Kun kaikki oli valkoista

Pahoittelut, että viime viikko oli blogissa hiljainen. Taustalla ei ole sen kummempaa syytä kuin että päivät tahtovat vierähtää nelikuisen tarpeista huolehtien (ja muu perhe siihen päälle). Lumityöt, pitkä vaunulenkki, päivällisen teko, poikien läksyt ja harrastukset – siinäpä se päivä helposti onkin. Silloin kun keli on kohdillaan, vaunulenkit ovat henkireikäni, aikaa hiljaisuudelle ja omille ajatuksille. Saatan kurvailla kaksituntisenkin lähiseutuja koluten. Harmi, että reitit vaunujen kanssa ovat rajatut. Kunhan ilmat tästä lämpenevät, pakkaan vauvan Manducaan ja käymme vaihteeksi metsissä ja kallioilla.

Eilisen säässä ei ollut moittimista. Jäätävä sumu oli koristellut puut jääkiteillä. Kaikki oli valkoista! Vain Vantaanjoki virtasi ruskeana maiseman halki.

Kun kotipihassa höristi korviaan, kuuli jopa lintujen lauluääniä. Joku hullu tiainen siellä veisasi kevään tuloa. Valoisampaa ainakin on. Tähän aikaan vuodesta tykkään avata vanhan kunnon almanakan ja katsoa, miten nopeasti päivä lähtee pitenemään kuun vaihtuessa helmikuuksi. Tervetuloa valoisammat talvipäivät!

Lisbet e. on arjen fantasiaa, ikuinen projekti kauniimman kodin, toimivamman vaatekaapin ja sulavamman arjen eteen. Blogia kirjoittaa Liisa - osa-aikainen haaveilija ja kolmen lapsen äiti. Tukikohtana on koti maaseudun ja kaupungin rajamailla.

seuraa blogia

toivelistalla

Avainsanat

Sivustollani on mainoslinkkejä, jotka on merkitty tähdellä*. Jos teet ostoksia linkkien kautta, saan niistä pienen komission. Tämä ei vaikuta tuotteen hintaan.

arkistojen aarre

Modernin maalaistyylin jäljillä

Aiemmassa postauksessa kerroin, että klassinen mutta kuitenkin moderni maalaistyyli on alkanut viehättää viime vuosina yhä enemmän. Sain Lauralta postaustoiveen kertoa vähän tarkemmin, minkälaista tyyliä sillä…

keskustele