-
Tiistaipäivän asu

Tiistaipäivän asua kuvissa. Tämä Lindexin hiekanvärinen satiinihame on jo myyty loppuun, mutta jos nyt olisin kaupoilla, saattaisin ostaa tämän kermaisen keltaisen version, joka on sopivasti alennuksessa (mainoslinkki Lindex). Kermankeltaisesta näyttää muodostuneen tämän kevään ja kesän muotiväri, ja löytyypä sitä omasta vaatekaapistanikin. Kevään ylioppilaidenkin yltä saattoi bongailla keltaisia satiini-iltapukuja (!), jotka toivat mieleen Kate Hudsonin unohtumattoman asun elokuvassa How to Lose a Guy in 10 Days, muistatteko?
Myös puhvihihaista collegepuseroa on saatavilla muissa väreissä (mainoslinkki Stockmann). Suosikkipaita, joka kestää hyvin toistuvat pesut! Tennarit ovat New Balancen (mainoslinkki Spartoo) ja laukku By Malene Birgerin.
Me vietimme päättäjäispäivää ”syömällä todistukset” eli nauttimalla burgerit terassilla, ja eräissä ylioppilasjuhlissakin kävimme. Melkein samoin tein lähetettiin esikoinen rippileirille ja muu liikenevä aika on tehty keittiöremonttia. Huomenna tulevat keittiön tasot, mikä onkin jännittävä hetki. Materiaalivalinta on tehty pienen näytepalan perusteella, ja kohta nähdään, millainen marmorikuvioitu kvartsitasomme luonnossa on.

Olipa kiva päivittää blogia, vaikka näin lyhyestikin. Kuullaan pian!
Ei kommentteja artikkeliin Tiistaipäivän asu -
Kukkia, kuulumisia ja keittiöremontti

”Kukkia ja kuulumisia” on käytetty blogitekstin otsikkona aiemminkin blogitauolta palatessa. Kiva, kun olette jättäneet viestiä kommenttilaatikkoon ja kyselleet, jatkuuko blogi vielä. En suoraan sanoen ole itsekään varma. Usein käy niin, että bloggaamisen tahdista vain jotenkin tipahtaa, mutta tällä kertaa pistin blogin hiihtolomalta palattuamme tietoisesti hyllylle, vaikka olisin mielelläni jatkanut postaamista. Ajattelin, että minun on pakko keskittyä hetki muihin asioihin. En voi sanoa, että ne muut asiat olisivat nyt pois päiväjärjestyksestä, mutta päätin silti tulla piipahtamaan ja kertomaan kuulumiset. Ehkä syynä olivat viestit, joissa toivottiin uusia postauksia. Ehkä vain kaipasin paikkaa, johon tallettaa muutama kuva viime päivien tulppaaniloistosta.

Vaikka kukkasipulivalikoimani koostui viime syksynä Rustan alelaarien antimista, sato on positiivisesti yllättänyt. Monet edellisvuotiset lajikkeet ovat kukkineet uudestaan ja hieman viileä kevätsää on pitkittänyt kukintaa.

Viime viikot olemme eläneet hieman poikkeusolosuhteissa. Päätimme nimittäin tehdä keittiöremontin ennen esikoisen rippijuhlia, mikä on kaikessa vitsikkyydessään tietysti aivan pöljä syy mutta myös totta – tuskin olisimme juuri nyt lähteneet remontoimaan, ellei juhlia olisi ollut tiedossa. Keittiö on Ikeasta, osin budjettisyistä, osin siksi, ettei tällä toimitusajalla keittiötä olisi saanut mistään muualta. Kaapistot ovat vielä hieman keskeneräiset, tasot tulevat vasta ensi viikolla ja sitten päästään laatoittamaan tiskialtaan takaista seinää ja asentamaan viimeiset valot. Mutta kyllä siitä kiva tulee ja luonnollisesti tulen laittamaan kokonaisuudesta kuvia blogiin.
Siinäpä tärkeimmät tältä suunnalta. Mitä sinne kuuluu?
-
Kaksivuotiaan ensimmäiset laskut

Niin tosiaan, tällä reissulla rinteeseen pääsivät kaikki. Kaksivuotias nousi ensimmäistä kertaa suksille Rukan Family Parkin loivassa rinteessä isän, äidin tai isoveljen tukemana. Sen pitemmälle ei tällä kertaa lähdetty, mutta eihän sitä tiedä, mihin vuoden päästä päädytään! Joka tapauksessa hänestä tuli lasketteluharrastuksen perheen nuorimpana aloittanut. Pojat taisivat olla tyyliin neljä ja seitsemän, kun ensimmäisen kerran veimme heidät rinteeseen Jyväskylän Laajavuoressa. Olin silloinkin varma, ettei touhusta tule yhtään mitään, mutta niin vain pojat pitivät laskemisesta ja itsekin opin heidän rinnallaan uudestaan laskemaan. Sitä ennen en ollut käynyt rinteissä yli kymmeneen vuoteen.


Tytär löysi mukavasti tasapainon suksilla. Mattohississä oli jännittävää – ja sitten mentiin taas rinnettä alas hymyssä suin.


Haluan ehdottomasti esitellä teille vielä nämä mieheni tyttärelle tuunaamat sukset. Meille oli jäänyt varastoon vanha Fischer-pari, joilla kuopus aikanaan ehti hetken laskea. Mies irrotti siteet, poisti vanhan kuviopinnoitteen ja hioi sukset, päällysti ne kukallisella kontaktimuovilla ja lopuksi epoksilla. Siteet kiinnitettiin takaisin, kantit terotettiin ja pohjat käsiteltiin. Hienot tekstitarrat on tilattu täältä. Itse pidin suksia aluksi lähinnä liikuttavana vitsinä, mutta nyt tytär on todistettavasti niitä käyttänyt ja varmaan ne menevät vielä ainakin vuoden, pari.
Toivottavasti olette viihtyneet Ruka-postauksien parissa! Lomamme on nyt ohi ja palaamme kohti keväistä Etelä-Suomea. Odotan innolla pääseväni näkemään, mitä lämpimät säät ovat kukkapenkistä nostaneet…
-
Base Eat & Heat – uusi rinneravintola Rukalla

Hyvät huomenet taas täältä hiihtolomalta. Eilinen oli upea laskupäivä ja tämäkin päivä näyttää toistavan aurinkoista ja heikkotuulista kaavaa. Kävimme eilen testaamassa tämänvuotisen uutuuden, Ruka Base -ravintolan. Olen aina ajatellut, että Rukalta puuttuu sellainen huipulla tai rinteessä oleva ravintola, johon pääsee helposti suksilla nauttimaan maisemista ja minttukaakaosta. Rinteen juurella ravintoloita kyllä riittää, mutta se ei ole ollenkaan sama asia. Ruka Peak -hotellin terassi ja ravintola ovat tähän asti olleet lähimpänä rinneravintolaa mutta sijainniltaan kuitenkin hieman syrjässä rinteistä ja ennen Maston alueen viimeaikaisia muutoksia myös vaikeakulkuisia.
Base sen sijaan sijaitsee gondolihissin yläaseman välittömässä läheisyydessä, joten saapuminen niin suksilla kuin jalkaisin on helppoa perheen kaikille jäsenille. Ravintolan lisäksi Basessa on myös sauna ja altaita. Niihin on alaikäraja päivälläkin kuusi vuotta, joten ne jäävät valitettavasti meiltä tällä reissulla kokematta.



Saapuessamme ravintola oli täpötäynnä, kuten aurinkoisena maaliskuun päivänä sopii olettaa, mutta onneksi Baseen on mahdollista tehdä pöytävaraus läpi aukioloajan – arvostan suuresti sitä, että tiedän pöydän ja syöttötuolin odottavan, eikä kenenkään tarvitse seisoa kolmea varttia hikisenä hiihtokamppeissa jonottamassa paikkaa. Sisääntulo muodostui joka tapauksessa melko ahtaaksi, sillä pöytää odottelevat ihmiset, kulku saunaan ja wc-tiloihin sekä laskettelukypäriä ja ulkovaatteita pursuileva naulakko sijaitsevat samassa käytävätilassa.

Ihmispaljoudesta johtuen en viitsinyt ottaa laajempia kuvia ravintolasta, mutta sellaisia löytyy esimerkiksi Basen instagramista. Pöytävarauksella meidän johdatettiin mainiolle näköalapaikalle ikkunan ääreen. Maiseman kaukaisimmat vaarat sijaitsevat Venäjän puolella. Ravintola on suunniteltu niin, että lähes kaikki pöydät sijaitsevat ikkunan lähistöllä – lisäksi yhdellä seinustalla on lasitettu terassi.



Ruoan puolesta Base kertoo tarjoavansa klassikoita modernilla otteella. Tarjolla on mm. päivän kalaa, risottoa ja vartaita Hibachi-grillistä. Itse nautiskelin lounaaksi herkullisen madekeiton. Lapsillekin löytyy vaihtoehtoja, mutta mitään makkaraperunoita ei kannata odottaa. Kiitokseksi lohikeitostaan kaksivuotiaamme taisi jättää sarjan sormenjälkiä maisemaikkunaan, pahoittelut!
Ensivaikutelma Base-ravintolasta siis: tyylikäs, ystävällinen, kaivattu, hieman ruuhkainen kylläkin.

Illemmalla jätimme pojat lapsenvahdeiksi mökille ja ehdimme miehen kanssa hetkeksi kahdestaan rinteisiin ja nappaamaan päivän viimeiset auringonsäteet edellämainitun Ruka Peakin terassille.
Tänään on tiedossa kuopuksen hartaasti toivoma kylpylävieralu ja sen jälkeen iltarinteet. Loman loppukin jo häämöttää, mutta ei mietitä sitä vielä.
-
Kuusamon pasta

Joku saattaa muistaa, kuinka viime vuona täällä Rukalla ollessamme valittelin ruokavalion muodostuneen pizza-burgeripainotteiseksi, sillä olimme lähes joka ilta tilanneet noutoruokaa mökille. Kummallakaan meistä ei vain tuntunut taaperotouhujen keskellä olevan kapasiteettia kauppareissuihin ja ruoanlaittoon, joten otimme loman todellakin loman kannalta. Pikku hiljaa asiat kuitenkin muuttuvat, helpottuvat, minkä huomaa parhaiten asioista, jotka toistuvat vuosittain. Tällä reissulla tytär syö itse ruokansa, käy potalla ja pysyy pystyssä omilla pikku suksillaan. Entä ensi vuonna?
Ja me vanhemmat puolestamme olemme kunnostautuneet mökillä joka ilta itse kokatuin päivällisin. Ei mitään monimutkaista vaan tuttuja kotiruokia – paitsi eilen innostuin vähän kokeilemaan Kuusamon innoittamana. Syntyi pasta porosta, leipäjuustosta ja puolukoista (resepti muokattu täältä). Pastaillallisen kruunasi mehevä ripasso, jota saatoin ehkä maistella jo kokkaamisen yhteydessä.

Pöytä on katettu mökiltä löytyvällä Pentikin Saaga-astiastolla.


Kuusamon pasta
Kuusamon innoittamana porosta, leipäjuustosta ja puolukoista syntyi pasta, joka on helppo valmistaa mökkiolosuhteissakin. 4-5 nälkäiselle hiihtäjälle.Ainekset
- 500 g spagettia esim. Rummo
- 1 sipuli
- 3 valkosipulin kynttä
- 150 g kylmäsavupororouhetta
- 2 dl ruokakermaa
- 200 g ranskankermaa
- kasvisliemikuutio tai annos kasvisfondia esim. Knorr
- 250 g leipäjuustoa
- tuoretta timjamia
- karpaloita tai puolukoita
- mustapippuria
- suolaa
- öljyä paistamiseen
Tee näin
- Kuutioi leipäjuusto ja valuta tarvittaessa. Hienonna sipuli ja valkosipuli.
- Kuullota sipuleita öljyssä pannulla. Lisää pororouhe ja pyörittele hetken aikaa. Lisää kasvisfondi tai liemikuutio, kerma ja ranskankerma. Kuumenna ja mausta mustapippurilla.
- Keitä pasta suolatussa vedessä. Sekoita porokastike pastan joukkoon. Ripottele päälle leipäjuustokuutiot, hienonnettu timjami ja puolukat tai karpalot. Tarjoa heti.

Iltanäkymä mökkikeittiön ikkunasta rinteille.
Tänään päivä on valjennut aurinkoisena ja eilistä heikkotuulisempana ja tarkoitus olisi ottaa kauniista ilmasta kaikki irti!
-
Rukan kylässä

Keskiviikkoaamun terveiset! Täällä on päivä valennyt kylmänä ja kirkkaana. Toisin oli eilen, jolloin satoi lunta ja pilvipeite rakoili vasta illalla auringonlaskun aikaan. Eilen teimme niin, että minä laskin poikien kanssa päivän ensimmäisen puoliskon ja mies lähti puolestaan illemmalla esikoisen kanssa rinteeseen. Me muut lähdimme siinä kohtaa käymään gondolihissillä Rukan kylässä ruokaostoksilla ja muutenkin paikkoja ihmettelemässä.

Kylä ei ole suuren suuri mutta toteutettu hauskasti sokkeloiseksi, niin että kujilla voi seikkailla tutustumassa liikkeisiin ja ravintoloihin. Julkisivuissa on otettu vaikutteista keskieurooppalaisista alppikylistä parvekerivistöineen ja harjakattoineen.

Päivän bloggaaja vielä untuvatakissaan ja talvisaappaissaan. Etelämpänä taitaa olla huomattavasti keväisempi ilma ja untuvatakit vähitellen pääsemässä kesälomille?

Sitten oli aika palata gondolihissillä Ruka Valleyn puolelle.

Siinä missä ensimmäinen kerta gondolihississä herätti protestointia ja pelkoakin, neljännellä gondolimatkallaan tytär käyttäytyi jo kokeneen matkustajan lailla. Hieman kieli keskellä suuta kuitenkin näytetään matkustaneen.
Nyt on aika rientää uuden päivän puuhiin!
-
Pieni kelohuvila Kuusamossa

Päivän bloggaaja, meikittömänä ja hyvin nukkuneena!
Niin, voisihan sitä kai helpomminkin lomalle lähteä, kävi mielessä, kun oli ensin yhden päivän pakannut ja toisena istunut autossa kahdeksan tuntia. Siinä vaiheessa oltiin Suomussalmella ja taitettavaa perille asti oli vielä toistasataa kilometriä. On sellaisiakin lomia, joille pakataan mukaan lähinnä uima-asuja, hurautetaan lentokentälle ja otetaan kuohuviinit ennen koneen lähtöä.
Eikä minulla tosiaan olisi mitään bikiniskumppalomaakaan vastaan, mutta kun pimeässä illassa Rukan valot tulivat näkyviin ja kaartelimme tuttuja teitä kohti vuokraamaamme kelomökkiä, muistin taas, miten pidän tämän paikan tunnelmasta; lomailusta, jossa sopiva määrä aktiivisuutta yhdistyy perheen kiireettömään yhdessäoloon ja hyvät palvelut Kuusamon jylhiin maisemiin.

Meillä on majoituksena mökki Rukan itäpuolelta, samoilta kohdin kuin kaksi vuotta sitten. Viime vuonnahan olimme länsipuolella Kelokaltiokylässä. Valitsin tällä kertaa itäpuolen, koska laskettelukeskuksen loivemmat, lapsille suunnatut rinteet sijaitsevat täällä ja tänä vuonna on tarkoitus pistää myös nuorimmaiselle sukset ensi kertaa jalkaan (ja niin tosiaan teimme jo tänään, mutta siitä lisää myöhemmin). Mökiltä on parinsadan metrin matka Vuosselin hisseille, joten sijainti on oikein passeli.


Vaikka viimevuotinen uudenkarhea ja moderni Villa Kanttarelli oli tyylikäs, kelomökeissä on oma tunnelmansa. Kylässä kulkiessa on hauska tiirailla kelorakentamisen variaatioita. Ensisilmäyksellä kaikki mökit näyttävät samanlaisilta, mutta lähemmin tarkasteltuna niissä on persoonallisia yksityiskohtia.

Lunta on täälläkin selvästi vähemmän kuin aiempina vuosina mutta onneksi ihan riittävästi hiihtämiseen. Pojat kävivät jo illalla saavuttuamme möyrimässä ympäristön kuohkeassa pakkaslumessa, joten jonkinlaista puutosta lienee ollut sillä saralla. Talvi, pakkohan sitä on rakastaa, silloin kun se on tällainen!



Kuopuskin on päässyt yli pettymyksestään, ettei tällä kertaa mentykään kylpylähotelliin. (En ole vielä kertonut hänelle, että Kuusamossakin on Holiday Club.)
Mukavaa maanantai-iltaa, kuullaan pian!
-
Viikko koiravahtina

Hei hetken tauon jälkeen. Istun paraikaa autossa matkalla Kuusamoon – loma! Hihtolomalle lähtöä edeltävät päivät ovat yleensä varsin puuhakkaita: pakattavaa rittää ja aina tuntuu myös jokin varuste käyneen pieneksi niin että on lähdettävä haravoimaan urheilukauppojen tarjontaa. Auton ja suksiboksin lastaaminen on oma lukunsa, mutta nyt luotamme, että jokainen sauva, suksi, mono ja hanska on mukana, kolme lasta istuu ainakin tällä hetkellä sopuisana takapenkillä ja enimmäinen etappi on lounas Mikkelissä Ramin Konditoriassa (loistava lounaspaikka vitostien varrella, kiitos vinkistä S!).

Postauksessa kuvia toisesta viime viikkoina kiireisenä pitäneestä jutusta, nimittäin meillä oli hoitokoirana suloinen seitsemänkuinen corgityttö. Muutama vuosi sitten pojat kovasti pyytelivät meillekin koiraa, mutta sen sijaan tulikin pikkusisko. Nyt saimme viikon verran maistaa koiraperheen elämää. Koiravieras sujahti kyllä ihan mukavasti perhearkeen, pojat ulkoiluttivat sitä ahkerasti ja kaksivuotias oli innolla mukana leikityksessä. Etukäteen hieman jännitti, miten kuopus ja koira tulisivat keskenään toimeen, mutta molempien osalta luonteet tuntuivat sopivan yksiin. Suurinta stressiä aiheutti se, miten pitää tytön lelut pois lattialta ja pois pienen koiran suusta.


Koiraviikolla oli upean keväisiä päiviä ja lumetonta, joten kävimme myös pitemmillä lenkeillä maastossa. Voin hyvin kuvitella, miten ihanaa on mennä oman koirakaverin kanssa metsässä ja kenties pitää lemmikkiä vapaanakin. Pienen hoitokoiran kanssa näin ei tietenkään voinut tehdä.
Toisaalta viikko oli sen verran puuhakas kaiken tämän muun pyörityksen keskellä, että yhdessä miehen kanssa totesimme, että meille ei taida olla tulossa koiraa, ei ainakaan hetkeen.
Palaan pian lomakuulumisin. Mukavaa uutta viikkoa sinne suunnalle!
-
Ei mikään linnanneito

Olen pitänyt niin paljon Lindexin leohameestani, että päätin ostaa saman vaatteen toisessakin värissä. Tämän päivän asussa hiekanvärinen satiinihame on yhdistetty kasuaalisti t-paitaan (mainoslinkit Lindex), New Balancen tennareihin (mainoslinkki Spartoo) ja Essentials by Stockmannin kashmirneuletakkiin (mainoslinkki Stockmann). Satiinihame toimii tietysti myös juhla-asuissa, mutta jos sitä haluaa käyttää ihan tavallisena arkivaatteena, kannattaa valita asuun rentoja elementtejä. Kerran työvuorossa puin hameen kanssa korkokengät ja puhvihihaisen neuleen pitsialuspaidalla. Hiukset kiharrettiin ja laitettiin osaksi kiinni. Kun katsoin peiliin, tajusin pukeutuneeni linnanneidoksi tai ehkä jopa Disney-prinsessaksi. No mutta kokeilemalla oppii, ja tämänpäiväisessä asussa viihdyn jo paljon paremmin.

Asu toimii vallan mainiosti myös ilman neuletakkia.

Ihanan keväistä valoa tarjoili tämä päivä aamun räntäsateen jälkeen. Toivottavasti sinnekin! Kuullaan pian.
