Eteinen pienin hankinnoin syyskuntoon

eteinen

Nyt kun päällystakit ja kurakelit alkavat olla taas ajankohtaisia, piti eteiseen tehdä pari päivitystä. Tuulikaappiin on jo pitempään ollut tarkoitus hankkia kevytrakenteinen naulakko vieraita varten ja mikä ettei vähän omiksi tarpeiksikin. Erityisesti poikien kamppeille oli hyvä saada jonkin nopea ripustuspaikka, sillä niiden paikka tuntuu muuten olevan lattialla… Naulakko on Elloksen Vox-pystynaulakko, johon hankin takkeja varten Nomess Copenhagenin henkarit. Huokeasta hinnastaan huolimatta naulakko on tukevaa tekoa – ainoa, joka minua siinä vähän tökkii, on puuosien kiiltävä lakkaus. Viitseliäs voisi hioa puuosat ja käsitellä ne uudestaan vaikkapa vahaamalla tai mustaksi maalaamalla.

[envira-gallery id=”4025″]

kenkakaappi

Eteistä järkkäillessä tuli käytyä läpi myös kaappien sisältöä. Erityisesti jalkinepuolelta löytyi paljon kierrätettävää ja nyt on kenkäkaapissakin taas väljempää. Ikean Ställ-kenkäkaappi on ollut hyvä hankinta. On mukava tulla kotiin, kun eteisessä ei tervehdi kenkämeri – edellyttäen että kaikki ottavat tavaksi nostaa kengät kaappiin käytön jälkeen.

Alkukesästä heitin eteisessä olleen kauhtuneen kuramaton pois ja tila sai olla koko kesän ilman mattoa. Tuulikaapin lattiamateriaali on kiiltävää kivilaattaa, joka on kyllä komean näköinen mutta varsin epäkäytännöllinen. Märkänä se on todella liukas ja lumisin kengin sisälle tepasteleva saa varoa askeliaan!  Tulevia säitä ajatellen hankin K-Raudasta laatan peitoksi samaa kuramattoa, jota meillä oli aiemminkin, nyt vain vaaleammassa värissä ja koko lattian peitoksi. Kuvia laattalattiasta löytyy aiemmasta eteispostauksesta.

[envira-gallery id=”4032″]

Naulakko, matto ja henkarit olivat sisustushankintojen edullisimmasta päästä, mutta eteinen sai niiden myötä kivan käytännöllisen päivityksen. Toivotaan kuitenkin, etteivät kurakelit iske ihan heti!

Lisbet e. on arjen fantasiaa, ikuinen projekti kauniimman kodin, toimivamman vaatekaapin ja sulavamman arjen eteen. Blogia kirjoittaa Liisa - osa-aikainen haaveilija ja kolmen lapsen äiti. Tukikohtana on koti maaseudun ja kaupungin rajamailla.

seuraa blogia

toivelistalla

Avainsanat

Sivustollani on mainoslinkkejä, jotka on merkitty tähdellä*. Jos teet ostoksia linkkien kautta, saan niistä pienen komission. Tämä ei vaikuta tuotteen hintaan.

arkistojen aarre

Modernin maalaistyylin jäljillä

Aiemmassa postauksessa kerroin, että klassinen mutta kuitenkin moderni maalaistyyli on alkanut viehättää viime vuosina yhä enemmän. Sain Lauralta postaustoiveen kertoa vähän tarkemmin, minkälaista tyyliä sillä…

keskustele

4 keskustelu

  1. 8.24.16
    auroora said:

    Näppärältä ja toimivalta pikkueteiseltä vaikuttaa! Ja ompa kiva lukea välillä postauksia, jossa esitellään niitä edullisempiakin hankintoja. 🙂

    • 8.25.16
      lisbet said:

      Niinpä, miksiköhän sitä ajattelee, että sisustuspostauksissa pitäisi aina olla designia 😀 Meillä on periaatteessa muuten kuraisempikin sisäänkäynti takaovella mutta jostain syystä sitä ei tule koskaan käytettyä.

  2. 9.2.16
    Susanna said:

    Todella kaunis eteinen teillä ! Mainitsit kyllä, että naulakko on tukeva mutta pysyykö se pystyssä lapsiperheen arjessa ? 😊 Haluaisin meidän eteiseen jonkun pystynaulakon mutta joko ovat liian hintavia tai heppoisia.

    • 9.5.16
      lisbet said:

      Eihän se kiipeilyä kestä, mutta on pysynyt kyllä pystyssä koko tähänastisen elinkaarensa 😀 Meillä se ei ole ihan kulkureitillä, vaan tuossa eteisen syvennyksessä. Pysyy siis hyvin pystyssä, kun pojat virittelevät siihen lippiksiään ja takkejaan.