Baby shower (not mine)

Tämän päivän ohjelmaan kuuluivat eräät baby shower -kutsut, jonne vein lahjaksi kuvan Sophie-kirahvin. Sophie saa tietysti vielä jonkin aikaa odotella ensimmäisten pienten hampaiden hellää kosketusta. Vauvakutsut ovat ihan hauska idea muistaa tulevaa äitiä, vaikka minun puolestani saisi sitä isääkin muistaa. Vauvan tulo perheeseen taitaa olla ihan yhtä suuri mullistus molemmille vanhemmille. Joko vauvakutsuista on tullut käytäntö joka puolella Suomea – oletteko osallistuneet vauvakutsuille tai onko teille pidetty sellaiset?

Ihanaa, että huomiseksi on tiedossa vihdoin lämpöisempää ja aurinkoisempaa säätä. Kun kerran vapaapäiväkin sattui sään kanssa yksiin, ajattelin aloittaa päivän valmistamalla herkkuaamiaisen ja ulkoilla mahdollisimman paljon.

Lisbet e. on arjen fantasiaa, ikuinen projekti kauniimman kodin, toimivamman vaatekaapin ja sulavamman arjen eteen. Blogia kirjoittaa Liisa - osa-aikainen haaveilija ja kolmen lapsen äiti. Tukikohtana on koti maaseudun ja kaupungin rajamailla.

seuraa blogia

toivelistalla

Avainsanat

Sivustollani on mainoslinkkejä, jotka on merkitty tähdellä*. Jos teet ostoksia linkkien kautta, saan niistä pienen komission. Tämä ei vaikuta tuotteen hintaan.

arkistojen aarre

Modernin maalaistyylin jäljillä

Aiemmassa postauksessa kerroin, että klassinen mutta kuitenkin moderni maalaistyyli on alkanut viehättää viime vuosina yhä enemmän. Sain Lauralta postaustoiveen kertoa vähän tarkemmin, minkälaista tyyliä sillä…

keskustele

2 keskustelu

  1. 4.21.12
    JJ said:

    Itse olin viime vuonna ensimmäisillä baby showereilla ja mukavaa oli. Jotkuthan vähän paheksuvat näitä tällaisia kekkereitä jenkkityylisiksi, mutta minä olen eri mieltä. Ihanaa kokoontua yhteen ennen vauvan syntymää ja juhlistaa tulevaa äitiä. 🙂

    • 4.28.12
      lisbet said:

      Sieltä jenkkilästähän tämä perinne suoraan tulee… Olen ollut sellaisillakin vauvakutsuilla, joilla lahjojen antaminen ei ollut suuressa roolissa, ehkä ne olivat vähän ”suomalaistyylisemmät”?