Kodin ensimmäinen viisarikello

[envira-gallery id=”6296″]

Pientä uutta sisustuksessa: viisarikelloa ei olekaan tässä kodissa vielä nähty. Arne Jacobsenin suunnittelema AJ Station-herätyskello* on synttärilahjani miehelle. En omaksi yllätyksekseni valinnutkaan mallin mustavalkoista versiota*, vaan petroolinsinisen messinginvärisin jaloin. Sitä voisi pitää lähes väripilkkuna makuuhuoneen harmaassa sävymaailmassa. Vaikka kellon muotoilu viittaa sotaa edeltävään aikaan, siitä löytyy 2000-luvun aamuihin sopiva torkkutoiminto ja yövalo.

arne-jacobsen-station-heratyskello-1

Kotona olisi tilausta toisellekin viisarikellolle, sellaiselle joka raksuttaisi alakerrassa ruokailutilan seinällä ja kertoisi ekaluokkalaiselle, koska on aika lähteä kotoa. Syksyn aikana on ehtinyt olla jo pari aamua, jolloin olemme joutuneet lähtemään aamulla ennen esikoista ja oikea lähtöhetki on sumplittu puhelimitse. Viimeksi kun näin kävi, esikoinen totesi minulle (mielestäni varsin kypsästi) ”äiti, mun pitäisi varmaan nyt opetella se kello”. Niin, kun kelloa ei seinällä eikä ranteessa ole ollut, ovat kellonajatkin jääneet nuorukaiselle hämäriksi.

Laitetaan listalle.

[envira-gallery id=”6298″]

Mukavaa uutta viikkoa ja alkanutta lokakuuta! Jos kaipaatte kuunneltavaa työmatkalle, kannattaa laittaa soimaan Designtarinoita-podcastin tuorein jakso, jossa Valkoinen Harmaja -blogin Suvi ja minä keskustelemme Kertun vieraana sisustusbloggaamisesta, esimerkiksi siitä, miten postaukset syntyvät, miksi aloitimme bloggaamisen ja mitä olemme matkan varrella oppineet. Lupaan myös avata, mitä tarkoitan sanoessani, että blogini on arjen fantasiaa.

* mainoslinkki

Lisbet e. on arjen fantasiaa, ikuinen projekti kauniimman kodin, toimivamman vaatekaapin ja sulavamman arjen eteen. Blogia kirjoittaa Liisa - osa-aikainen haaveilija ja kolmen lapsen äiti. Tukikohtana on koti maaseudun ja kaupungin rajamailla.

seuraa blogia

toivelistalla

Avainsanat

Sivustollani on mainoslinkkejä, jotka on merkitty tähdellä*. Jos teet ostoksia linkkien kautta, saan niistä pienen komission. Tämä ei vaikuta tuotteen hintaan.

arkistojen aarre

Modernin maalaistyylin jäljillä

Aiemmassa postauksessa kerroin, että klassinen mutta kuitenkin moderni maalaistyyli on alkanut viehättää viime vuosina yhä enemmän. Sain Lauralta postaustoiveen kertoa vähän tarkemmin, minkälaista tyyliä sillä…

keskustele

12 keskustelu

  1. 10.2.17

    Huh huh. Minä en tulisi toimeen ilman meidän kodin viisarikelloja. Aamut menevät heti sekaisin ja kiireeksi, kun yhdestä loppuu patteri. Voisin itseasiassa ottaa niitä pari lisääkin, sillä ne ovat minusta todella tunnelmallisia ja pidän siitä, että voin nähdä kellon melkein mistä tahansa asunnossa. Tuo on kyllä todella kaunis yksilö.

    • 10.9.17
      lisbet said:

      Tavallaan olen tähän asti ollut ihan iloinen siitä, ettei kello ole ollut olennainen osa kotimme sisustusta. Sitä kun ei ole oikeastaan tarvittu. Kellonaikaa on vilkuiltu kännykästä ja keittiössä mikrouunin digitaalisesta kellosta. Mutta nyt sellainen varmaan on seinälle laitettava, onneksi tosi kivoja kelloja on markkinoilla!

  2. 10.2.17
    LauraS said:

    Hei! Olen lukenut blogiasi jo pidemmän aikaa, mutta nyt vasta ryhdyin kommentoimaan – tuli meille niin ajankohtainen aihe. Olen etsinyt tyttärelleni kivan näköistä herätyskelloa, jossa olisi yövalo ja tuntuu siltä, että nykyään perinteisiä herätyskelloja on kovin hankala löytää. Monet kellot ovat ulkonäöltään ja toiminnoiltaan samanlaisia kuin itselläni oli noin 30 vuotta sitten. Lieneekö herätyskellojen kysyntä vähentynyt merkittävästi, kun kaikilla kännykät hoitavat herättämisen. Me olemme pitäneet tyttären puhelimen öisin olohuoneessa, jotta puhelimeen kilahtelevat viestit eivät häiritse yöunia. Niitä tulee 9-vuotiaalle yllättävänkin myöhään. Luulenpa, että tilaan jonkun näistä Arne Jacobsenin suunnittelemista ihanuuksista. Ehkäpä yhden tytölle ja toisen itselleni 🙂 Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle ja kiitos inspiroivasta blogistasi!

    • 10.9.17
      lisbet said:

      Kiva kun jätit kommenttia! Sama meillä, kännykät ovat pitkään tehneet herätyskellon virkaa, mutta mies on toivonut voivansa jättää kännykän nukkumaan mennessä alakertaan. Tuli mieleen, että kun herätyskellot eivät ole olennaisesti viime vuosikymmeninä muuttuneet, voisi vintagemarkkinoilta löytyä hinta-laatusuhteeltaan hyviä kaunottaria.

  3. 10.2.17
    Tiia S said:

    Ihana kello! Voisin vaihtaa kännykän herätyksen tuohon heti. En pidä siitä, että kännykkä on aivan vierellä vuorokauden ympäri. Yöksi olisi kiva jättää puhelin toiseen huoneeseen. Herätyskellona nykyään tosin toimii 8kk ikäinen poika, mutta suuntaan kyllä herätyskello ostoksille heti töihinpaluun koittaessa!

    • 10.9.17
      lisbet said:

      Ymmärrän, ei vaaraa pommiin nukkumisesta tällä hetkellä! 😀

  4. 10.2.17
    Hanna said:

    Tyylikäs kello! Olen haaveillut jo pidempään vaihtavani puhelimen herätyksen vanhaan kunnon herätyskelloon. En vaan ole vielä löytänyt sopivaa yksilöä, mutta tätä täytyy harkita vakavasti. Yksi tärkeä kysymys: kuuluuko kellosta äänekäs tikitys? Raksuttava kello ei ole mikään paras unikaveri…

    • 10.9.17
      lisbet said:

      Hyvä kysymys! Kello ei tikitä, koska siinä ei ole sekuntiviisaria.

  5. 10.4.17
    K said:

    Hei. Mistä tuo tuolilla oleva pehmoisen näköinen neule on? Olen etsinyt uutta, laadukasta materiaalia olevaa neuletta, mutta toistaiseksi en ole vielä löytänyt sopivaa, jossa mätsäisivät niin malli, väri ja materiaalikin 🙂

    • 10.9.17
      lisbet said:

      Neule on Filippa K:lta alkuvuonna ostettu, tarkemmin tässä postauksessa: http://www.lisbet-e.net/perusteellista-pukeutumista/ 🙂 Toivottavasti kriteerit täyttävä neule löytyy! Filippa K:lla on yleensä kivoja neuleita mutta en tiedä onko tälläista muhkuneuletta juuri nyt myynnissä.

  6. 10.16.17

    Upea kello ja ihanaa kun valitsit juuri tuon värisen. Tuo tosiaan pientä väriä ympärilleen. Kaunis kokonaisuus ❤