Valaisimet modernin kodin pihalle

Tontti, piha, puutarha. Tällä asteikolla etenimme tänä kesänä tontista pihaksi. Yläpiha ja autotallin vierusta on vielä soralla, mutta nurmikko viheriöi jo siellä missä pitääkin, kuten alkukesästä haaveilin. Laudoitettu terassi on valmis, ja osa kiveyksistä on paikoillaan. Matka oikeaksi puutarhaksi tuntuu silti sanoinkuvaamattoman pitkältä, enkä oikeastaan ole varma, haluanko puutarhaa sanan työläältä kuulostavassa merkityksessä. Kuten useimmilla, meilläkin on haaveena siisti pihamaa kiveyksineen ja helppohoitoisine istutuksineen. Ja valaisimineen! Näin syyspimeällä on mukava haaveilla siitä, minkälaiset valaisimet pihamaalle sijoitettaisiin.

ulkovalot

Ehkä hieman yllättäen perinteiset käpyvalaisimet ovat sekä minun että miehen suosikkilistalla. Eulin Classic Kävystä (1) tai hieman modernimmasta Gala Novasta (2) löytyy useita värivaihtoehtoja, jopa kupari. Lähes identtisiä käpyvalaisimia löytyy muiltakin valmistajilta.

Myös erilaiset pylväsvalaisimet sopisivat talomme pelkistettyyn tyyliin: esimerkiksi Ideal Luxin Tranco (3), Markslöjdin Magnus (4) tai Nordluxin Darvin (5). Konstsmiden Heimdal (6) on puolestaan vähän kuin välimuoto pylväs- ja käpyvalaisimesta. Luulen tosin, että mieheni tulee äänestämään led-valojen puolesta. Niistä löytyvät myös kaikkein erikoisimmat muodot, kuten Trion Ohio- ja Yukon-valaisimissa (7 ja 8).

Monet noista minimalistisimmista valaisimista on helppo kuvitella jykevän, rapatun kivitalon pihaan. Vaikka meidänkin talomme on niukkalinjainen, se on puuverhouksinen, joten voisin noudattaa pehmeämpää linjaa myös valaisimissa. Ehkä juuri siksi käpyvalaisin on suosikkini: perinteinen mutta silti moderni. Mitä mieltä olette?

keskustelu

  1. 11.9.2014
    Lisa said:

    Näin äkkiseltään ajateltuna nro 3 tai nro 5 olisi mielestäni paras vaihtoehto. Toki pitäisi nähdä talo kokonaisuudessaan. Itse en lämpene käpyvalaisimiin johtunee kaiketi siitä että vanhassa kodissa meillä oli sellaiset, se on niin ysäriä. Sinulla muuten tosi kiva blogi.

    • 22.9.2014
      lisbet e. said:

      Kiitos! Itse ajattelen käpyvalaisimien olevan peräisin jostain 70-80-lukujen kieppeiltä mutta kulta-aikaansa ne taisivat tosiaan elää 90-luvulla. Toisaalta voihan sitä ysäriä ruveta pikkuhiljaa fiilistelemään nostalgian merkeissä:D

  2. 11.9.2014
    Riikka said:

    Meillä tänä kesänä myös ollut ajankohtaisena pihavalaistuksen uusiminen. Asumme 80-luvun lopun täystiilitalossa ja metsän reunalla, olemassa oleva valaistus oli todella onneton. Hyvä, että talvella kotiin näki tulla 😉 Valitsimme valmistajista Konstmiden ja Modena-sarjan. Pihalta löytyy nyt pollareiden valaisema pihapolku, seinävaloja on niin ylös-alas kuin alas valaisevina sekä yksi isompi pylväs. Yllättävän paljon valaisimia saa pihaan uppoamaan!

    Minäkin pidän kovasti sun blogista! :))

    • 22.9.2014
      lisbet e. said:

      Meilläkään ei ole vielä edes kadun varressa valoja (kaupunki saisi kyllä laittaa), joten valot olisivat todella tarpeen. Pollareiden valaisema pihapolku kuulostaa kotoisalta!

  3. 12.9.2014

    Olen ehdottomasti kävyn kannalla. sopii hyvin pariksi modernille puutalolle ja tuo ehkä jotain kontrastia verrattuna moderneihin pylväsvalaisimiin. Musta on värinä tietty aina varma valinta, mutta jos talonne väri on musta/tumma näyttäisi kuparikin aika makealta!! Kiitos kivasta blogista;)

    • 22.9.2014
      lisbet e. said:

      Meidän talo on aika tavis/harmaa väreiltään, kupari tuskin tulee olemaan harkinnassa. Olisi se kyllä hieno, mutta vaatisi vähän toisenlaiset puitteet kaverikseen!

  4. 12.9.2014
    Minna said:

    Meillä vaihdettiin tuo ykkösmalli kakkoseen, kun kyllästyimme jatkuvasti vaihtamaan lamppuja. Vaakasuoraan roiskiva räntä sopii paremmin yhteen tuon lasikuvullisen kanssa 🙂 .

    • 16.9.2014
      Tiina said:

      11 vuoden aikana emme vaihtaneet kertaakaan polttimoa ns. perinteiseen käpyyn….

    • 22.9.2014
      lisbet e. said:

      Ohoh, kiitos vinkistä. Ei tullut mieleenikään, että tällainen seikka pitäisi ottaa huomioon.

  5. 12.9.2014
    Saila said:

    Kyllä tuo perinteinen käpy on makea! Oma valintani olisi tuo modernimpi käpy (2). Alarivistä ei iske oikeastaan kuin tuo vitonen. Vaikka yleensä pidän pelkistetystä niin raja siinäkin. Kaikki mallit kuitenkin mielestäni moderneja.

    • 22.9.2014
      lisbet e. said:

      Minustakaan nuo pelkistetyimmät eivät sovi meidän talon tyyliin, mutta epäilen, että niistä tulee miehen suosikkeja. Tietysti valaisimien sijoittelukin merkitsee. Ehkä istutusten rinnalla pelkistetympikin menettelee?

  6. 13.9.2014
    Mervi said:

    Kiva postaus ja tosi ajankohtainen. Mies kysyi juuri tänään, että voisinko miettiä meille ulkovalaisimia :). Minua miellyttää myös eniten nuo käpymalliset valaisimet. Kaunista syksyä!

    • 22.9.2014
      lisbet e. said:

      Meillä on hyvin samantyylinen talo kuin teillä, joten kävyt kunniaan!

  7. 13.9.2014
    Katja said:

    Kannatan perinteistä käpyvalaisinta. Se vain on niin kaunis. Meillä on tuo malli 2 ja valkoisena se on mielestäni hankala pitää puhtaana. Toki eihän niitä tarvitse puhdistaa kuin kerran kesässä, mutta mitä helpompaa, sen mukavampaa kodin huolto ulkotilojenkin osalta. Kiva, kun blogissasi on nyt ollut tiivis postaustahti.

    • 22.9.2014
      lisbet e. said:

      Joo, portaalinkin vuoksi olen yrittänyt pitää vähän tiiviimpää tahtia. Luulen, että meidän mahdolliset kävyt olisivat tummaa ja vähemmän puhdistusta vaativaa mallia. Juuri muuten iltalenkillä bongasin yhdestä pihasta valkoiset kävyt, jotka olisivat olleet pikku puhdistuksen tarpeessa…

  8. 16.9.2014
    Tiina said:

    Käpyä harkitsen minäkin modernin puutalon pihalle. Aikaisemmin luulin, että vihaan käpyä, mut nyt kun olen etsinyt ja etsinyt, käpy tuntuu ainoalta järkevältä vaihtoehdolta. Kaikki pylväspollarit ovat mielestäni kammottavia tökötyksiä :-/

    • 22.9.2014
      lisbet e. said:

      Näin yhden noista pollareista tässä lähistön pihassa ja täytyy myöntää, etten ollut luonnossa lainkaan ihastunut. Mutta sijoittelukin ratkaisee paljon. Istutusten ja pensaiden keskellä saattaa pollarikin mennä.