Tyhjän seinän kammo
Sain tänään harvinaisen toimeliaisuuden puuskan katsellessani kotimme tyhjiä seiniä. Olen kärsinyt niiden suhteen tyhjän kankaan kammosta – jotenkin se naulan lyöminen iskemättömiin seiniin tuntuu kovin lopulliselta. Useampikin juliste ja taulu on nojaillut seinään odotellen päätöstä loppusijoituspaikastaan. Osittain kammo on johtunut siitä, että seinäpinta-alaa on niin paljon. Esimerkiksi olohuoneen korkeat seinät tuntuvat vaativan peitteekseen jotain freskoja tyyliin Sikstuksen kappeli…
Kohdistin tarmoni helpompaan kohteeseen, nimittäin ruokailutilan paljaaseen seinään, joka on häirinnyt minua jo pitkään. Aiemmin paljastinkin, mitä olen siihen kaavaillut, mutta koska raksan vuoksi sisustusbudjetti näyttää tällä hetkellä pyöreää nollaa, on tyydyttävä käyttämään sitä mitä on. Ruuviväännin surahti kahdesti ja David Ehrenstråhlen My Guide to New York sekä Artekin Mehiläispesä-printti olivat löytäneet tiensä ruokailutilaan. Tämä täyttää tyhjän tilan seinällä ja omassa mielessäni ainakin väliaikaisesti.
Työhuoneessa, josta New York -printin varastin, on nyt puolestaan tyhjä musta seinä, mutta minulla on jo suunnitelmia sen varalle. Saattaa olla, että koko huoneen järjestys menee uusiksi, kun varasto pian valmistuu ja työhuoneen laatikkokasasta päästään eroon. Mistä puheenollen, autotalliin kytkettiin sähköt tänään ja ainoa asia, joka erottaa meidät lämmitetystä tallista, ovat nosto-ovet. Niiden piti saapua eilen, mutta kas kummaa – vain ovien moottorit tulivat perille! Tänäänkään ovia ei vielä kuulunut, grrr…
Yksinkertaista ja kaunista. Ja ihailtavan maltillista, itse nakuttelin surutta heti muuton jälkeen reikiä seiniin.
Maltillista = saamatonta 😀 Itse ihailen niitä ihmisiä, joilla on koti kuvauskunnossa kaksi viikkoa muuton jälkeen.
Taulujen valkkaaminen ei kyllä ole ollenkaan helppoa! Pidän kyllä niistä, mutta jotenkin vaadin taululta jotain henkilökohtaista. Tuntuisi esim. hassulta laittaa seinään valokuvataulu, joka ei ole itse otetusta kuvasta. Meiltä löytyy vain yksi oikea grafiikka, jossa on pala mulle rakasta kaupunkia. Sitten on tietty hääkuva ja peräti yksi juliste on läpäissyt seulan. Että yritäs nyt näin korkealla rimalla löytää sitten sopivia tauluja. 😉
Mun tuttu muuten suositteli tällaisia kiinnitystarroja. http://solutions.3msuomi.fi/wps/portal/3M/fi_FI/EUCommand/Command/Products/Catalog/?PC_Z7_RJH9U52300OPE0I63U8SU71QD0000000_nid=KVGR13BM4MbeC6DD75KB63gl&currID=1NFGHDB9HMbe
Isoin kantaa paketin mukaan jopa 1,8 kg?! Vielä en ole testaillut, mutta jos tosiaan toimii niin eipähän olisi niin suuri mietintä sen suhteen, minne sen ikuisen reiän uskaltaa porata.
Vau, oikeesti? Luulin että tuollaisia on vain TV-shopissa. Täytyypä tutustua tarkemmin.
Selkeää, hillittyä ja tyylikästä! Itsellä on paha tapa lätkäistä heti taulut seinään ja sitten niitä vaihdellaan…
No mutta onko se paklaaminen ja paikkamaalaus lopulta niin iso homma, kysyn itseltäni. Rohkea kokeileminen olisi täällä tarpeen!
Minä haaveilen muutamasta suuresta maalauksesta, mutta nämä taitavat jäädä sellaisiksi ikuisiksi haaveiksi ellei itse tartu pensseliin 😉 Sitä ennen kehystetyt julisteet nojailevat pitkin lattioita, kun en myöskään raaski iskeä sitä ensimmäistä naulaa! P.S. Kotinne näyttää upealta. Pidän kovin tavastasi sisustaa: harkiten ja kaikessa rauhassa.
No samaa minä ihailen teillä… ja toisaalta ehkä tyhjää tilaa ja tyhjiä seiniä ei tarvitse pelätä niin paljon. Tila on kaunista! Olohuoneessa olisi meilläkin hyvä tila näyttävälle öljyvärimaalaukselle ja olen myös pohtinut, kuinka itserakasta olisi maalata sellainen itse. Ehkä myös taidevuokraamon käyttö tulisi kysymykseen…?
Olen aivan samanlainen. Tyhjät seinät kauhistuttavat, mutta naulan seinään lyöminen vielä enemmän. Toki ollaan tässä asuttu jo niin kauan, että nauloja on seinillekin päätynyt, mutta aina se on ollut todella pitkän vitkuttelun tulos.
Mutta kyllä! Taulut ruokapöydän takana tekevät tilasta paljon asutumman näköisen.
Joo, tulee vähemmän sellainen ”stailasin asunnon myyntiä varten parilla kalusteella” -fiilis 😀
Hei,
aivan ihanan rauhallinen ruokailutila! (Voiko noin sanoa?)
Mukavaa viikonlopun jatkoa!
-Minna
Voi sanoa, mutta totta se ei ole! Ruokailuhetket ovat kaikkea muuta kuin rauhallisia 😀
Heippa,
Tämä menee nyt ohi aiheesta, mutta tutustuin blogiisi vähän aikaa sitten ja ihastuin teidän ruokapöytään! Se on siis neliö? Mahtuuko 8 ihmistä hyvin syömään, koetko pöydän käytönnölliseksi? Olen miettinyt jatkettavaa pöytää mutta nyt mieleni teki tepposet ja neliötä pöytää pitää mennä katselemaan.
Moi Jenni ja kiitos kysymyksestä, vastasin siihen peräti omassa postauksessaan:
http://lisbet-e.indiedays.com/2014/09/30/neliopoyta-uhka-vai-mahdollisuus/