
Hyvää ystävänpäivän iltaa, blogiystävät! Se on taas perjantai ja pizzat on pyöräytelty. Tältä näytti kotona, kun saavuin töistä: mies olis tehnyt ennen iltatöihin lähtöään pizzataikinasta valmiit pyörykät kohoamaan liinan alle. Kukat ja viinin jouduin hakemaan itse mutta sovitaan, että good enough!
Loppuviikon arkipäivät ovat nykyään kiireisiä päiviä, koska pidän vastaanottoa lääkärintyössäni torstaisin ja perjantaisin. Työtahti on ainakin minulle ihan riittävän kova. Aikatauluni menee niin, että ensin pidän tunnin kahdenkymmenen minuutin vastaanottoja ja sitten on puolen tunnin väliaika kirjaamiseen ja mahdollisesti jätättävän aikataulun kirimiseen. Inhoan sitä, jos vastaanottoni alkavat myöhässä ja pyrin kaikin keinoin pysymään aikataulussa. Mutta joskus potilaatkin ovat myöhässä, ja kirjaaminen, reseptit, lähetteet – niihin menee enemmän aikaa kuin uskottekaan. Haen vielä tasapainoa ja sopivaa työtahtia tähän kaikkeen.

Pizzaperjantain sesonkiseuralainen (perinteisen tomatti-pesto-mozzarellan lisäksi) on viime aikoina ollut valkoinen prosciutto-oliivi-pizza, jonka päälle laitetaan buffalomozzarellaa, marinoitua punasipulia ja timjamia.
Mutta hei nyt on viikonloppu ja hiihtoloma! Tai siltä ainakin tuntuu, vaikka minulla on vielä viikonloppu töitä toisella työmaalla. Siellä olen kuitenkin niin mukavuusalueellani, että välillä se ei tunnu työltä ollenkaan. Tällä hetkellä tuntuu hyvältä, että voin yhdistää nämä kaksi hyvinkin erilaista työnkuvaa osaksi arkeani. Molemmissa on antoisat puolensa ja täytyy sanoa, että monesti koen olevani aika onnekas, ainakin mitä työelämään tulee.
Mukavaa alkanutta viikonloppua siis!
Kauniita ruusuja sinulla maljakossa !!
Kiitos!
Herkullisen näköisiä pizzoja. Paistatko pizzat kivellä? Marinoitu punasipuli on herkullista, mutta olen laiska vslmistamaan sitä kovin usein. Kiitos vinkistä ensi viikonloppuun 😋
Joo, kivellä uunissa tai grillissä. Punasipuli pizzassa oli miehen oivallus ja hyvä olikin!