Päiväretki Mustilan puutarhalle ja arboretumiin

Päivän kuvat tulevat Elimäeltä, Mustilan puutarhalta ja arboretumista. Joskus edellisessä elämässäni autoilin ahkerasti Helsinki-Lappeenranta -väliä, ja ajoin monta kertaa Mustilan ohitse siellä kuitenkaan koskaan pysähtymättä. Nyt aukko sivistyksessä on kuitenkin korjattu. Mustila soveltuu hyvin päiväretkikohteeksi vaikkapa pääkaupunkiseudulta autoillen saapuville. Puutarhakiinnostus ei ole välttämätöntä, vaan paikasta nauttivat varmasti kaikki luonnon helmassa viihtyvät! Ruokailukin onnistuu paikan päällä, sillä aluella on kaksi lounaskahvilaa: me kävimme kodikkaassa puistokahvilassa arboretumin vieressä. Puutarhamyymälän vieressä on hieman tilavamman oloinen Piika ja renki -niminen paikka, mutta siellä emme tänään vierailleet.
Mustilan todellinen vetonaula on yli satavuotias arboretum, johon pääsee tutustumaan sisäänpääsymaksulla. Arboretumissa kasvaa yli viisisataa puulajia ja -lajiketta, mutta sen todellinen vetonaula ovat alppiruusu- ja atsaleaistutukset. Tänä vuonna ne olivat, harmi kyllä, jo suureksi osaksi kukkineet aikaisen kesän ansiosta, mutta metsäisessä arboretumissa olisi silti ollut tutkittavaa ja ihmeteltävää tuntikausiksi.

Pohjoisamerikkalaiset douglaskuuset ja hopeanhohtavat makedonianmäntymetsät olivat omia suosikkejani arboretumissa.

Päivän asu koostui Lindexin paitapuserosta (mainoslinkki) ja niinikään Lindexin pari vuotta vanhoista valkoisista farkuista. Sandaalit ovat Gantilta (mainoslinkki Booztlet).
Lopuksi kävimme varsinaisella taimitarhalla. Olen jo pitkään haaveillut magnoliasta pihallamme ja Mustilasta ostin rungollisen japaninmagnolian. Inspiraationa ostokselle oli eräs luvattoman upea japaninmagnolia, joka keväisin kukkii kotikadullamme parin talon päässä.
Aion kokeilla magnolian kasvatusta istutusaltaassamme – luulen, että se on sopivan suojaisa, lämmin ja valoisa paikka tälle aralle kaunottarelle. Keskimmäisen altaan rungollinen hopeapaju repesi lumen painosta toissa talvena, joten istutuspaikkakin on vapaana. Olisin ostanut myös muutaman Strong Annabelle -pallohortensian, mutta niitä oli jäljellä enää yksi ainoa, joten täytyy katsella näitä taimia muualta.
Onko Mustila teille tuttu kohde?








