Tanskalaista kumisaapasmuotoilua

Viime päivinä on jo ollut käyttöä kumisaappaille. Valkoiset Ilse Jacobsenin kumpparit ovat pientä luksusta epäkäytännöllisyydessään ja vaativat tietysti ajoittain pientä huoltoa. Itse asiassa nämä ovat ensimmäiset kumisaappaani yli 15 vuoteen. Edelliset olivat mustat Nokian Kontiot, joita käytettiin lähinnä partioretkillä. Siihen aikaan kumpparit eivät olleet citykelpoinen asuste, kuten osa lukijoistakin ehkä muistaa. Mukavaa, että saappaat ovat palanneet ja että valinnanvaraa eri merkeissä löytyy.

Huntereitakin olen sovitellut mutta ainakin Original-malli on minulle nilkasta ja pohkeesta niin kapea, että vaikka se jalkaan sujahtaakin, saa sitä kiskoa tosissaan pois. Nämä puolestaan ovat Huntereihin verrattuna melkoiset ämpärit, hieman hölskyvätkin jalassa. Nettisivuilla kehotettiin tilaamaan kokoa pienemmät kuin mitä normaalisti käyttää, mutta päädyin silti normaaliin kokooni. Nyt sisään mahtuu sukkaa ja lahjettakin, vaikka on näissä myös huopavuori.

Luonnonkumi tulee tuskin pysymään käytössä näin kauniin valkoisena, vaikka yritänkin muistaa pyyhkiä saappaista pois pahimmat roiskeet aina käytön jälkeen. Saappaat pitäisi myös säilyttää valolta suojattuna, mutta väliaikaiskodissamme ei ole kengille tarkoitettua suljettua kaappitilaa. Tummentumia tulee herkästi, ja kerran olen jo puhdistanut saappaiden pinnan kerran sienellä ja saippualla hoito-ohjeen mukaan. Pitäisi myös muistaa hankkia luonnonkumisaappaille tarkoitettu hoitoaine, jolla pinnan saa pysymään kiiltävänä!

Tallenna

Lisbet e. on arjen fantasiaa, ikuinen projekti kauniimman kodin, toimivamman vaatekaapin ja sulavamman arjen eteen. Blogia kirjoittaa Liisa - työelämässä luonnontieteiden moniottelija, siviilissä osa-aikainen haaveilija ja kolmen lapsen äiti. Tukikohtana on koti maaseudun ja kaupungin rajamailla.

seuraa blogia

toivelistalla

Sivustollani on mainoslinkkejä, jotka on merkitty tähdellä*. Jos teet ostoksia linkkien kautta, saan niistä pienen komission. Tämä ei vaikuta tuotteen hintaan.

arkistojen aarre

Miten pyrin hallitsemaan stressiä

Tehdään heti alkuun selväksi, etten ole supernainen. Minulla on vielä paljon tekemistä ajankäytön ja stressinhallinnan suhteen. Aiemmin pidin itseäni ihmisenä, joka ei vähästä stressaannu, mutta nyt…

keskustele

17 kommentti(a)

  1. 3.13.12
    JJ said:

    Tosi kauniit! Minulla kumisaappaat on ”vielä” hankkimatta, viimeksi sellaiset omistin juuri joskus lapsuudessa.

    • 3.20.12
      lisbet said:

      Toivotaan, että tämä kumpparimuodin aalto on tullut jäädäkseen!

  2. 3.13.12
    Minna said:

    Kauniit sadekelin saappaat :)! Mä en ole uskaltanut noilla mun ”burbbareilla” vielä astella, vaikka märkyyden puolesta asianmukaisimmat olisivat. Mutta kun on niin liukasta ajoittain!

    • 3.20.12
      lisbet said:

      Joo, vaikka nämä on vähän kömpelömmät kuin Hunterit, Burberryt etc. niin pohja ainakin on pitävä:)

  3. 3.13.12
    M said:

    Oi oi! Millaiset nuo oli puhdistaa? 🙂

    Onneksi kumpparit on tosiaan nyt katu-uskottavat, kun märät sukat näin kurakeleillä tympii. Mullakin on ekat kunnon kumpparit ostoslistalla, olen itseasiassa arponut just näiden valkoisten Ilsejen ja ruskeiden Huntereiden (korollinen, nauhallinen malli). Jännittää värin pysymisen lisäksi juurikin tuo istuvuus, mulla on todella kapeat pohkeet ja kapea jalkakin. Mulle on aina ollut vaikea löytää istuvia saappaita ylipäätään. Saiskohan noita Ilsejä sovitettua jossakin? Jos kerta kokoa pienempi pitäisi ottaa, tarvitsisin luultavasti koon 35… saakohan sitä edes.

    • 3.20.12
      lisbet said:

      Kyllä sen saippuan kanssa sai vähän aikaa puljata, että pinttymät sai pois. Luinkin sun blogista, että päädyit Huntereihin. Se on varmasti oikea valinta, jos olet kapeapohkeinen. Ilset ovat varsin väljät varrestakin.

  4. 3.13.12

    Mulla on ollut nuo samat mustana jo pari vuotta, ja mä olen tykännyt niistä tosi paljon 🙂 Parasta on se, että ne ei ole mitenkään kovin liukkaat, näillä pääkallokeleillä kun ei tahdo oikein tavallisilla kumppareilla pystyssä pysyä. Huollon olen tainnut laiminlyödä aika hyvin…

    • 3.20.12
      lisbet said:

      Mäkin pidän siitä, että nämä ovat tukevat:) Mustat Ilset, kuulostaa ihanalta eikä ehkä vaadi niin paljon huoltoa?

  5. 3.14.12
    Tibs said:

    Oi, kuinka hauskat saappaat!

    Terveisin,
    Tibs
    shoptravelfood.blogspot.com

  6. 3.14.12
    Lumo said:

    Olen katsonut nota saappaita nimenomaan valkoisena useammankin kerran, mutta ainakin toistaiseksi on jäänyt hankkimatta, vaikka märillä keleilläkyllä tarvetta olisi.

    • 3.20.12
      lisbet said:

      Minä valitsin oranssien ja valkoisten välillä, mutta näihin päädyttiin. Itse asiassa mulla oli myös se lyhytvartinen malli sovituksessa ja olisin saattanut ottaa ne valkoisina, mutta nettikaupasta oli koot loppu:(

  7. 3.14.12
    Hanna ★ said:

    Aika ihanaiset! Minulla on mustat nyörikumpparit, joissa on takana valkoisia kukkasia. Ihanaa kun ei tartte kierrellä lätäköitä 😉