Ei paha, itse asiassa aika hyvä

Viikosta tuli juuri niin kiireinen kuin viime kirjoituksessa ounastelinkin. Kun tänään vaelsin automarketissa verisuoni otsassa tykyttäen, taisi leipomotiskin myyjä lukea naamastani tilanteen vakavuuden ja myi minulle kolme vaaleanpunaista leivosta, vaikka oikeastaan olin ostamassa vain karjalanpiirakoita.

Kotiin päästyäni ryhdyin kuorimaan paketistaan uutta nahkadivaania, joka saapui jo oikeastaan keskiviikkona, mutta kummallakaan meistä ei ole ollut aikaa tai energiaa kaivaa sitä esille ennen tätä. Divaani on Ikean Arild-mallistoa. Ensinäkemältä olen oikein tyytyväinen ja toimitusaikakin oli huomattavasti lyhyempi kuin alunperin luvatut 26 arkipäivää. Parempia kuvia itse divaanista tulee varmaankin jo tämän viikonlopun aikana.

Nyt potkaisen siis korkkarit nurkkaan ja ryhdyn nauttimaan edessä olevista vapaapäivistä. Teekuppi kädessä maailma muuttuu aina vähän paremmaksi paikaksi. Teillä lukijoillakin on vielä hetki aikaa täyttää blogin sivupalkista löytyvä kysely ja osallistua 50 euron lahjakorttien arvontaan. Voit hyvin täyttää kyselyn, vaikka olisit vastannut kysymyksiin jo jossain toisessa blogissa. Kaunis kiitos kaikille kyselyn täyttäneille!

Lisbet e. on arjen fantasiaa, ikuinen projekti kauniimman kodin, toimivamman vaatekaapin ja sulavamman arjen eteen. Blogia kirjoittaa Liisa - osa-aikainen haaveilija ja kolmen lapsen äiti. Tukikohtana on koti maaseudun ja kaupungin rajamailla.

seuraa blogia

toivelistalla

Avainsanat

Sivustollani on mainoslinkkejä, jotka on merkitty tähdellä*. Jos teet ostoksia linkkien kautta, saan niistä pienen komission. Tämä ei vaikuta tuotteen hintaan.

arkistojen aarre

Modernin maalaistyylin jäljillä

Aiemmassa postauksessa kerroin, että klassinen mutta kuitenkin moderni maalaistyyli on alkanut viehättää viime vuosina yhä enemmän. Sain Lauralta postaustoiveen kertoa vähän tarkemmin, minkälaista tyyliä sillä…

keskustele

7 keskustelu

  1. 9.14.12
    Lumo said:

    Tiedän tunteen; seuraavat kolme viikkoa ovat vaakalentoa, takana on jo useampi kiirepäivä. Nauti leivoksesta ja vapaasta!

  2. 9.14.12
    By J said:

    Oi miten herkullinen tuo viimeinen kuva! Samat fiilikset täällä: TGIF. Kuvakulmat uudesta divaanista lupaavat jo selkeästi hyvää 🙂

    • 9.15.12
      lisbet said:

      No joo, yritän täällä saada kalusteesta asiallisia kuvia. Valkoinen osoittautuu yllättävän hankalaksi kuvata!

  3. 9.15.12
    minde k said:

    Apua, tiedän niin tunteen. Tuollaisessa mielentilassa itse kävelen suoraan töistä edessäolevan Sokkarin kemppariosastolle, sieltä herkkutiskille ja vielä samassa kerroksessa olevaan Alkoon punkkuhyllylle. Tuttu kaava ja tämän pyhän kolminaisuuden jälkeen tuntuu olevan taas uudesti syntynyt. Tai ainakin jaksaa taas seuran viikon. 🙂 Tsemppiä siis sinnekin 🙂

    • 9.18.12
      lisbet said:

      😀 Erittäin hyvän kuuloinen resepti tilanteen nollaamiseen!