-
Pääsiäisihminen
Ei varmaan tarvitse kenellekään hehkuttaa, miten upea sää tänä viikonloppuna on ollut! Auringon säteilystä tuntee, että pakkaspäivien takana kärkkymässä on syksyn jälkeen toiseksi paras vuodenaika – kevät. Suosikeista puheenollen parin viikon päästä on suosikkijuhlapyhäni pääsiäinen. En ole suurensuuri jouluihminen, mikä varmaan johtuu siitä, että kyseiseen juhlaan liittyy niin paljon ahdistusta ja stressiä ja se tulee aina vähän liian aikaisin. Pääsiäisen suhteen en koe samoja paineita ja mikä mukavinta, se sijoittuu alkavan kevään korville.

Stressittömiin pääsiäispuuhiin kuuluu ruohon laittaminen itämään – tai tässä tapauksessa ohran. Pajunkissat tarttuivat mukaan ulkoilureissulta.




Mukavaa pääsiäisen odotusta sinnekin siis. Alkuviikolla tulossa kuvaa valmistuvasta tyonurkkauksesta!
6 kommenttia artikkeliin Pääsiäisihminen -
Kirjataidetta
En muista enää, missä ensimmäisen kerran törmäsin näihin taiteltuihin kirjoihin – blogeissa, Etsyssä, Pinterestissä? Ensi silmäyksellä ne eivät herättäneet sen suurempia tunteita. Eilen illalla palaset kuitenkin loksahtivat paikoileen, kun ratkaisin yhtälön
laatikossa lojuvat turhat kirjat + työstämätön kollaasiseinä + budjettitietoinen DIY-henki = taidetta työhuoneen mustalle seinälle

Ryhdyin välittömästi tuumasta toimeen, ja kuvassa näkyy yrityksen ja erehdyksen piikkiin menevä ensimmäinen kokeiluni. Taustalla pilkottaa jo seuraava alku.
Maailmalla taitellaan kirjataidetta vanhoista kellastuneista klassikkoteoksista. Sen sijaan ne pokkarit, jotka uhraan tähän projektiin, ovat varmaankin 2000-luvun huonointa kirjallisuutta. Yhtäkään en ole jaksanut lukea loppuun asti, enkä halua laittaa vahinkoa kiertämään lahjoittamalla niitä eteenpäin. Kaikki ovat kuitenkin saman kokoisia Loisto-sarjan pokkareita, joissa on reilut 300 sivua, mikä riittää hyvin 180 asteen taittelutyöhön. Kuvan timantinmuotoinen taitelma on helppo aloittelijallekin, saapa nähdä, etenenkö koskaan näihin kuvioihin.
Uteliaille tiedoksi: kirjat ovat Helen Fieldingin Olivia Joules ja ylivilkas mielikuvitus, Kathleen Thessaron Eleganssi ja Karen Joy Fowlerin Jane Austen -lukupiiri.
-
Kurkistus saunaosastolle

Täällä on jälleen päästy käyttämään kylpyhuoneen suihkua. Saunaremontin yhteydessä myös kylpyhuoneen kattopaneelit otettiin alas ja valaisimien paikkaa muutettiin. Kylpyhuone-sauna on siis kaikessa yksinkertaisuudessaan suorakaiteen muotoinen tila, joka on jaettu keskeltä lasiseinällä. Ainoa ikkuna jää saunan puolelle. Kylppäri, kuten kaikki talon märkätilat, on laatoitettu suurella valkoisella laatalla. Suihkuseinällä on tehosteena metallinhohtoinen laatta, malli ei valitettavasti ole tiedossa. Se on hyvä esimerkki valinnasta, jota en olisi itse uskaltanut tehdä mutta joka näyttää lopullisessa ratkaisussa hyvältä. Suihkut ovat Hans Grohen.


Kylppärin katto on nyt paneloitu valkovahatulla tervalepällä. Samaa paneelia tulee myös saunan kattoon ja seiniin. Lauteista ei ole vielä tehty lopullista ratkaisua, mutta oma suosikkini olisi vaalea väritys. Esimerkiksi Vuoreksen asuntomessujen Estelle-talossa oli vaalea sauna, josta voisi varastaa pari ideaa. Kiuas meillä jo on, talon mukana tullut Harvian Kivi.

Tässä kuitenkin saunan tämänhetkinen tilanne. Kunnianhimoinen ajatus oli saada se valmiiksi tämän kuun loppuun mennessä, mutta aikataulun suhteen taitaa käydä perinteiset.
-
Terästä välitilassa
Keittiön välitila sai hiljattain uuden ilmeen teräslevystä. Aiemmin kirjoittelin, että keittiön maalipintaisen seinän suojaksi suunniteltiin lasilevyä ensiasuntomme tapaan, mutta päätimmekin kokeilla jotain uutta ja tilaan asennettiin ruostumattomat teräslevyt. Teräs löytyi edullisesti romurautana, joten kynnys kokeiluun oli pieni. Alareunassa kulkee kapea teräksinen L-lista, yläreuna on listaton.

Teräslevy särkee keittiön kokovalkoista ilmettä, mitä joku voi pitää hyvänä, joku huonona asiana. Oma silmäni alkaa jo teräspintaan tottua ja löytyyhän sitä muualtakin keittiöstä, mm. kodinkoneista ja sokkeleista. Mietinnän alla ovat vielä nuo valkoiset pistorasiat. Ehdottomasti parhaat olisivat metallinväriset rasiat, mutta vain siinä tapauksessa, että ne oikeasti mätsäisivät taustaansa eivätkä näyttäisi yhtään muovisilta.

Näin projektit hiljalleen edistyvät. Tänään olen meilaillut tarjouspyyntöjä rullaverhoista olohuoneen yläikkunoihin. Kevätaurinko lämmittää päivisin niin tehokkaasti, etten edes uskalla kuvitella tilannetta kesähelteillä! Sauna valmistuu vähitellen, mutta ensilöylyihin on vielä matkaa.
Olen laatinut listan asioista, jotka pitäisi hankkia/remontoida/rakentaa/hoidella pois päiväjärjestyksestä, jotta voisin kutsua kotia jollain tasolla valmiiksi. Listalla on 86 kohtaa. Kaikki eivät ole tosin samanarvoisia, vaan tehtävien laajuus vaihtelee välillä ”hankkiudu eroon VHS-kaseteista” ja ”rakenna autotalli”. Nyt kun viimeinen raskauskolmannes on pyörähtämässä käyntiin, pesänrakennusvietti nostaa vahvasti päätään. Viime raskaudessakin järkkäilin ja siivoilin kotia loppumetreille asti kuin pieni eläin. Turhauttaa, kun kaikkia 86 asiaa ei ole mahdollista hoitaa saman tien!
Toisaalta ymmärrän, kuinka helpolla olemme päässeet, kun uusi koti oli muuttovalmis. Vaikka kadehdin edelleen teitä kaikkia oman kodin rakentajia tai remontoijia, olisi se vain iso projekti… hieman enemmän kuin 86 kohtaa.
-
On the drawing board

Maanantaita! Olen nyt kahtena peräkkäisenä iltana mennyt yhdeksältä nukkumaan ja herännyt virkeänä ennen aamukahdeksaa. Tähän viikkoon lähden innostuneena ja mieli uusia ajatuksia pöristen. Minulla on työn alla pieni freesaus blogin ulkomuodon ja ehkä vähän sisällönkin suhteen. Oli hauskaa, kun muutama viikonloppuna tapaamani toveri kertoi lukevansa blogiani. Aika harva tosielämän tutuistani lopulta tietää tästä blogista, vaikkei tämä mikään salaisuus olekaan. En ole vain harrastuksestani erityisemmin huudellut tai esimerkiksi linkannut postauksiani omaan Facebook-profiiliini. Ilmoitelkaahan itsestänne siviiliystävät, jos teitä on eksynyt useampikin sinne ruutujen taakse.
Valitettavasti muodostelmakisalippujen voittaja ei ilmoittautunut määräaikaan mennessä, joten suoritin arvonnan uudelleen. Uusi voittaja on Liv, onneksi olkoon! Olit jättänytkin sähköpostiosoitteesi ja laitoin sinulle jo viestiä.
Talitiaiset laulavat, jee.
-
Valkoiset korkkarit ja arvonnan voittaja

Liput muodostelmaluistelun junioreiden MM-kisoihin on arvottu. Kiitos kaikille osallistuneille! Random.org:in generaattori valitsi voittajaksi nimimerkin KatiLeena, joka jätti kommentin: ”Entisenä lajin harrastajana, jos saisin liput, matkustaisin täältä ”vähän” kauempaakin paikalle :)” Onneksi olkoon! KatiLeena, lähetä minulle sähköpostia osoitteeseen lisbetblog@gmail.com mahdollisimman pian, kuitenkin sunnuntaihin mennessä, niin saadaan liput ajoissa perille.
Ja muistattehan, että kisojen All event -pakettien lipunmyyntikampanja on edelleen käynnissä!
-
Luvannut en yrttitarhaa
Ajatus lähenevästä keväästä, sulavasta pihamaasta sekä lehtien ja blogien jutut vihersisustamisen uudesta tulemisesta ovat iskeneet tajuntaani. Koska tapoin sopivasti viimeisenkin elossa kituutelleen kasvini muuton yhteydessä, pääsen aloittamaan viherpeukalon urani aivan puhtaalta pöydältä. Ensimmäinen askel on tämä pieni keittiöpuutarha, josta olen haaveillut koko talven. Helmikuussa valoa on jo sen verran, että yrttien tulisi viihtyä hyvin sisätiloissakin. Siirsin kaupasta ostetut yrtit alkuperäisiä ruukkujaan 2-3 kertaa suurempaan astiaan ja täytin ylimääräisen tilan Kekkilän yrttimullalla.




Ruukuista löytyy persiljaa, basilikaa, timjamia, vehnänorasta ja herneenversoja. Tilli nuokkui niin pahasti jo kaupassa, etten vaivautunut istuttamaan sitä. Meillä sitä paitsi syödään tänään lohta…
Sitten seuraa postauksen tunnustusosuus: alunperin minun piti kasvattaa yrttitarhani tietysti idättämällä kasvit siemenestä alkaen itse. Noukin kaupan hyllystä vihreitä suosikkejani ja vasta kotona vaivauduin lukemaan pussien selosteet – mitä, satoa pitää odottaa kesä-heinäkuulle asti? Aion kyllä laittaa nämäkin itämään. Osa ehkä ehtii antaa satoa sisällä, osan voin istuttaa ilmojen lämmettyä pihalle ruukkuun.

Ulkona hanget hohtavat sunnuntaipäivän kirkkaassa auringonpaisteessa. Kyllä talvi on kaunis! Se ei silti estä minua haaveilemasta patiosta ja puutarhasta Pinterest-kansion muodossa.
-
Palapelin palasia

Olin jo ehtinyt unohtaa, miten suuri osa sisustamiseen ja remontoitiin käytettävästä ajasta kuluu etsimiseen ja hakemiseen. Oli sitten kyse tietynlaisesta kulmalistasta, sopivassa mitassa myytävästä saunapaneelista tai kolmatta kertaa valmistusvirheen vuoksi palautettavasta valaisimesta, itse asennustyö vie usein vähemmän aikaa kuin oikeanlaisen tuotteen saaminen käsiinsä.
Työhuoneeseen tarkoitetut Hayn Loop-pukkijalat saapuivat viime viikolla – Finnish Design Shop toimitti ne moitteettomasti ja kommelluksitta. Pöytälevyksi ajattelimme vaaleaa puutasoa. Bauhausissa katseltiin jo sopivia, mutta se, miten levy mahdollisesti käsitellään, jäi vielä auki. Huoneen mustalle seinälle tuleva taulu- ja julistekollaasi alkaa myös vähitellen hahmottua…
Pyykkikone ja silitysrauta ovat olleet ahkerassa käytössä parina viime päivänä – katsotaan, josko saisin sen projektin tuloksia linjoille jo tänä iltana.
-
Talviruokaa: poroa ja juureksia

Tiistaita! Meillä syötiin tänään helppoa laatikkoruokaa, joka syntyy kotimaisista juureksista ja porosta. Kaupasta löytyi punajuurta, lanttua ja selleriä, mutta juureksia voi varioida mielensä mukaan. Laatikkoruoka kypsyy uunissa kuin itsestään ja lämmittää ihanasti helmikuisessa päivässä.
300 g poron käristyslihaa
400 g punajuurta
400 g lanttua
200 g juuriselleriä
4 dl kermaa
4 dl lihalientä
suolaa
mustapippuria
tuoretta timjamiaRuskista poronliha pannulla ja mausta mustapippurilla. Kuori ja suikaloi juurekset. Sekoita liha, juuressuikaleet ja suola vuoassa. Silppua joukkoon osa timjamista, jätä loput koristeeksi pinnalle. Kaada lihaliemi kerman joukkoon ja lisää seos vuokaan. Paista 180 asteessa 1 tunti 15 minuuttia.
