Pradaa ja pääkalloja

Viimeisenä päivänämme Milanossa ennen iltalentoa palasimme Duomon seutuville. Ihmettelimme vielä tovin Galleria Vittorio Emanuelen lasikattoa, koristeellisia julkisivuja ja merkkiliikkeiden ikkunoita. Liikkeellä oli upeita leidejä, joiden näkeminen sai minut hetkeksi toivomaan, että olisin valinnnut ylleni jotain hienostuneempaa, mutta sitten kohautin olkapäitä – suurin osa gallerian käytävillä parveilevista ihmisistä oli kaltaisiani, turisteja, jotka halusivat ottaa kuvan itsestään keskusaukiolla suuren lasikuvun alla.

Tällä reissulla ei paljon shoppailtu, jos ei oteta lukuun Ferrarin museokauppaa, mutta jos olisin ollut liikkeellä ilman kahta kärsimätöntä nuorukaista, olisin varmaankin tehnyt päiväretken johonkin Milanon ulkopuolella sijaitsevista outlet-kylistä. Toki myös kaupungissa oli runsaasti ostosmahdollisuuksia, ja katujen varsilta tuntui löytyvän lähes kaikkien eurooppalaisten vaatemerkkien liikkeet. Yhdessä maailman muotipääkaupungeista kun oltiin, kaduilta saattoi bongata myös pitkiä, hoikkia naisia tai oikeastaan tyttöjä. Millaistahan se on, elää Milanossa hädin tuskin täysi-ikäisenä ja etsiä menestystä mallina?

Ja miten hassua on, että heidän kantaminaan esitellään vaatteet ja asusteet, jotka nelikymppisen naisen toivotaan ostavan.

Luksusmerkkien edustaman maallisuuden vastapainoksi vein pojat katsomaan San Bernandino alle Ossa -kirkkoa. Se sijaitsee pienen kävelymatkan päässä Duomosta, ja sisäänpääsy on ilmainen, kunhan vain löytää vaatimattomalle ovelle. Kirkon tunnetuin osa on sen ossuaari eli luuhuone. Pienen kappelin seinät on koristeltu tuhansilla ihmisen pääkalloilla ja luilla. Karmivan ihailun vallassa katselin kappelin seiniä samalla kun mieleen nousivat elävästi anatomian opinnot sekä Thiemen kuvat ihmisen luista. Kappelissa oli lupa kuvata, joten ujosti otin muutaman kuvan, mutta hieman syyllinen olo tästä kaikesta jäi. Ymmärrän kyllä ossuaarien taustan ja kulttuurisen merkityksen, mutta olisin halunnut vapauttaa seinille ja kaltereiden taakse vangitut sielut takaisin luonnon kiertokulkuun.

Siihen päättyvät matkakuvat tällä erää, sillä tätä tekstiä naputtelen jo kotona Vantaalla.

Palaan pian hieman kepeämmin kuulumisin!

Lisbet e. on arjen fantasiaa, ikuinen projekti kauniimman kodin, toimivamman vaatekaapin ja sulavamman arjen eteen. Blogia kirjoittaa Liisa - työelämässä luonnontieteiden moniottelija, siviilissä osa-aikainen haaveilija ja kolmen lapsen äiti. Tukikohtana on koti maaseudun ja kaupungin rajamailla.

seuraa blogia

toivelistalla

Avainsanat

Sivustollani on mainoslinkkejä, jotka on merkitty tähdellä*. Jos teet ostoksia linkkien kautta, saan niistä pienen komission. Tämä ei vaikuta tuotteen hintaan.

arkistojen aarre

Modernin maalaistyylin jäljillä

Aiemmassa postauksessa kerroin, että klassinen mutta kuitenkin moderni maalaistyyli on alkanut viehättää viime vuosina yhä enemmän. Sain Lauralta postaustoiveen kertoa vähän tarkemmin, minkälaista tyyliä sillä…

keskustele

4 kommentti(a)

  1. 7.10.24
    Hilla said:

    Upeita kuvia olet ottanut kirkosta ja onpa mielenkiintoisen oloinen paikka.

    • 7.11.24
      lisbet said:

      On, mutta vaikea kuvitella tuollaista kirkkoa protestantti-Suomessa :/

  2. 7.10.24
    Laura said:

    Teillä on ollut tosi mielenkiintoisen kuuloinen matka! Ferrari-museo on meidänkin esikoisen toivelistalla heti Legolandin jälkeen.

    • 7.11.24
      lisbet said:

      Ehkäpä toiveet joskus toteutuvat? Legoland on jäänyt meiltä kokematta ja nyt jo tuntuu, että pojat ovat kasvaneet siitä jo ohi, ainakin esikoinen.