Töihin lähdössä

Tämän viikonlopun illat kuluvat töiden merkeissä ja tässä pikainen päivitys työasustani, ennen kuin hyppään autoon. Oikeasti en läheskään aina lähde liikkelle varsinaisissa esiintymisvaatteissa. Uutishuoneen pukeutumiskoodi on tosi rento ja vain ankkurimiehet kulkevat solmio kaulassa! Tämä asu saa kuitenkin olla poikkeus, sillä Filippa K:n Core-mallistoa olevat Karlie-housut ovat niin mukavat, että niitä viitsii pitää koko pitkän iltavuoron. Sifonkipusero on viimekeväistä InWearia, malli on nimeltään VawaIW ja sitä näkyy googlen mukaan olevan vielä muutamassa verkkokaupassa myynnissä. Ballerinat ovat Wondersin, ennen lähetystä sujautan kuitenkin jalkaan korkkarit.

Totuus työpukeutumisesta silloin, kun en ole kameran edessä, on jotain ylläolevan kaltaista. Pelle P:ltä saadusta neuletakista on muodostunut luottovaate, johon kääriydyn suurimman osan ajasta työpisteellä nököttäessäni. Uutishuoneella on aika tehokas ilmanvaihto ja varsinkin illan viimeistä lähetystä vartoessa tulee usein vilu. Kaulaan kääräisty villahuivikaan ei ole liioittelua. By Malene Birgerin vuosien takainen huivi on edelleen ihana, vaikka siinä onkin paikoin langanvetoja.

Mukavaa lauantai-iltaa sinne ruutujen taakse! Miten aiotte sen viettää?

Lisbet e. on arjen fantasiaa, ikuinen projekti kauniimman kodin, toimivamman vaatekaapin ja sulavamman arjen eteen. Elämä on yhdistelmä uraa, opiskelua ja perhettä, jonka tukikohtana on koti maaseudun ja kaupungin rajamailla.

nousussa nyt

seuraa blogia

arkisto

bloginostot

Avainsanat

keskustelu

  1. 21.8.2021
    Karoliina said:

    Tykkään tästä asusta! Oon pitkään miettinyt juuri noita housuja – vastaavatko susta kokoaan? Työvaatteet kiinnostaa tällä hetkellä todella paljon, mulla on tänä viikonloppuna menossa kesävaatteiden varastointi ja syys-talvikamojen haku varastosta.

    • 22.8.2021
      lisbet said:

      Kiitos K! Jäin myös miettimään kokoasiaa, kun huomasin että Filipan sivuilla oli kuvattu mitoitusta reiluksi ja että voisi ottaa kokoa pienemmän kuin normaalisti. Käytän nykyään alaosissa kokoa 36. Kaupassa sovitin myös kokoa 34 ja vaikka ne menivät kyllä jalkaan, ne olivat vyötäröstä ja lantiolta liian kittanat. Malli on kaiketi tarkoitettu väljäksi ja porkkananmalliseksi. Koko 36 on mulle ok, mutta jos olisi olemassa koko 35, olisin ehkä ottanut sen 🙂 Kannattaa siis sovittaa kahta kokoa, jos mahdollista. Materiaalista unohtui kirjoittaa, että se on (vesipestävää, jee) villa-polyestersekoitetta, mikä tuo oman rakenteensa housuihin. Filipalla on ollut ohuesta villasta tehtyjä housuja, mutta näiden materiaali on paksumpaa.

      Syksy on ehkä paras sesonki hankkia työvaatteita! Minunkin pitäisi viikata kesämekot laatikkoon, tuskinpa niille täällä etelärannikollakaan enää käyttöä tulee.