Työmaa kutsuu

Tällä viikolla olen palannut töihin ja muutenkin orientoitunut tulevaan vuoteen. Orientaatio on hieno sana sille, että olen mm. lueskellut naistenlehtiä, täyttänyt kalenteria ja laatinut erilaisia listoja muistikirjaan (siis kotona, en töissä!). Teen yleensä listan melkein joka asiasta, joten muistikirjat täyttyvät nopeasti niistä ja kaikenlaisista muistakin ideoista. Tätä blogiakin olin suunnitellut jo tovin muistikirjan sivuilla, oma ponnistuksensa oli tietysti siirtää idea digitaaliseen muotoon.

Töissä on yleensä jalassa mustat peruskorkkarit. Muuten työvaatetukseni noudattelee siistiä muttei mitenkään erityisen tiukkaa bisneslinjaa.

Bling bling -rannekoru oli kädessä uuden vuoden aattona. Swarovskin kristalliriipusta tulee sen sijaan käytettyä arkisinkin.

Huominen loppiainen tietää vihdoin joulusesongin loppua. Ainakin lapsuudenkodissani kuusi kannetaan ulos aina loppiaisena. Vai onko se sittenkin Nuutinpäivä, jolloin jouluvalot saa ottaa pois ja raunioituneen piparkakkutalon kantaa jäteastiaan?

Lisbet e. on arjen fantasiaa, ikuinen projekti kauniimman kodin, toimivamman vaatekaapin ja sulavamman arjen eteen. Blogia kirjoittaa Liisa - työelämässä luonnontieteiden moniottelija, siviilissä osa-aikainen haaveilija ja kolmen lapsen äiti. Tukikohtana on koti maaseudun ja kaupungin rajamailla.

seuraa blogia

toivelistalla

Sivustollani on mainoslinkkejä, jotka on merkitty tähdellä*. Jos teet ostoksia linkkien kautta, saan niistä pienen komission. Tämä ei vaikuta tuotteen hintaan.

arkistojen aarre

Miten pyrin hallitsemaan stressiä

Tehdään heti alkuun selväksi, etten ole supernainen. Minulla on vielä paljon tekemistä ajankäytön ja stressinhallinnan suhteen. Aiemmin pidin itseäni ihmisenä, joka ei vähästä stressaannu, mutta nyt…

keskustele

3 kommentti(a)

  1. 1.6.12
    Zeta said:

    Olipa kiva löytää blogiisi! Täällä toinen muistikirjatyyppi ja myöskin valkoisten tulppaanien ystävä. Jään innolla odottelemaan uusia postauksiasi! 🙂

  2. 1.7.12
    Hanna said:

    Samoin täällä, jään odottelemaan ”uutisia” arjestasi:).

    t hanna

  3. 1.9.12
    lisbet said:

    Kiitos ja tervetuloa lukemaan!