Spring Awakening & Mádaran suurale

Kaupallinen yhteistyö Asennemedian ja Mádaran kanssa

Kevään tullen muistan ihoni olemassaolon. Talvi kuluu ”pois silmistä, pois mielestä” -mentaliteetilla. Hilse vain pöllähtää, kun kiskaisen pillifarkut iltaisin jalasta ja luikin vällyjen väliin vilkaisematta peiliin. Jossain kevätpäiväntasauksen ja koulujen päättäjäispäivän välimaastossa herää kuitenkin ajatus siitä hetkestä, kun säät eivät enää salli pukeutua vain kädet ja kasvot paljastaen. Herääkö teillä? Kaikki meistä taitavat ainakin tietää sen tunteen, kun kesän ensimmäiset juhlat lähestyvät ja miettii kuumeisesti, vieläkö kehtaa ilmestyä paikalle sukkahousut jalassa vai olisiko kenties maksimekko läheisiä vähiten järkyttävä valinta.

madara-1

Sain valita Mádaran ekosertifioidusta luonnonkosmetiikasta testiin muutamia tuotteita ja ensimmäinen valintani oli talvi-ihon pelastajaksi tyrniöljyuutetta sisältävä ravitseva vartalovoide. Kätevään pumppupulloon pakattu tuote on varsin täyteläistä ja vaatii huolellisen levityksen, mutta ihan kiva iho sieltä minunkin pillifarkkujeni lahkeista löytyi, kun se sai hieman huomiota osakseen! Voide soveltuu myös kuivien kyynär- ja kantapäiden pehmentämiseen. Kesän tullen vartalonhoitoon voi puolestaan käyttää kevyempää yrttistä kosteusemulsiota.

[envira-gallery id=”5219″]

madara-3

Vartalonhoidon lisäksi valitsin puhdistustuotteita kasvoille. Aiemmassa Mádara-postauksessani pohdin ihonhoitoa neljänkympin lähestyessä, ja yksi oivalluksistani oli harvemmat ja hellävaraisemmat kuorinnat. Jonkinlaista kuorintaa ikääntyvä iho kuitenkin kaipaa kirkastamaan pintaa ja parantamaan kosteuttavien tuotteiden vaikutusta. Hyvän tuotteen löytäminen on ollut itselleni vaikeaa. Nykyään välttelen muovihelmiä sisältäviä kuorintoja niiden ympäristöhaittojen ja karkeuden vuoksi. Mádaralla on mielenkiintoinen Oil-to-Milk-kuorinta, joka sisältää mekaanisesti kuorivia, luonnossa hajoavia vahahelmiä. Tuote hierotaan kuivalle iholle vahamaisena öljynä ja kuorinta viimeistellään lisäämällä kasvoille kevyesti vettä, jolloin öljy muuttuu puhdistavaksi vaahdoksi. Hellävaraista mutta tehokasta!

Toinen valitsemani puhdistustuote on Mádaran misellivesi. Miselliveden ideahan on, että se poistaa meikin yhdellä pyyhkäisyllä, eikä tarvita erikseen silmämeikinpoistajaa, puhdistusemulsiota ja kasvovettä. Täyttä työmeikkiä en saa pelkällä misellivedellä lähtemään, mutta kevyen päivämeikin poistoon se kyllä soveltuu. 3-in-1-tuote on myös helppo pakata mukaan kesän reissuille. Kasvot on joka tapauksessa hyvä puhdistaa iltaisin, vaikkei olisi meikkiä käyttänytkään.

[envira-gallery id=”5221″]

madara-2

Mádara on oiva esimerkki siitä, ettei luonnonkosmetiikan tarvitse olla poskettoman kallista ollakseen laadukasta ja ylellistä. Vielä edullisemmat ostokset tekee, jos on valmiina 10.4.-11.4.2017 välisenä yönä klo 00. Silloin alkaa 24 tuntia kestävä ale, jolloin kaikki tuotteet verkkokaupassa ovat -40%. Tämä jo perinteeksi muodostunut alennusmyynti on tyypillisesti tyhjentänyt verkkokaupan, joten kannattaa olla käsi näppäimellä ja ostoslista valmiina. (Niin, ja itse taidan tarvita myös herätyskellon!)

Lisbet e. on arjen fantasiaa, ikuinen projekti kauniimman kodin, toimivamman vaatekaapin ja sulavamman arjen eteen. Blogia kirjoittaa Liisa - työelämässä luonnontieteiden moniottelija, siviilissä osa-aikainen haaveilija ja kolmen lapsen äiti. Tukikohtana on koti maaseudun ja kaupungin rajamailla.

seuraa blogia

toivelistalla

Sivustollani on mainoslinkkejä, jotka on merkitty tähdellä*. Jos teet ostoksia linkkien kautta, saan niistä pienen komission. Tämä ei vaikuta tuotteen hintaan.

arkistojen aarre

Miten pyrin hallitsemaan stressiä

Tehdään heti alkuun selväksi, etten ole supernainen. Minulla on vielä paljon tekemistä ajankäytön ja stressinhallinnan suhteen. Aiemmin pidin itseäni ihmisenä, joka ei vähästä stressaannu, mutta nyt…

keskustele

1 kommentti(a)