• Raksakyttääjä

    Ah, kevät ja rakennustyömaat. Lähistöllä rakennetaan paljon uutta ja viime viikkojen aikana tyhjillä tonteilla ovat työt pyörähtäneet toden teolla käyntiin. Rakennustyömaiden kulmilla pyörii isomahainen nainen ja pieni poika kolmipyöräisensä selässä. Poikaa kiinnostavat tonteilla pakertavat työkoneet, kun taas äiti seuraa mielenkiinnolla, miten perustukset syntyvät ja miten rakennus tulee sijoittumaan tontille.

    Vaikka ostimmekin oman kotimme vain viimeistelyä vailla, ajatus ihka omasta rakennustyömaasta ei ole kadonnut minnekään. Iltakävelyillä laadimme miehen kanssa viisivuotissuunnitelmia, jotka saattavat toteutua tai olla toteutumatta. Haaveilu on mukavaa. Tässä kodissa meillä on hyvää aikaa opetella omakotiasumista, ja minityömaakin tuleviksi vuosiksi löytyy omasta takaa.

    Seuraan tietysti myös raksablogeja, joissa pääsee sisälle rakentamisen tai rakennuttamisen saloihin tonttien reunalla kyttäämistä syvällisemmin. Esimerkiksi Moderni puutalo, Villa Hedda sekä tietysti Valkoinen Harmaja ovat pitkään seuraamiani blogeja, joissa omaan kotiin on jo päästy muuttamaan ja painopiste on siirtynyt sisustamisen suuntaan. Yksi tämän kevään kiinnostavimmista tulokkaista raksablogien joukkoon on Musta ovi, jossa valmistellaan kivitalon rakentamista. Suosittelen tutustumista kaikille, sillä tässä visuaalisesti harkitussa blogissa on paljon muutakin katseltavaa kuin työmaakuvat. Villa Luova on puolestaan raksakertomus modernista puutalosta supertyylikkäissä puitteissa. Tämä työmaa on tosin ollut vauhdissa jo viime keväästä lähtien. Pakettitalopuolella Ison kiven juureen -blogissa on vastikään aloitettu kaivuutyöt ja päämääränä on upea Kannustalon Lato.

    Lisää blogivinkkejä saa laittaa kommenttiosastoon!


  • Hautomisia

    Vielä viimeiset pääsiäiskuvat. Kananmuna on yksi kauneimmista asioista, jonka tiedän. Amforan Trinkula-lautasliinarenkaat tekevät tarvittaessa myös munakupin virkaa.

    Itsellänikin on vähän ”munaolo” tällä hetkellä. Eilen kävelylenkillä piti pyytää miestä jo hiljentämään vauhtia, jotta pysyisin mukana. Töissä ajattelen nyt jänteellä tästä päivästä vappuun. Vapun jälkeen on vielä vähän jäljellä ennen äitiyslomaa. Pääsiäisloman aikana kaivelin esiin vaunukoppaa ja turvakaukaloa ja pesin niiden pehmusteet, seuraavaksi ajattelin käydä läpi varastossa olevat pienet vaatteet. Tuplarattaat ja sitteri ovat hankintalistalla – tuplarattaat siksi, että koen niiden olevan meidän tilanteessamme välttämättömät, ja sitteri oli puolestaan edellisellä kierroksella lainassa tuttavaperheeltä.

    Toisaalta yritän pysähtyä miettimään, kuinka tässä on kokonainen ihana huhtikuu välissä ennen kuin edes töistä pois jäänti tulee ajankohtaiseksi: aikaa olla vielä syli yhdelle ja toimitella omiani suhteellisen vapaasti. Laittaa kotia, lukea pari kirjaa kenties?


  • Buduaarin puolelta

    Vaihteeksi uutta kuvakulmaa kodistamme: vilkaisu makuuhuoneeseen. Täällä ei ole tehty sen kummempia sisustuslikkeitä kuin maalattu tumma tehostetapettiseinä valkoiseksi ja kannettu runkopatjat sisään. Niin, pinnasänkykin on koottu hyvissä ajoin uutta matkustajaa varten, koska sille ei ole säilytystilaa muuallakaan.

    Makuuhuone on nykystandardein melko tilava ja yhdelle seinustalle on upotettu muutaman neliön suuruinen, liukuovien taakse piiloutuva vaatekomero – tai melkein vaatehuone, jos kriteerinä pidetään sitä, että kaappiin mahtuu kävelemään sisään. Tällä hetkellä siellä on Elfan sisusteet ja kahden aikuisen vaatteet. Kuten arvata saattaa, minulla on suuria suunnitelmia vaatesäilytystä ajatellen. Ensinnäkin tila on liian pieni kahdelle, joten toisen on lähdettävä. Miehen kanssa on onneksi neuvoteltu sopuratkaisu, jossa hänen vaatteensa siirtyvät työhuoneen yhdelle seinustalle rakennettavaan liukuovikomeroon.

    Mittailujeni mukaan myös nykyiset Elfan sisusteet voisi siirtää työhuoneeseen. Meillä on ollut Elfaa aiemman kodin vaatehuoneessa, mutta jos tila toden totta jää vain minun käyttööni, haluaisin sinne mieluusti jotain viimeistellympää ja naisellisempaa. Vilkaisu Pinterestin haaveilukansiooni kertoo varmasti parhaiten, mitä tarkoitan. Mielikuvitusta rajoittaa komeron 2,5 metrin leveys, hankala kotelointi toisessa ja lattialämmityksen jakotukki toisessa nurkassa sekä nuo liukuovet, joiden vuoksi esimerkiksi lipastojen sijoittaminen kaappiin on hankalaa. Suunnitelmia kuitenkin rustaillaan ja ennen pitkää niitä ilmestyy blogiinkin. Antaa palaa, jos teillä herää joitain ajatuksia tai ehdotuksia!

    P.S. Ihan hengitystä en suosittele pidättämään vaatekomeron valmistumista odotellessa. Tämä on enemmänkin sellainen joululahja itselleni -tyylinen projekti.


  • Pääsiäislounaan kattaus

    IMG_0309

    IMG_0314

    Ai että on ollut mukavaa olla pääsiäinen vapaalla. Pitkäperjantaina saimme vieraita yhdestä aika ihanasta vauvaperheestä. Nelikuista pidellessä tuntui, että vauvakuume kohotti viimeinkin päätään ja rupesin toden teolla miettimään, minkälainen kaveri minua sisältä päin potkii.

    Tänään ehdittiin syödä pääsiäislounas perheen kesken ennen kuin mies lähti illaksi töihin. Kattauksessa on tuttuja vaaleita sävyjä ja trendikimppu tulppaaneista ja pajunkissoista. Lautasliinat on taiteltu jänönkorviksi Martha Stewartin ohjeen mukaan.

    IMG_0318

    Sitä en tahdo ymmärtää, että muutenkin kiireisestä elämästäni otettiin tänä aamuna yksi tunti pois. Kostoksi kesäajalle menen niin yhdeksältä nukkumaan tänä iltana. Toivottavasti te jaksatte valvoa pitempään!


  • Projekteja ja työtila

    Vaikka kätevä emäntä ei olekaan vielä ruuvannut taulua seinään tai kiinnittänyt valaisimia työpöydän ylle, laitetaan pari kuvaa työhuoneesta tärkeän päivän kunniaksi. Puolisollani alkaa tänään projekti, johon tämä tila tulee kuin tilauksesta. Tai siis oikeastaan tilauksesta. Lyijykynät on teroitettu, onnea matkaan!

    ”Teillä on aina jokin projekti meneillään”, sanoi ystäväni kerran. Korjaan, meillä on aina useita projekteja meneillään puhumattakaan siitä, montako niitä on jonossa. Sitten, kun autotalli on valmis ja lapset tulevat käymään enää viikonloppuisin, minulla on työnsarkaa ainakin näissä:

    1. ompele kankaat kangasvarastosta upeiksi couture-iltapuvuiksi
    2. kirjoita kirja eräästä työhön liittyvästä aiheesta
    3. treenaa taitoluistelua tosissaan aina akselin tasolle asti
    4. hae opiskelemaan lääkikseen
    5. ala harrastaa seitsenottelua
    6. rakenna unelmatalo järven rannalle
    7. kokoa albumi hääkuvista

    Mitä ikuisuusprojekteja teillä on odottamassa?


  • Palmusunnuntain aamuna

    Mennyt viikko ei ollut mitä mahtavin: väsymystä, saamattomuutta, liian lyhyitä yöunia ja tekemättä jäänyt viikkosiivous. Yritin hyvittää sen itselleni kattamalla aamiaispöytään kaikkea kaunista ja unohtamalla pöydän alustaa koristavat ruoantähteet. Ja teinhän minä kuluneella viikolla sitäpaitsi vaikka mitä: öljysin työhuoneen pöytälevyn, ompelin kuvissa näkyvät pellavaiset liinat, toin Plantagenista narsisseja ja jo kahden päivän kuluttua sain ne siirrettyä paperikassista astioihinsa. Taittelin yhden book art -kirjan loppuun ja hankin pojalle uudet petivaatteet. Pitelin mittanauhan päätä saunaremontissa ja kannustin, kun jiirit eivät tahtoneet osua kohdalleen. Hyvähyvähyvä. Suurin syy saamattomuuden tunteeseen piilee liian kunnianhimoisissa to do -listoissa.

    Ostin mielestäni aivan valtavan kasan herkkuja virpojia varten. Ajattelin, että täällä uudella alueella lapset saattavat kiertää taloja ahkerasti – iltapäivällä nähdään, jäävätkö suklaat oman väen tuhottavaksi.


  • Muumimamma

    Tänään on ollut yksi tämän raskauden vähemmän hehkeistä päivistä (kuva on otettu muutama viikko sitten, joten se ei kerro totuutta). Pitkään vointi olikin oikein hyvä, enkä edelleenkään voi valittaa esimerkiksi yöunien suhteen – nukkumatti tulee heti, kun pääsen sänkyyn ja herään vasta herätyskelloon tai siihen, että pikkumies sängyn vieressä vaatii päästä potalle. Siitä huolimatta olo on koko ajan vähän hengästynyt ja valmis päiväunille.

    Töissä kysellään, että etkös sinä pian jääkin äitiyslomalle. Joo pian, puolentoista kuukauden kuluttua. Seuraava kysymys yleensä kuuluu, odotanko kaksosia. Mutta nämä ovat kai tuttuja puheita odottaville äideille. Että maha on iso/pieni/ylhäällä/alhaalla/jännän muotoinen. Minulla se on mallia iso, hyvin siinä pystyisi siideritölkkiä lepuuttamaan, jos sellainen kuuluisi repertuaariini tällä hetkellä.

    Raskaus olisi oikein kiva olotila, jos ei olisi tätä oman kehonsa hallinnan menettämistä. On mukavaa, kun pikkukaveri potkii mukana matkassa päivän mittaan. En osaa oikein olla mistään huolissanikaan. Mutta se harmittaa, ettei voi tehdä niitä kaikkia asioita, joita haluaisi. Suursiivousta. Roudata yläalulan laatikkokasaa toisaalle. Kiivetä tikkaille pesemään ikkunoita. Sellaisia tärkeitä.


  • The days are just packed

    Muistiin itselle: älä ikinä lupaa etukäteen postausta jostain aiheesta tiettyyn aikaan, esimerkiksi ”alkuviikolla”. Ei siis vielä kuvia työhuoneesta. Vaikka tänään olikin kaikkien kotivalokuvaajien suuri merkkipäivä, kevätpäiväntasaus, en ollut kotona siihen aikaan, jolloin työhuoneessa on paras valo kuvaamiseen. Vauhdikas meno jatkunee viikonloppuun asti. Toisaalta mahakin on alkanut hidastaa vauhtia sekä töissä että kotona, ja välillä on vain annettava itselleen hetki antaa sykkeen tasaantua.

    Kun eilen illalla tulin myöhään kotiin, eteisessä odotti laatikossaan kuriirin kiikuttama Vitran DSW-tuoli, jonka tilasin saksalaisesta Einrichten-designista. Kuvassa se on jo paikallaan työpöydän ääressä. Nyt kun saisin vielä miehen akkuporakoneineen houkuteltua hetkeksi saunaremontin parista, jotta saataisiin taulu seinään pöydän yläpuolelle. (Tuota kirjoittaessa mieleeni kyllä juolahti radikaali ajatus porata se reikä itse.)

    Valoisampia päiviä teille kaikille!


  • Inspiroiva Trendenser

    Olen jäänyt ihan koukkuun ruotsalaisen sisustusbloggaaja Frida Ramstedtin sähköiseen Trendenser-lehteen. Paperiset sisustuslehdet kuuluvat edelleen lukemistooni, mutta on hauska lukea välillä jotain uutta. Trendenser eroaa paperijulkaisuista blogihenkisyydellään: Fridan oma henkilö ja sosiaalisen median tuntemus kulkevat mukana lehden sivuilla. Eikä kiinnostustani yhtään vähennä se, että Fridakin on tukevasti raskaana…

    Vähintään yhtä kiinnostava kuin lehden sisältö on sen toteutustapa iPadille. Aiemmin lukemissani sähköisissä aikakauslehdissä paperilehden sisältö oli vain yksinkertaisesti tuotu sähköiseen muotoon mainoksineen sivunumeroineen päivineen. Koska Trendenserillä ei ole paperijulkaisun taakkaa kontollaan, koko lehti on voitu suunnitella vartavasten tabletilla luettavaksi. Lukeminen on kuin hauskaa askartelua tai pelailua, kun kuvien ja tekstin päällekkäin liukuvat kerrokset yllättävät kerta toisensa jälkeen. Suosittelen kokeilemaan! Lehden ensimmäinen, viime kesänä ilmestynyt numero on ladattavissa ilmaiseksi ja irtonumeroidenkin hinta jää reilusti alle kahden euron.

    Jos kritiikkiä täytyy esittää, Trendenserin sisältö käsittelee melko suppeasti modernia skandinaavista sisustamista. Maalaisromantiikan tyyliin sisustavat älkööt siis vaivautuko. Varsinaisia kotiesittelyjä on kussakin numerossa vain yksi. Lehdessä ei ole erillisiä mainossivuja, mutta osalla sisällöstä on varmasti kaupalliset intressinsä. Niiden päättely jää kuitenkin lukijan tehtävästi, sillä selkeää mainintaa ei ole (tämän helmasynnin kanssa Trendenser ei tosin ole yksin). Sähköisellä lehdellä on luonnollisesti omat rajoituksensa: siihen ei voi piirtää tai kirjoittaa eikä siitä voi repiä sivuja mukaansa. Toisaalta kuvia ei voi napata Pinterestiin tai tallentaa kovalevyllekään, joten kukin lehti on kokolailla oma suljettu kokonaisuutensa. Ilmeisesti lehti on saatavissa tällä hetkellä vain iPadille, mikä varmasti rajoittaa lukijakuntaa.

    Oletko jo tutustunut Trendenseriin? Mitä mieltä olet sähköisistä lehdistä ylipäätään?