Maanantain poiminnat

Sateista maanantaita! Tai ainakin täällä etelässä on satanut koko päivän. Pakenimme sadetta ostarille, jossa täydensimme teinipoikien vaatekaappia. Tunnustan, että olin mielissäni, kun esikoinen suostui sovittamaan vetoketjullista poolokauluksista palmikkoneuletta ja vieläpä huoli sellaisen vaatekaappiinsa. Tähän asti olen turhaan saanut esitellä ruudullisia kauluspaitoja ja neulepuseroita ”siisteiksi arkivaatteeksi”. Kuopuksenkin kohdalla tyyliponnistukseni tuntuvat valuvan enimmäkseen hukkaan. Ostamani romanttiset mekot ja puserot jäävät kaappiin, kun päälle kaivetaan päivästä toiseen sama vaaleanpunaisen värinsä menettänyt paljettikuvioinen yksisarvispaita.
Keskityn siis henkilökohtaisiin tyyliponnistuksiini. Kokosin kollaasiin tuotteita, joita olen viime aikoina hypistellyt joko livenä tai virtuaalisesti. Väripaletti alkaa olla sitä, mihin mieli kääntyy pyhäinpäivän jälkeen ruskan kadottua ja luonnon vielä odottaessa lunta. Mukana on myös pari sellaista sisustusjuttua, jotka tuovat noventin henkeä marraskuiseen kotiin tuntumatta liian jouluisilta.
- Vihreän lumihiutalekuvioisen tabletin (mainoslinkki Hemtex) totesin liikkeessä nähtynä mukavan paksuksi ja tukevaksi. Materiaali on helposti puhdistettavaa polyesterihuopaa. Salainen haaveeni on jouluastiaston hankkiminen (mainoslinkki Nordic Nest), mutta tuskinpa päädyn sellaista ostamaan, sillä astioista ei tässä kodissa ole koskaan ollut (kiitos kaunis) pulaa. Ajattelin, että vihreä joulutabletti päivittäisi valkoisen astiastomme jouluhenkiseksi.
- Lindexin neuleita ei juuri tule ostettua niiden arveluttavien materiaalien vuoksi, mutta merkillä on myös premium collection (mainoslinkki Lindex), joka pitää sisällään pääasiassa luonnonkuiduista tehtyjä neuleita. Hypistelin liikkeessä ihanaa merinovillaoloasua, joka koostui v-aukkoisesta puserosta ja leveistä housuista (mainoslinkit Lindex). Paksu ja kauniisti laskeutuva materiaali tuntui todella hyvältä. Oloasua on saatavissa useassa eri värissä mutta tämä meleraattu ruskea tulee myyntiin vasta marraskuun puolella.
- Marc O’Polo’n vihreän mekon kuosi tuo mieleen lokakuun viimeiset kukkijat ja marraskuisen luonnon lakastuneet kasvit. Kaavailen tätä mekkoa ennen kaikkea työvaatteeksi, mutta on se kyllä aika tyyris viskoosimekoksi.
- Shepherdin Lovisa-tohvelit (mainoslinkki Ellos) ovat mukavassa alessa, mutta toisaalta minulla on jo entuudestaan hyvät Shepherdin tossut.
- Edellisen By Blomusin tuoksukynttiläni olen jo polttanut loppuun, ja sen kannellisesta lasiastiasta tuli sievä säilytysastia pumpulipuikoille. Nyt katselen tätä viikunan ja limen tuoksuista kynttilää (mainoslinkki Boozt).
- Palaan aina uudestaan ihailemaan tätä Polo Ralph Laurenin palmikkoneuletta (mainoslinkki Kekäle). Tyyliunelmissani kerrostan sen ruudullisen kauluspaidan kanssa samaan tapaan kuin tässä Gantin tuotekuvassa. Gantin puseroon nähden pidän Ralph Laurenin neuleessa erityisesti sen cropatusta pituudesta: helmaa ei tarvitse sulloa houlunkauluksen sisään.
- Paperitähdistä koottu kranssi (mainoslinkki Nordic Nest) on monivuotinen vihreä kausikoriste, jota ei tarvitse ottaa pois vielä tammikuussakaan.
- Argyle-ruudulliset neuleet ovat kaikkialla tänä syksynä. Kaunein näkemäni versio on tämä Gantin malli, jossa salmiakkiruudut ulottuvat myös hihoihin ja selkäpuolelle. Hinta on sen verran jäätävä, että pusero jäänee hankkimatta (ellen löydä sitä jostain mielipuolisesta alesta ennen kokoni loppumista).
Nyt menen pesemään meikit pois aikaisesta nukkumaanmenosta haaveillen. Tämä syyslomailu on niin rankkaa, että se vaatii kunnon yöunet!
