Linnan puutarhassa

Eilen pakkasimme itsemme autoon ja lähdimme iltapäiväksi ajelulle Raaseporin suunnalle. Läntinen Uusimaa on oman järvisuomalaisen kotiseutuni jälkeen suosikkipaikkojani Suomessa. Pidän siitä, että alueella on historia, joka näkyy. Näillä seuduilla on asuttu pysyvästi tuhansia vuosia. Kulttuurimaisemien ystävälle löytyy vaikka mitä nähtävää: esimerkiksi Billnäsin, Mustion ja Fiskarsin ruukit, Raaseporin linna ja vanha Tammisaari ja kaikki vain reilun tunnin ajomatkan päässä pääkaupunkiseudulta.

Olimme suunnitelleet syövämme Mustion Linnankrouvissa, mutta harmiksemme siellä oli juuri alkamassa yksityistilaisuus (hmm, he olisivat kyllä voineet ilmoittaa siitä nettisivuillaan). Edellisen kerran kävimme tuolla melko tarkkaan vuosi sitten, jolloin muistan syöneeni villiyrttisalaattia katetulla terassilla ja viihtyneeni erinomaisesti koleasta ja sateisesta säästä huolimatta. Vaikka tällä kertaa jäätiin ilman villiyrttejä, paikkasimme tilanteen kävelemällä linnan puutarhassa ja käymällä kahvilla Fiskarsissa.

Vaikka puutarha on nähtävyys sinänsä, olisi mukava joskus käydä tuolla linnassakin sisällä. Sinne pääsee vain oppaan mukana, eikä ajoituksemme ole näillä kummallakaan vierailulla osunut yksiin opastettujen kierrosten kanssa. Toistaiseksi olen siis ihaillut linnan sisustusta vain kuvista. Esimerkiksi kirjassa ’Säätyläiskoti Suomessa’ on hyvä esittely Mustiosta. Onko teistä lukijoista joku vieraillut siellä?

Eilinen olikin tämän viikon ainoa vapaapäivä; täällä puserretaan viimeistä työrupeamaa ennen pientä lomapätkää…

Lisbet e. on arjen fantasiaa, ikuinen projekti kauniimman kodin, toimivamman vaatekaapin ja sulavamman arjen eteen. Blogia kirjoittaa Liisa - työelämässä luonnontieteiden moniottelija, siviilissä osa-aikainen haaveilija ja kolmen lapsen äiti. Tukikohtana on koti maaseudun ja kaupungin rajamailla.

seuraa blogia

toivelistalla

Avainsanat

Sivustollani on mainoslinkkejä, jotka on merkitty tähdellä*. Jos teet ostoksia linkkien kautta, saan niistä pienen komission. Tämä ei vaikuta tuotteen hintaan.

arkistojen aarre

Modernin maalaistyylin jäljillä

Aiemmassa postauksessa kerroin, että klassinen mutta kuitenkin moderni maalaistyyli on alkanut viehättää viime vuosina yhä enemmän. Sain Lauralta postaustoiveen kertoa vähän tarkemmin, minkälaista tyyliä sillä…

keskustele

15 kommentti(a)

  1. 6.7.12
    Cherry said:

    Oi, rakastan tuota paikkaa! Siitä asti olen sinne kaivannut takaisin, kun 2008 vietin juhannuksen aika lähellä 🙂 Tosi nätti paikka!

    • 6.13.12
      lisbet said:

      Kyllä – ja juhannuksena varmasti kauneimmillaan!

  2. 6.7.12

    Täällä yksi Länsi-Uudenmaalta kotoisin oleva ilmoittautuu! Kuulin vähän aikaa sitten että vanha kotikaupunkini nimi on nykyään Raasepori, täytyy ihan opetella sanomaan mistä on kotoisin 🙂
    Noi Mustion ja varsinkin Fiskarsin ympäristöt on mustakin upeita. Noh ehkä kivempaa _käydä_ siellä kuin asua esim. teini-iässä, mutta turistille kyllä kivaa seutua 🙂 Kiva että teit tän postauksen!!

    • 6.13.12
      lisbet said:

      Sullahan on ihana kotiseutu sitten:) Mut joo, ei ehkä teini-ikäisen näkökulmasta mikään tapahtumien keskipiste.

  3. 6.8.12
    M said:

    Ihanan näköinen paikka ja kauniita kuvia! Pitää koittaa pistäytyä kesällä.

    • 6.13.12
      lisbet said:

      Ehdottomasti! Ja tosiaan, lähistöltä löytyy lisää kaunista miljöötä.

  4. 6.8.12
    Lumo said:

    Alue on yksi kesän suosikkikohteitani; Ainakin Fiskarsin antiikkamarkkinat ja sen jälkeen picnic Billnäsin entisen kesäteatterin vieressä joen rannassa, päivä on joka vuosi tosi helteinen ja alue luontoineen ah, niin kaunis.

    • 6.13.12
      lisbet said:

      Piti ihan tarkistaa, koska nuo antiikkimarkkinat ovat – heinäkuun alussa siis. Fiskars oli aika hiljainen sinä keskiviikkoiltana, kun siellä kävimme. Ajattelin, että siellä olisi mukava vierailla juuri noiden markkinoiden aikaan.

  5. 6.8.12
    Tickler said:

    Mustio ja koko tuo alue ovat ihania paikkoja! Fagervik on mun henk.koht. suosikkini, etenkin sen pienen pieni kirkko.
    Exäni perheellä on tapana nauttia vappulounasta Mustiossa, niinpä siellä tuli monta toukokuun ensimmäistä vietettyä.

    • 6.13.12
      lisbet said:

      Fagervik onkin minulle tuntematon. Ahh… voin kuvitella, miten ihana paikka Mustio on vappuna, itse olen käynyt siellä vain kesemmällä.

  6. 6.10.12
    Marja said:

    Oi että nämä sinun kuvasi ovat aina yhtä upeita! Minä en ole ikinä käynyt tuolla suunnalla, mutta viimeistään nämä kuvat nähtyäni päätin, että tänä kesänä korjaan virheen ja suuntaan viikonloppureissulle Fiskarsiin!

    • 6.13.12
      lisbet said:

      Voi kiitos, nyt kyllä melkein punastun kun kaltaisesi taidokas kuvaaja tuolla lailla kehaisee… Toivottavasti kuullaan teidän Fiskarsin-reissusta siis tänä kesänä!

    • 6.13.12
      lisbet said:

      Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

  7. 6.10.12
    Mayo said:

    Suosittelen myös Pyhäniemen Kartanoa Lahdessa (tai oikeastaan Hollolassa)! Siellä on konsertteja sekä melko tasokaskin taidenäyttely aina kesäisin!

    • 6.13.12
      lisbet said:

      Pyhäniemessä olen vieraillutkin pari kesää sitten, pitääpä yrittää käydä tänä vuonna taas! Kartano on kyllä todella kaunis puutarhoineen.