Tikkurilan Mediaani yläaulan seinissä

Vähän ennen joulua mies päätti maalata yläaulan seinät. Olin minäkin samaa mieltä siitä, että seinät kaipasivat maalia, mutta olisin mieluusti hoitanut homman joskus muulloin kuin jouluvalmistelujen keskellä. Ehkä on kuitenkin hyvä asia, että puolisoni on sille päälle sattuessaan aikaansaavaa sorttia, muuten moni asia olisi jäänyt tässä huushollissa toteutumatta.

Maalisävyä kuitenkin tiedusteltiin minulta. Päätös piti tehdä ripeästi, joten tapa, jolla maalisävy valittiin, ei ole mikään oppikirjaesimerkki. Kerron sen silti tai ehkä juuri siksi – osoittaakseni, ettei seinävärin valinnan tarvitse olla rakettitiedettä. Olin ajatellut yläaulaan klassista greigen sävyä ja blogeista tutuksi oli tullut Tikkurilan Batisti, jota on kehuttu täydelliseksi greigeksi. Viimeisimpänä se taitaa olla vilahtanut Lauran uuden kodin seinillä. Pyysin miestä tuomaan rautakaupasta värilastun Batistista ja pari muuta lähisävyä Tikkurilan Tunne Väri 2020 -värikartalta. Oli kirjaimellisesti vuoden pimein päivä, talvipäivänseisaus, ja tihrustin sävyä lastuilta iltapäivän hämärässä. Batisti näytti hyvältä mutta vielä enemmän miellytti hieman kylmempään ja harmaampaan taittava X486 Mediaani. Tummuusaste siinä on likimain sama kuin Batistissa, ja Lauran sekä netin muiden kuvien perusteella se oli tyyli, jota yläaulaan haettiin.

Maali ostettiin (täyshimmeä Harmony-sisämaali) ja yläaulan kaikki viisi seinäpintaa maalattiin sillä. Myös tilan kaikki listat vaihdettiin, sillä osa niistä oli jo vähän elämää nähneitä. Listojen asennustapa vaihdettiin suorajiiriliitoksesta eli ns. ryssänjiiristä 45 asteen jiiriin, joka on hyvin tehtynä mielestäni kauniimpi asennustapa. Tarkoitus on vähitellen vaihtaa kaikkien listojen malli kotona tällaiseksi. Mieluiten olisin tietysti ilman listoja, ja monissa uusissa taloissa näkeekin ikkunapuitteissa nykyään listatonta toteutusta, mutta vanhaan kohteeseen sellaisen tekeminen edellyttäisi jo aikamoisia kevätjuhlaliikkeitä.

Nyt kun yläaulaa on päässyt tarkastelemaan kunnolla päivänvalossa, ei lopputulokseen ole voinut olla kuin tyytyväinen. Yläaulaan lankeaa valo monesta suunnasta: sekä koilliseen antavasta ikkunasta että olohuoneen lounaanpuoleisista yläikkunoista, mutta Mediaani tuntuu toimivan monenlaisisssa valaistusolosuhteissa. Aika pian syntyi päätös maalata samalla sävyllä myös eteisen käytävä, ja siitä tilanne onkin klassisella tavalla eskaloitunut lattia- ja oviremontiksi. Taitaa siis käydä niin, että tänä vuonna kodista ja sisustuksesta riittää enemmän raportoitavaa kuin pitkään aikaan.

Sisustuspuolella ensimmäinen hankinta on matto yläaulaan (näihin kuviin lainasin maton työhuoneesta). Se saa olla kyllä huokea hinnaltaan, sillä kokemus on osoittanut, ettei tähän kovalla kulutuksella olevaan tilaan kannata tehdä kovin kalliita hankintoja tässä elämänvaiheessa. Ehkä jokin kuvioitu nukka- tai ryijymatto, mitä mieltä olette?

Lisbet e. on arjen fantasiaa, ikuinen projekti kauniimman kodin, toimivamman vaatekaapin ja sulavamman arjen eteen. Blogia kirjoittaa Liisa - työelämässä luonnontieteiden moniottelija, siviilissä osa-aikainen haaveilija ja kolmen lapsen äiti. Tukikohtana on koti maaseudun ja kaupungin rajamailla.

seuraa blogia

toivelistalla

Sivustollani on mainoslinkkejä, jotka on merkitty tähdellä*. Jos teet ostoksia linkkien kautta, saan niistä pienen komission. Tämä ei vaikuta tuotteen hintaan.

arkistojen aarre

Miten pyrin hallitsemaan stressiä

Tehdään heti alkuun selväksi, etten ole supernainen. Minulla on vielä paljon tekemistä ajankäytön ja stressinhallinnan suhteen. Aiemmin pidin itseäni ihmisenä, joka ei vähästä stressaannu, mutta nyt…

keskustele

5 kommentti(a)

  1. 1.8.21
    Tuttiritari said:

    Olettepas todella hyvän sävyn onnistunut valitsemaan! Mattokeskusteluun: voisiko työhuoneessa keskittyvälle laittaa varpaita lämmittävän nukka- tai ryijymaton ja jättää kuvissa olevan maton aulaan brio- ja lego-ystävälliseksi maastoksi? 😀 Hienosti näyttää istuvan sävyiltään tyynyihinkin!

    • 1.10.21
      lisbet said:

      Kiitos! Tuo Woodnotesin matto kyllä sopii väreihin mutta ulkomuoto alkaa olla sen verran haalistunut, etten haluaisi pitää sitä näin paraatipaikalla. Työhuoneeseen se vielä kelpaisi 🙂 Ja siinäkin olet oikeassa että matala matto sopisi leikkeihin paremmin, mutta hassua kyllä, pojat eivät koskaan levitä leikkejä tuon maton päälle vaan yläaulan matottomalle kulkuväylälle.

  2. 8.9.21
    Päivi said:

    Hei! Pohdin olohuoneen seinän maalaamista ja blogisi osui kohdalle. Kaunis sävy aulan seinässä. Kysyisin sohvasta: taitaa olla sama Ikean sohva, jota olen harkinnut. Mikä sävy siinä on? Ja nimi varalta, jos ei olekaan katsomani? Kiitos tiedoista 🙂

    • 8.11.21
      lisbet said:

      Moi Päivi, se on Ikean Holmsund-vuodesohva vaaleanharmaalla päällisellä. En valitettavasti muista tarkkaa väriä ja kun katson Ikean sivua, en ole varma onko se mikään tällä hetkellä myynnissä olevista väreistä. Meidän sohva on jo muutaman vuoden vanha.

      • 8.12.21
        Nimetön said:

        Hei ja kiitos vastauksestasi. Sopivat tosiaan kauniisti sohva ja seinä sävyiltään samaan tilaan.