Taistelu ankeutta vastaan käydään ledivaloilla

airam-11

Kaupallinen yhteistyö Airamin kanssa

Lumi tuli, lumi suli. Päivät käyvät raskaaksi taapertamiseksi ja salaa toivot, että se musta korppi tulisi ja nappaisi sinut mukaansa jälkeläistesi sijaan. Tähän aikaan vuodesta koti on kuin lyhty: lämmin, sisältä valaistu pesä, jonne marraskuun piiskaavat sateet eivät ulotu. Olen viime viikkoina päässyt täysillä tunnelmoimaan yhteistyökumppanini Airamin kausivaloilla – vältän tässä nyt tietoisesti sanaa ”jouluvalo”. Koristevalot voi hyvin valita niin, että niitä voi käyttää syksyn ensimmäisistä pimeistä illoista aina siihen asti, kun kevättalven valo alkaa kurkistella sisään ikkunoista.

Valaistustekniikka on mennyt viime vuosina eteenpäin aimo harppauksin ja Led-tekniikalla syntyy sellaisia ratkaisuja, joista ennen vain haaveiltiin. Koska ledit kuluttavat vähemmän sähköä kuin perinteiset hehkulamput, voidaan pitkät sähköjohdot usein korvata paristoilla. Tämä tuo sisustajan näkökulmasta mukavaa vapautta. Esimerkiksi nämä taipuisat Nappi-valolangat sopivat monenlaisiin asetelmiin, eikä niiden käyttösesonki taatusti rajoitu vain joulukuuhun. Led-valot eivät merkittävästi kuumene käytössä, joten niitä voi käyttää turvallisesti askarteluihin tai vaikka kattauksiin, kuten alla testailin.


Taaempana olevassa astiassa joulupallojen joukossa on myös kuparinvärinen lanka lämminsävyisin ledein – erivärisistä  Vaikka ledeillä onkin paloaikaa noin 10 000 tuntia, sitä säästää valosarjassa mukana oleva ajastin, joka sammuttaa valot kuuden tunnin kuluttua päällekytkemisestä ja sytyttää ne automaattisesti uudelleen samaan aikaan seuraavana päivänä.

Myös Airamin Deca-valosarja ja Minni-valopallot ovat paristokäyttöisiä, minkä ansiosta ne on helppo asentaa kotona melkein minne vain. Deca-sarjaa sovittelin eteiseen, jossa se sopi mielestäni hyvin tilan kuviolliseen tapettiin (tästä on muuten saatavilla myös kaunis kuparinvärinen versio). Valopallosarja puolestaan löysi hyvän paikan lastenhuoneesta, vaikka mieluusti olisin ottanut tämän myös omalle yöpöydälleni.


Kyllä meiltä silti löytyy jo perinteisempiäkin jouluvaloja. Valokranssit ovat tähtivalojen ohella monivuotisia suosikkejani. Muistan, kun hankin ensimmäisen oman kotimme jokaiseen ikkunaan pyöreän kranssin jouluvaloiksi. Se oli viime vuosikymmentä ja hehkulampputekniikan aikaa. Toisena jouluna osa valoista ei enää harmikseni syttynyt, ja vaikka pakkauksessa olikin mukana muutama varapolttimo, toimimattomien polttimoiden haravoiminen tuollaisesta kranssista on loputon työ. Kolmantena jouluna palavia valoja oli enää kourallinen ja kranssit olivat käyttökelvottomat. Lily-kranssin ledien käyttöiäksi arvoidaan 10 000 tuntia, mikä takaisi jouluvaloille varovasti arvioiden vähintään kymmenen vuoden käyttöiän!

Kransseja on saatavissa kahdessa eri koossa ja useissa eri metalliväreissä. Jos kodissasi on paljon yhteinäistä ikkunapinta-alaa, voi vaihteeksi kokeilla eri kokoisten kranssien yhdistelemistä epäsäännölliseksi asetelmaksi.

Tällaista siis sisätiloissa – kurkistetaan myöhemmin tällä viikolla, minkälaista tunnelmaa valot luovat ulkona. Toivottavasti tiistaipäiväänne mahtuu pieniä valon pilkahduksia, vaikka kovin harmaalta näyttääkin. Ei luovuteta vielä vaan taistellaan vastaan kaikin keinoin!

Lisbet e. on arjen fantasiaa, ikuinen projekti kauniimman kodin, toimivamman vaatekaapin ja sulavamman arjen eteen. Elämä on yhdistelmä uraa, opiskelua ja perhettä, jonka tukikohtana on koti maaseudun ja kaupungin rajamailla.

nousussa nyt

seuraa blogia

arkisto

bloginostot

Avainsanat

keskustelu