-alaa on niin paljon. Esimerkiksi olohuoneen korkeat seinät tuntuvat vaativan peitteekseen jotain freskoja tyyliin Sikstuksen kappeli…

Kohdistin tarmoni helpompaan kohteeseen, nimittäin ruokailutilan paljaaseen seinään, joka on häirinnyt minua jo pitkään. Aiemmin paljastinkin, mitä olen siihen kaavaillut, mutta koska raksan vuoksi sisustusbudjetti näyttää tällä hetkellä pyöreää nollaa, on tyydyttävä käyttämään sitä mitä on. Ruuviväännin surahti kahdesti ja David Ehrenstråhlen My Guide to New York sekä Artekin Mehiläispesä-printti olivat löytäneet tiensä ruokailutilaan. Tämä täyttää tyhjän tilan seinällä ja omassa mielessäni ainakin väliaikaisesti.

Työhuoneessa, josta New York -printin varastin, on nyt puolestaan tyhjä musta seinä, mutta minulla on jo suunnitelmia sen varalle. Saattaa olla, että koko huoneen järjestys menee uusiksi, kun varasto pian valmistuu ja työhuoneen laatikkokasasta päästään eroon. Mistä puheenollen, autotalliin kytkettiin sähköt tänään ja ainoa asia, joka erottaa meidät lämmitetystä tallista, ovat nosto-ovet. Niiden piti saapua eilen, mutta kas kummaa – vain ovien moottorit tulivat perille! Tänäänkään ovia ei vielä kuulunut, grrr…