Salasanan taakse – näin luet blogia jatkossa

10 vuoden ajan Lisbet e. on ollut blogi, jota on voinut lukea kuka tahansa, jolla on internetyhteys. Olen moneen kertaan muistellut huvittuneena blogin anonyymejä alkuaikoja päättömine asukuvineen. Minua jännitti kovasti, että tuttavat tai tv:n katsojat tunnistaisivat minut, mutta halu olla mukana blogiyhteisössä oli suurempi kuin paljastumisen pelko.

Nykyään en enää pysty pitämään työpersoonaani ja Lisbetiä erossa toisistaan. Kun viime vuosina olen antanut haastatteluja, toimittajat ovat usein halunneet kysyä myös bloggaamisesta. Harvoin noista jutuista on kuitenkaan mitään äkkiryntäystä blogiin tullut.

Avoimien ovien päivät ovat kuitenkin toistaiseksi ohi ja jatkossa blogin lukemiseen tarvitaan salasana. Taustalla on heinäkuinen tapahtuma, jossa raskaudestani ja perheemme lapsiluvusta kirjoittamaani juttua käytettiin minulta kysymättä ainakin neljän viihdeuutissivuston palstantäytteenä. Yksi aloitti, muut tekivät perässä. Sinänsä siteeraaminen ei ole kiellettyä, jos alkuperäinen teksti on vapaasti luettavissa, mutta olin silti asiasta närkästynyt ja yllättynyt. Blogitekstini eivät koskaan aiemmin ole joutuneet siteerausjournalismin uhriksi, vaikka olen tänne kirjoittanut välillä aika avoimestikin. Olen kokenut tämän paikan turvalliseksi, onhan kyseessä omassa hallinnassani oleva alusta, jonka lukijakunta on huomattavasti pienempi ja valikoidumpi kuin esimerkiksi iltapäivälehtien.

Joku voi tietysti sanoa, että mitäs läksit, sellaista julkisuudessa olevan henkilön täytyy vain kestää. On silti aivan eri asia tehdä haastattelu sovitusta aiheesta yhteistyössä toimittajan kanssa kuin löytää yhtäkkiä oma tekstinsä copypastettuna toiseen mediaan. Vaikka siteerausjutuissa mainitaan lähde jossain sivulauseessa, lukijat harvoin hahmottavat, milloin kyse on henkilön antamasta haastattelusta ja milloin puhtaasti lainattuun tekstiin perustuvasta jutusta – etenkään jos he selailevat vain otsikot.

Päätös ei ollut helppo. Keksin monta syytä, miksi blogia ei kannata piilottaa salasanan taakse. Teille lukijoille siitä koituu ylimääräistä hankaluutta ja totta puhuen niin minullekin. Vaikka yritän mahdollisimman yksinkertaista toteutusta, salasana tuo ylimääräistä säätöä matkaan ja saattaa karkottaa blogiin satunnaisesti eksyvät lukijat. Hakukoneet eivät myöskään löydä salasanan taakse piilotettuja tekstejä.

Blogitekstien piilottaminen salasanan taakse ei välttämättä täysin estä edes siteeraamista, mutta se antaa ainakin selvän viestin siitä, että juttujani ei ole tarkoitettu lähdemateriaaliksi muihin medioihin. Suurin osa blogin sisällöstä on joka tapauksessa harmitonta höpinää pukeutumisesta ja sisustamisesta. En ole koskaan kirjoittanut tänne mitään sellaista, mitä en voisi kasvokkain kertoa kenelle tahansa. Nyt olen kuitenkin tilanteessa, jossa joudun jokaista tekstiä julkaistessani miettimään, mahtaako siinä olla jotain, johon viihdemedia saattaisi tarttua. Tulevat synnytys- ja vauvajutut ainakin saattavat kuulua tähän kategoriaan.

Suljetussa blogissa on muitakin etuja. Salasanan jakelu tapahtuu postituslistan kautta, joten tarvittaessa tavoitan lukijani myös sähköpostitse. Ehkä salasana sitouttaa paremmin ja tuo takaisin ripauksen menneitä yhteisöllisiä blogiaikoja. Ja koska Google on teksteilleni sokea, minulla ei ole paineita kirjoittaa hakukoneita varten vaan saan kirjoittaa suoraan teille lukijoille.

Mutta jo riittää lätinä, mennään vihdoin asiaan eli

Miten blogia pääsee lukemaan jatkossa?

Olen yrittänyt tehdä lukemisesta niin yksinkertaista kuin mahdollista. Kirjautumisia tai rekisteröitymisiä ei tarvita. Vieritä näyttöä aivan tämän sivun alareunaan asti (ihan alas asti, kommenttiosaston ohi) ja liity siellä olevasta lomakkeesta sähköpostilistalleni kirjoittamalla sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Saat salasanan sähköpostiisi automaattisesti lähetettävässä tervetulomeilissä. Tarkistathan roskapostisuodattimen, jos et saa postia listalle liittymisestä huolimatta.

Jos olet jo aiemmin liittynyt listalleni (se on ollut olemassa kohta kaksi vuotta, mutta noloa tunnustaa, etten ole koskaan lähettänyt mitään sen kautta), sinun ei tarvitse tehdä mitään. Olen lähettänyt sinulle meilin, josta löytyy salasana ohjeineen. Kannattaa taas tarkistaa se roskapostisuodatin, jos viesti ei ole löytänyt perille.

Saatan ajoittain lähettää listan kautta muitakin viestejä, mutta en aio tukkia sähköpostilaatikkoasi enkä luovuta sähköpostiosoitettasi muille. Välillä voi tulla tarve vaihtaa salasanaa, jolloin lähetän uuden salasanan sähköpostilistan kautta. Voit tietysti poistua listalta koska tahansa, jokaisessa viestissä on linkki sitä varten.

Blogin etusivu näyttää samalta kuin ennenkin, mutta kun klikkaat postausta, sinua pyydetään täyttämään salasana sille varattuun kenttään. Kannattaa tallentaa salasana selaimeen, jotta sitä ei tarvitse jatkossa täyttää joka kerta blogitekstejä avatessa. Ennen elokuuta 2022 julkaistut postaukset ovat edelleen luettavissa ilman salasanaa ja on mahdollista, että silloin tällöin julkaisen jatkossakin tekstin, joka on vapaasti luettavissa.

Samaan syssyyn teen Instagram-tilistäni yksityisen. Hyväksyn kaikki asialliseksi katsomani seuraajapyynnöt, vaikka en lupaa, että postailisin Instaan kovin ahkerasti jatkossakaan.

En valitettavasti pysty vastaamaan minulle henkilökohtaisesti lähetettyihin salasanapyyntöihin tai tarjoamaan teknistä tukea. Otan kuitenkin mielelläni vastaan rakentavaa palautetta ja kehitysideoita tästä järjestelystä. En vielä itsekään tiedä, onko tästä muodostuva pysyvä käytäntö, vai palaanko vaivihkaa normaaliin, kun pöly on laskeutunut ja olen taas oma epäkiinnostava itseni. Se riippuu osin myös teistä lukijoista. Toivottavasti pysytte mukana matkassa! Tehdään yhdessä tästä blogista mukava ja turvallinen paikka.

Edit: jouduin sulkemaan kommentoinnin, koska osa taisi sekoittaa sen sähköpostilistan kirjautumiseen 🙂

Lisbet e. on arjen fantasiaa, ikuinen projekti kauniimman kodin, toimivamman vaatekaapin ja sulavamman arjen eteen. Blogia kirjoittaa Liisa - työelämässä luonnontieteiden moniottelija, osa-aikainen haaveilija ja kolmen lapsen äiti. Tukikohtana on koti maaseudun ja kaupungin rajamailla.

seuraa blogia

toivelistalla

Avainsanat

Sivustollani on mainoslinkkejä, jotka on merkitty tähdellä*. Jos teet ostoksia linkkien kautta, saan niistä pienen komission. Tämä ei vaikuta tuotteen hintaan.

arkistojen aarre

Modernin maalaistyylin jäljillä

Aiemmassa postauksessa kerroin, että klassinen mutta kuitenkin moderni maalaistyyli on alkanut viehättää viime vuosina yhä enemmän. Sain Lauralta postaustoiveen kertoa vähän tarkemmin, minkälaista tyyliä sillä…

18 keskustelu

  1. 8.6.22
    Sara said:

    Ymmärrän täysin päätöksesi!

    Itseäni lukijana ärsyttää tuollainen toimittajan halpahintaisesti tekemä kopiointi, joissa annetaan ymmärtää, että klikkiotsikon takana olisi haastattelu.

    Onneksi oma medialukutaitokin on parantunut myös tässä suhteessa eikä minulla ole tarvetta avata noita tai juuri muitakaan klikkkiotsikoita. Onpa toinen iltapäivälehti päässyt omalle henkilökohtaiselle kieltolistalle sen takia, kuinka eräs setätoimittaja avoimen (nais)vihamielisesti arvioi erästä somevaikuttajaa. 🤬

    Kiitos, että lähetit vanhalle seuraajalle tuon salasanan. Sinua ja blogiasi on ilo seurata jatkossakin. Kaikkea hyvää sinulle!

  2. 8.6.22
    Niina m said:

    Hyvä

    • 8.6.22
      Outi Ulkuniemi said:

      Hei
      Olen vanha seuraajasi. Kiinnostunut mm. sisustuksesta, kotoilusta, lääkärin työstäsi. Mielelläni olisin seuraajasi jatkossakin☺️

    • 8.6.22
      Helle said:

      Hei, ihana blogi, lukisin jatkossakin😊

  3. 8.6.22
    Marita Frost said:

    Mielelläni lukisin blogiasi jatkossakin, vaikka olenkin vain tavallinen seuraaja:)

    • 8.6.22
      lisbet said:

      Tässä ei tosiaan erotella mitään sisäpiiriä, vaan blogia ovat tervetulleita lukemaan kaikki uudet ja vanhat lukijat. Kannattaa siis liittyä sähköpostilistalle tuolta sivun alareunasta.

      • 8.6.22
        Sanna Rossi said:

        Kiva blogi, jota mielellään jatkossakin luen!

  4. 8.6.22
    Katariina said:

    Liityn listalle

  5. 8.6.22
    Mervi Hytönen said:

    Kiitos, seuraan mielelläni jatkossakin.

  6. 8.6.22

    Täysin ymmätrettävä päätös, ei välttämättä helppo.❤️ Minäkin lukisin mielelläni postauksiasi jatkossa.

  7. 8.6.22
    Tina Kohvakka said:

    Ihana blogi ja varmasti oikea ratkaisu. Kaikkea hyvää loppukesään ja raskauteen. ❤️

  8. 8.6.22

    Ymmärrän hyvin päätöksesi. Teet työtä julkisuudessa. Valitettavasti osa ihmisistä ei osaa kunnioitaa yksityisyyttä. Se, että on julkisuuden henkilö, ei tarkoita sitä, että koko elämä on jaettava kaikille.

    Mielelläni lukisin jatkossakin blogia, vaikka itselläni ei kotisivuja olekaan.
    Mukavaa loppukesää 😀

  9. 8.6.22
    Tiina Näyhä said:

    Haluaisin jatkaa blogisi lukijana edelleen 😊

  10. 8.6.22
    Minna Manner said:

    Olen pitkäaikainen seuraaja ja lukisin mielelläni jatkossakin postauksiasi.

  11. 8.6.22
    Mari ihalainen said:

    Kiva blogi , hyvää loppu kesää

  12. 8.6.22
    Minna Manner said:

    Olen pitkäaikainen seuraaja ja lukisin mielelläni jatkossakin postauksiasi, erityisesti olen kiinnostunut sisustuksesta.

  13. 8.6.22
    Minna Manner said:

    Lukisin mielelläni jatkossakin monipuolisia postauksiasi.

  14. 8.6.22
    Anne said:

    Hyvä päätös! Olen lukenut blogiasi vuosien ajan ja toivottavasti myös jatkossa😊

Comments are closed.