• Toisesta päästä ulos ja toisesta sisään

    Nyt kun vietän suurimman osan ajastani kotona, on tullut tarkasteltua lähemmin kaappien sisältöä ja pienelle järjestely- ja karsimistyöllekin on ollut aikaa. Vaikka omasta mielestäni olen kohtalaisen hyvin kärryillä tavaroiden sijainnista ja siitä, mitä mikäkin laatikko pitää sisällään, on tietyillä paikoilla taipumusta muuttua romusäilöiksi. Kipukohdat ovat kodinhoitohuoneen kaapisto sekä eteisessä oleva musta lipasto. Muistatteko, kun harmittelin hukanneeni 35-millisen objektiivini, jolla saa laajempia sisustuskuvia? En sittenkään ollut pudottanut sitä kuvausreissuilleni. Se oli piilotellut vuoden verran oikeastaan juuri siellä missä sen pitikin olla: mustan lipaston laatikossa, jossa pidän kameraani ja kuvaustarvikkeita. Tosin se oli piiloutunut muovipussin sisään epämääräisen sälän alle. On todella hyödyllistä välillä käydä läpi omaisuuttaan, sitä saattaa tehdä rahanarvoisia löytöjä!

    Kodinhoitohuoneen kaapistosta oli puolestaan muodostunut eräänlainen reliikki. Kun muutimme tähän taloon kymmenen vuotta sitten, autotallia varastoineen ei vielä ollut ja kodarista muodostui säilytyspaikka ihan kaikelle. Liinavaatteiden ja siivousvälineiden lomassa ui sulassa sovussa työkaluja, rakennustarvikkeita ja urheiluvarusteita. Vuosien varrella olen järjestänyt hyllyjä ja kaappeja yksi kerrallaan mutta nyt pullautin ulos kaiken ja ryhdyin raa’asti editoimaan tavarakasaa. Varovasti arvioiden kolmasosa kaappien sisällöstä päätyi roskiin, kierrätykseen tai säilytykseen muualle. Yhden yläkaapin perältä taisin pyyhkiä rakennusaikaisia puruja. Ainoa mikä projektissa harmittaa on, etten tehnyt tätä aiemmin.

    Samalla tuli käytyä läpi vuodevaatteet ja pyyheliinat. Erityisesti pyyheliinapuolella on ollut täydentämisen varaa. Käytössä on ollut varsin sekalainen setti vuosien varrella lahjaksi saatuja, itse ostettuja tai mainoslahjoina tulleita pyyhkeitä, joista kauhtuneimmat pistin tekstiilikierrätykseen. Pari vanhaa paritonta mutta käyttökelpoista kylpypyyhettä säilöin yläkaappiin kesän rantapäiviä varten. Tilalle hankin setin käsipyyhkeitä ja isoja kylpypyyhkeitä Lexingtonilta, joka on tunnettu hotellityylisistä froteepyyhkeistään. (Ostopaikkavinkki: Lexingtonin myymälä Helsinki Outletissa, joka nimestään huolimatta sijaitsee Vantaalla). Pyyhkeet ovat ihanan muhkeita ja pehmeitä – Lexingtonin sivuilta löytyy pesuohje, miten pyyhkeet saa myös pysymään sellaisina.

    Jotenkin toivoin, että minulla olisi ollut marraskuun ensimmäisenä päivänä merkityksellisempää sanottavaa, mutta saitte nyt pyyhkeitä. Niin, pyyhkeitä, heh! Vakavasti puhuen: järjestely- ja karsimistrendiä kritisoidaan joskus aiheellisestikin siitä, että pois heitetään käyttökelpoisia asioita ja kohtapuolin joudutaan hankkimaan uutta tilalle. Pyyheliinojemme kohdalla kierrätys oli kuitenkin mielestäni ajankohtainen. Mutta ei sekään haittaa, että liinavaatekaappi on nyt asteen harmonisempi.

    Tunnelmallista tiistaita!


  • Keimolan Isosuolla vaunutellen

    Viikonloppua vietettiin pääasiassa ulkoillen. Lauantaina teimme miehen ja vauvan kanssa pitkän kävelylenkin vanhoilla kulmillamme Helsingin keskuspuistossa ja päädyimme lopuksi Maunulan uurnalehtoon miettimään tulokkaan nimeä. Uurnalehto on huolella hoidettu puistoympäristö, jossa todennäköisesti vierailemme myös tulevana pyhäinpäivänä. Omaisiamme ei ole haudattu tänne pääkaupunkiseudulle, mutta olemme yleensä käyneet jättämässä kynttilät muualle haudattujen muistelupaikalle. Maunulassa on ainakin aiempina pyhäinpäivinä ollut kauniita valoaiheita, suosittelen sitä illan hämärtyessä!

    Sunnuntaina oli vuorossa minun ja lasten reippailu nykyisillä kotikulmillamme. Kävelimme Keimolaan, jonne rakennetaan hurjaa vauhtia uutta asuinaluetta vanhan ralliradan päälle. Rakennustyömaiden takana piileskelee Isosuon luonnonsuojelualue, jonne on tänä syksynä rakennettu esteettömät pitkospuut. Pitkospuut ovat oikea puinen highway mutta toki vain 300 metriä pitkät, joten päiväretkeilyyn niistä ei ole. Tällä kertaa otin pojille mukaan kumisaappaat, jotta he pääsivät tutkimaan ympäröivää maastoa.

    Takki Makia | Housut Haglöfs | Ulkoilukengät Salomon | Neuletakki Fjällräven | Pipo Back on Track

    Cybexit, vauva ja minä pysyttelimme kuivalla alustalla ja ihailimme suomaisemaa pitkospuiden päässä olevalta levähdyspaikalta.

    Pitkospuiden alkupäähän johtavat opasteet puuttuvat vielä, mutta tästä näet polun lähtöpaikan Vantaan karttapalvelussa. Retkeilijöitä on saapunut ihan naapurikaupungeista asti – itse asiassa kun viikko sitten olin tutustumassa paikkaan ensi kertaa, vastaan tuli upean Coterie-blogin Riika perheineen, mikä hauska sattuma!

    (Ei hätää, kuvissa pojat eivät seikkaile upottavassa letossa vaan suhteellisen tukevalla, joskin kostealla maaperällä mättäineen ja puustoineen.)

    Cybexin vaunut ovat täyttäneet odotukset siltä osin, että runko taittuu kätevästi paketiksi, joka mahtuu pienemmänkin automme tavaratilaan. Niillä on ketterä liikkua kaupungissa, sisätiloissa ja – kuten tässä postauksessa nähtiin – jossain määrin myös suo-olosuhteissa. Mutta kieltämättä kotinurkkiemme hiekkateillä on välillä tullut ikävä ilmarenkaisia, jousitettuja Emmaljungan rattaita kymmenen vuoden takaa. Harkinnassa on, pitäisikö talveksi hankkia sen tyyppiset kakkosvaunut kävelylenkkejä varten. Jokin vanha, käytetty malli riittäisi.

    Olen myös kovasti tykästynyt tuohon käytettynä ostamaani Elodie Detailsin lämpöpussiin. Tämä aikanaan myynnissä ollut kuosi on nimeltään Forest Flora, ja olen etsintäkuuluttanut saman sarjan hoitolaukun, toistaiseksi tuloksetta. Vinkkaa ihmeessä, jos sinulta tai tuttavaltasi löytyy sellainen tarpeettomana ja suhteellisen hyväkuntoisena.

    Lempeästi kohti marraskuuta, rakkaat lukijat! Tänä iltana sytytetään vielä kurpitsalyhdyt, viikonloppuna muistokynttilät.


  • Päiväni seitsenviikkoisen vauvan kanssa

    Terveisiä täältä olohuoneen lattialta. Ajattelin kirjoittaa, miten päivät nykyään sujuvat noin seitsenviikkoisen vauvan kanssa. Jonkinlainen rytmintapainen alkaa olla hahmottumassa, vaikka päivissä tietysti on paljon variaatiota. Miehen työkuvioihin kuuluu edelleen sekä toimistotöitä että epäsäännöllistä vuorotyötä ja hän on osan illoista poissa tai välillä työreissuilla yön tai parikin; pojat puolestaan ovat arkisin koulussa mutta viikonloppuisin kotona päiväsaikaan. Tyypillistä päivää ei siis ole, mutta yritän hahmotella, millainen se voisi olla.

    Klo 7.30: Yleensä laitan herätyskelloni soimaan tähän aikaan. Vauva torkkuu vielä viimeisiä unipätkiään tai saattaa syödä rintaa tai pulloa. Pojat on kuitenkin heräteltävä kouluun. He ovat aika itsenäisiä aamutoimissaan, mutta vanhempaa tarvitaan kuitenkin katsomaan, että mukaan tulee asianmukainen varustus ja että leivän päällä on myös kasviksia sekä lopulta työntämään ovesta ajoissa ulos. Koulumatka on sen verran lyhyt, että aikaoptimistit tuntuvat joskus lähtevän matkaan samaan aikaan, kun ope lähtee liikkeelle opettajainhuoneesta. Jos mieheni on kotona aamulla, saan yleensä loikoilla sängyssä makoisat puoli tuntia tai tunnin ekstraa.

    Nousemme tytön kanssa ylös, vaihdamme vaipan ja päivävaatteet ylle. Syön aamupalaa ja katselen aamutelevisiota ja selailen nettiä. Vauva pötköttelee hetken lattialla tai sitterissä ja höpöttelemme yhdessä (meillä nautitaan juuri vauvan ensimmäisistä hymyistä) ja tietysti myös ruokaillaan.

    Klo 9-11: Ennen aamukymmentä on jo ensimmäisten päiväunien aika. Joskus vauva nukahtaa sitteriin tai lattialle mutta paremmat unet tulevat, jos pakkaan hänet vaunuihin ja laitan ulos nukkumaan. En yleensä lähde vielä tässä vaiheessa vaunulenkille, vaan käytän vapautuneet käteni aamutoimiin ja pukeutumiseen. Kotona olevalle vanhemmalle on langennut myös tehtäväksi siivota keittiö, pedata sänky ja pistää tuolien selustoille ja lattialle jääneet vaatteet ja tavarat paikoilleen.

    Vauva saattaa nukkua useamman tunnin tässä vaiheessa. Kotitöissä riittäisi tekemistä, mutta oikeasti otan nämä tunnit rennosti. Muistatteko kun kirjoitin, miten varaan aamupäivät itselleni? Tämä on edelleen minun omaa aikaani, jos siihen vain suinkin on mahdollisuus. En käytä sitä mihinkään erityisen hyödylliseen vaan omaan hauskaan (mukaanlukien blogikuvien ottaminen ja päivitysten rustaaminen). Edes päiväunia en malta nukkua, vaikka se varmasti tulisi välillä tarpeeseen.

    Klo 12-13: Puolenpäivän aikaan syön lounaaksi tyypillisesti jotain edelliseltä päivältä yli jäänyttä. Jos mieskin on kotona, saatamme käydä lounaalla jossain lähiseudulla. Vauva on nukkunut hyvin kaukalossaan näillä reissuilla. Kotona ollessamme hän on aamupäiväuniensa jälkeen hereillä taas tunnin tai puolitoista, kunnes kitinä yltyy uniajan merkiksi. Minusta tuntuu, että olen vasta tämän kolmannen lapsen kohdalla ymmärtänyt, miten vähän aikaa pienet vauvat jaksavat olla hereillä yhtäjaksoisesti. Etenkin esikoisen kohdalla osa ongelmista johtui varmasti siitä, etten osannut laittaa häntä ajoissa nukkumaan. Tämä vauva saattaa nukahtaa itsekseenkin, mutta yleensä hänkin tarvitsee sopivan unipaikan ja vanhemman ohjaamaan uneen pääsyä. Nyt on paras hetki lähteä itsekin ulos nauttimaan päivänvalosta ja raittiista ilmasta vaunulenkin muodossa. Samalla saatan pistäytyä lähikaupassa hakemassa täydennyksiä jääkaappiin. Isommat viikkoruokaostokset tilaan kotiintoimituksena.

    Klo 13-17: Alkuiltapäivästä pojat palailevat koulusta ja monesti heillä on kavereita mukana. Meno kotona siis vilkastuu. Vauvaa se ei tosin haittaa, hän tuntuu viihtyvän sitä paremmin, mitä enemmän väkeä on paikalla, ja unetkin onnistuvat hälinän keskellä. Itsekin virkistyn aamupäivän introverttiajan jälkeen. Autan keskimmäistä läksyissä, teen kotitöitä, hoidan juoksevia asioita ja alan valmistella päivällistä. Vauvakin on taas seurana ja hereillä. Isoveljet saattavat viihdyttää vauvaa hetken, ja helpottaa tietysti, jos mies on kotona eikä satu olemaan etätöihinsä uppoutunut. Monesti silti multitaskaan vauvan hoitamisen ja kotityöpaletin välillä – se on elämää. Viiden maissa syödään yhdessä pöydän ääressä.

    Klo 17-20: Kuskauksia ei onneksi ole paljon, vaan pojat pystyvät kulkemaan itse harrastuksiinsa. Joinain päivinä pakkaan kuitenkin vauvan kaukaloon ja ajelen kehäteitä edestakaisin harrastuskuskina. Saatan pyörähtää kaupoilla vauvan tai poikien kanssa, kaikenlaista pitää hankkia kasvaville nuorukaisille ja tietysti vauvallekin. Tyttö nukkuu yleensä hyvin näillä reissuilla. Tämä vantaalaisen äidin kotoisa luksus hymyilyttää itseänikin: ajetaan pimeässä illassa kauppakeskuksen parkkiin ja rullaillaan lapsi kaukalossa pitkin ostaria; käydään ehkä ketjukahvilassa syömässä pullat. Välillä pääsen toki illalla liikkeelle ihan itsekseni, mutta ei minulla mitään erityisiä iltamenoja ole enkä sellaisia kaipaa.

    Klo 20-23: Vauvan unipätkät käyvät iltaa kohden yhä lyhyemmiksi. Jos mies on kotona, hän saattaa vielä vaunutella iltalenkin tai kylvettää vauvan. Olen pariin otteeseen yrittänyt saada vauvaa yöpuulle omaan sänkyynsä yhdeksän aikoihin, mutta yleensä hän herää nopeasti eikä ole halukas jatkamaan uniaan. Nukkumaanmeno tapahtuukin niin, että kun isoveljet on peitelty vuoteisiinsa, menen itse vauvan kanssa sänkyyn ja vauva ruokailee rinnasta ja pullosta. Joskus pitkienkin hetkutusten ja rinnalle torkahtelujen jälkeen uni lopulta tulee – tyypillisimmin siinä yhdentoista maissa. Sitten käyn itsekin nukkumaan. Jos mies on kotona, jaamme myöhäisillan nukutteluvastuun niin että molemmat pääsevät iltatoimilleen. Käytännössä vauva tuntuu kuitenkin tarvitsevan juuri äitiä ja rintaa nukahtaakseen.

    Klo 23-08: Vauva nukkuu kolmen, neljän tunnin pätkissä niin että pätkät lyhenevät aamua kohti. Jos hän on nukahtanut yhdeltätoista, ensimmäinen varikkopysähdys ruokailuineen on klo 2-3 maissa, seuraava yleensä klo 5-6 aikoihin. Tällä hetkellä nukumme perhepedissä, koska se on imetyksen kannalta kätevintä. Muutama yö on nyt mennyt niin, ettei pullomaitoa ole tarvinnut antaa ollenkaan; toivottavasti tämä on merkki myös siitä, että yösyötöt ovat vähenemään päin. Saan tällä hetkellä nukuttua yössä yhteensä kuudesta seitsemään tuntia, mikä tuntuu riittävän päivistä selviämiseen. Toisaalta viime viikkoina olen ollut aiempaa väsyneempi, mistä voi varmasti syyttää sekä vuodenaikaa, hormonaalisten vaikutusten hiipumista että turnausväsymystä. Ehkä olisi vihdoinkin aika ottaa vastaan miehen tarjoama apu ja nukkua yksi kunnon yö putkeen.

    Ja sitten valkeneekin jo uusi aamu… Kuulostaako meidän rytmi tutulta?

    Nyt yritän tarttua hetkeksi imuriin ennen pizzaperjantain viettoa!


  • Viimeiset terassikelit ja ihanaa lämmintä Kuusamalta

    Aamulla maassa kuuraa, päivällä tuuleton ja kirkas syyssää – viimeiset terassikelit, ainakin jos on riittävästi lämmintä päällä. Säätieteilijän sydän kyllä nyrjähtää joka kerta, kun keli-sanaa käytetään ilmaisemaan säätilaa (keli tarkoittaa teiden ja maaston säästä riippuvaa kulkukelpoisuutta), mutta kun ne eivät kerta kaikkiaan ole terassisäät eivätkä edes terassi-ilmat vaan kelit!

    Meneillään on taas eräänlainen maanantaiden maanantai syysloman jälkeen. Yksityskohtiin menemättä tuntuu, että vähän joka suuntaan pitäisi revetä ja ihmetyttää, miten tässä on joskus ehtinyt töissäkin käydä. Silti aina on aikaa ottaa blogikuvia. Varsinkin kun kuvattavana on tädin Kuusama-mallistosta saatu ihanan muhkea Nor-neulepusero. Materiaali on pehmeää, mulesing-vapaata merinovillaa ja kuviona klassinen palmikkoneule. Oikea unelmien neulepaita! Tätä on saatavissa myös harmaana, mutta syys/talvi-mallistossa on lisäksi useita värikkäämpiä neulemalleja pirteiden puseroiden ystäville.

    Neulepusero Kuusama | Farkut H&M Mama | Nilkkurit Panama Jack

    Nilkkurit ovat Panama Jackin malli Pauline. Farkut ovat puolestaan H&M Mama-malliston äitiysfarkut, jotka näitte edellisen kerran tässä postauksessa. Ne olivat jo varsin kulahtaneet, mutta koska vatsa pömpöttää edelleen aika lailla, jouduin antamaan niille jatkoaikaa. Heitin ne pesukoneeseen Dylonin tekstiilivärin (navy blue) kanssa ja kas – minulla on sesonkiin sopivat tummansiniset pillifarkut. Tätä kikkaa tulen ehdottomasti käyttämään jatkossa muidenkin farkkujen kanssa.

    Hyvää alkanutta viikkoa sinne ruutujen taakse!


  • 24. lokakuuta


  • Halikon kurpitsaviikot ja Rannikon puutarhan kurpitsapuisto

    Perhekuva Halikon kurpitsaviikoilla Rannikon puutarhan kurpitsapuistossa

    Terveisiä Halikosta kurpitsaviikoilta! Olemme tällä viikolla viettäneet syyslomaa ja tilanne on ollut siinä määrin päällä, etten ole tänne blogiinkaan ehtinyt. Eilen palasimme pieneltä lomareissulta Naantalista. Joku ehkä miettii, mitä järkeä on lähteä kuusiviikkoisen kanssa hotelliin, mutta toisaalta en koe reiluksi sitä, että isoveljet joutuisivat nököttämään koko lomansa kotona vauvan takia. En myöskään halua tinkiä siitä, että teemme asioita yhdessä perheenä, ja vauva on nyt osa perhettämme. Mutta ei sitäkään sovi kieltää, että matkalla muistuivat mieleen ne syyt, miksi pienen kanssa ei välttämättä tule lähdettyä liikkeelle. Ja miten matkustaminen helpottuu lapsen kasvaessa.

    No niin, emmehän me missään reppumatkalla Thaimassa olleet vaan Naantalin kylpylässä, joten kaikki pääsivät myös rentoutumaan. Paluumatkalla pysähdyimme vielä Halikossa, jossa ovat viimeistä viikonloppua meneillään mainetta niittäneet Kurpitsaviikot. Olette varmaan törmänneetkin kuviin Rannikon puutarhan kurpitsapuistosta sosiaalisessa mediassa, sen verran kuvauksellisesta paikasta on kyse. Me olimme liikkeellä päivänvalon aikaan, mutta paras hetki olisi varmasti mennä illan juuri hämärtyessä, jolloin näkisi sekä hienot asetelmat että kurpitsalyhdyissä loistavat valot.

    Kurpitsapää Halikon kurpitsaviikoilla Rannikon puutarhan kurpitsapuistossa
    Kurpitsa-asetelma Halikon kurpitsaviikoilla Rannikon puutarhan kurpitsapuistossa
    Mr Pumpkin Halikon kurpitsaviikoilla Rannikon puutarhan kurpitsapuistossa

    Myös Mr. Pumpkin suostui kuvattavaksi.

    Bloggaaja itse pitelemässä valtavaa kurpitsaa
    Puusta roikkuva kurpitsalyhty Halikon kurpitsaviikoilla
    Halikon vanha museosilta on koristeltu kurpitsapäin kurpitsaviikoilla.

    Sen sijaan pikku kurpitsa nukkui vierailun ajan kaukalossaan. Perheen kanssa matkustamisesta on vielä sanottava sen verran, että tuoreet isoveljet osaavat olla myös suureksi avuksi pikkusiskon hoitamisessa. Aina löytyy vaunuille työntäjä, pulautuksen pyyhkijä ja takapenkilläkin kisailtiin siitä, kuka saa istua turvakaukalon vieressä ja pitää tarvittaessa seuraa vauvalle. Isoimman veljen syli tuntui myös olevan paras paikka nukahtaa illallisella. (Veljekset kyllä näyttävät kyynärpäätä toisilleen aina tilaisuuden tullen, hm.)

    Lähikuva valkoisesta kurpitsasta, johon on kaiverrettu Shrek-hahmon kuva
    Keskimmäinen Halikon museosillalla Halikon kurpitsaviikoilla

    Meillähän oli Vantaan takamaillakin ennen oma kurpitsatapahtuma, mutta valitettavasti kurpitsanviljely on nyt päättynyt. Toki tämä Halikon tapahtuma on toteutettu aivan eri mittakaavassa. Tapahtuman aikana paikalle on ehditty kärrätä kuulemma jopa 60 000 kurpitsaa. Muutaman ostin mukaan, muun muassa tuon jättikurpitsan, jota pitelen ylempänä. Seuraavaksi tiedossa siis kaiverruspuuhia. Toivottavasti teillä on ollut mukava syysviikko!


  • Käskystä, Pekka Pouta

    Pekka Pouta käski tänään Uutisaamussa nauttimaan syyssäästä, sillä loppuviikko on yhtä sadetta. Mikäpä minä olen Pekan käskyjä kyseenalaistamaan, joten me lähdimme beben kanssa tietysti ulos. Säähommista olen kyllä pysytellyt mahdollisuuksien mukaan erossa, vaikka minulla olisi mahdollisuus seurata ennustemalleja täällä kotonakin. Forecan sääapplikaatio, säätutka ja tv:n ennusteet riittävät tällä erää. Oman kanavan uutisia tulee seurattua jo ihan tuttujen naamojen vuoksi. Synnärilläkin oli tosi lohdullista katsoa illalla Seiskan ja Kympin uutiset, kun käynnistys ei edennyt ja olo oli kurja. Muutama päivä sitten mies kysyi (kun taas kerran tapitin aamutelkkaria), onko minulla yhtään ikävä töihin, ja omaksikin yllätyksekseni vastaus oli kyllä. Johan olen sieltä kaksi kuukautta ehtinyt olla pois.

    Toisaalta toivon, että vanhempainvapaa ei loppuisi ikinä. Kyllä minä vielä säähommiin aion palata, jos ne vain minut sinne huolivat, mutta myös lääkärin töitä on tarkoitus leipoa mukaan yhä enemmän. Aika näyttää, mikä minusta tulee isona.

    Takki Tommy Hilfiger | Kaulahuivi Lexington | Pipo Polarn O. Pyret | Aurinkolasit Ray-Ban

    Päivän asussa on paljaat nilkat, toppatakki ja aurinkolasit – cocktail, jonka voi pukea ylleen vain tähän aikaan vuodesta. Vaatekaapissani on ollut ruudullisen kaulaliinan mentävä kolo, jonka tämä Lexingtonin kierräytysvillahuivi täytti mainiosti. Hilfigerin takki on parin vuoden takaa ja hip hei, sen vetoketju meni tänään juuri ja juuri kiinni! Sama takki näyttää löytyvän myös tämän vuoden mallistosta.

    Lue myös: Muhkea kaulahuivi yllättävästä materiaalista

    Tänään oli kaikkiaan hyvä päivä. Pikkuinen on ollut hieman masuvaivainen viime päivinä, mutta tänään hän on ollut rauhallisempi ja nukkunut hyvin sekä yöllä että päivällä. Lisäksi löysin Torista juuri haluamani lämpöpussin ja kävin noutamassa sen tästä lähistöltä aamupäivällä. Kotiäidin pieniä iloja.

    Kuullaan taas pian!


  • 12. lokakuuta


  • Syysvauvan, äidin ja perheen ensimmäinen kuukausi

    Vauva on noin kuukauden ikäinen, joten korkea aika kirjoittaa kuulumisia ensimmäisistä viikoistamme. Hänellä ei edelleenkään ole nimeä, mutta minulle hän on syysvauva. Kesä loppui ja syksy alkoi niiden päivien aikana, jotka vietimme synnytyslaitoksella. Muistan varmasti lopun elämääni, millainen ihmeellinen lämmin valo oli sinä päivänä, jolloin paketoimme uuden elämän turvakaukaloon ja ajoimme kotiin. Ruska oli aloittelemassa väriloistoaan, istuin takapenkillä ja vauva tuhisi vieressä kaukalossaan. Olo oli kevyt ja levollinen.

    Kotona oli hiljaista, sillä pojat olivat vielä koulussa. Mieheni sisko ja hänen puolisonsa olivat olleet meillä lapsenvahteina ja jättäneet pöydälle kukkia, vauvalahjan ja ruokaa pakastimeen. Pinnasängyn yläpuolelle oli ilmestynyt teksti ”hello baby”. Söimme sushia, vauva nukkui ja ajattelin, että tämä on varmasti yksi elämäni onnellisimmista päivistä.

    Kiitollisuutta kotiinpaluusta lisäsi se, että synnytys oli päättynyt isoon säikähdykseen. Kaikki oli sujunut hyvin vauvan syntymään asti, vaikka synnytyksen käynnistys ottikin aikansa, lähes vuorokauden. Jälkeisvaiheessa istukka ei kuitenkaan irronnut ja se jouduttiin irrottamaan käsin nukutuksessa. Menetin tässä vaiheessa paljon verta ja olin sen vuoksi synnytyksen jälkeen aika huonossa kunnossa. Kiitos hyvän hoidon ja punasolusiirtojen, pääsin kuitenkin jaloilleni jo seuraavana päivänä ja kotiin sitä seuraavana. Nyt olen jo entistä ehompi, kaikki siis hyvin. Tapahtumana tuo on kuitenkin sellainen, että sitä prosessoi vielä pitkään.

    Nelisen viikkoa on nyt harjoiteltu yhteiseloa. Vauvan hoito sinänsä tuntuu olevan kuin polkupyörällä ajo – vanhat opit ovat palautuneet jostain selkärangasta. Olenkin jo kertonut, että tulokas on rauhallista sorttia. Ensimmäiset viikot vauvan kanssa eivät ole tuntuneet lainkaan kuluttavilta. On ihanaa tulla uudelleen ensi kertaa äidiksi. Tällä tarkoitan tilannettamme, jossa isoveljet ovat jo omatoimisia kavereita ja (ainakin koulupäivien ajan) saan keskittyä rauhassa vauvaan, niin kuin ensi kertaa vanhemmaksi tullessaan saa keskittyä ainokaiseensa. En kuitenkaan ole enää se hermostunut ensikertalainen, jollainen olin esikoiseni kanssa. Tulokas ei siis ole ainoa rauhallinen tapaus; myös tämä uusi äitiversio minusta on rauhallisempi ja levollisempi.

    Apukäsiäkin on ympärillä enemmän. Isoveljet ovat ottaneet siskonsa hienosti vastaan ja erityisesti esikoinen tuntuu löytäneen hoivaviettinsä pikkusiskon myötä. Osittaisimetys ei ollut toiveissani, mutta kieltämättä se laajentaa äidin elinpiiriä. Esimerkiksi viime viikolla miehen vanhemmat olivat meillä muutamana päivänä vauvaa hoitamassa ja yhden päivän istuin yksin kahvilassa läppärin ääressä naputtelemassa rästihommia (mutta toki myös nauttimassa ilmapiiristä).

    Öisin mennään noin kolmen-neljän tunnin syöttövälillä ja herätykset olen toistaiseksi hoitanut omasta toiveestani itse. Vauva syö paremmin rintaa yöllä, mikä ylläpitää maidontuotantoa. Yksi etukäteen murehtimistani asioista oli, miten sopeutuisin univajeeseen nelikymppisenä, mutta oikeastaan koen olevani ihan kohtalaisen hyvin levännyt, nyt kun yöt eivät jää työvuorojen vuoksi koko ajan jostain päästä vajaaksi. Mutta on välillä rikkonaisempiakin öitä; vauvamme osaa kyllä käyttäytyä kuin vauva ja kitistä ja puklailla ja raivota palvelun viivästyessä. Huomaan myös, että rauhallisemmankin vauvan kanssa on vaikea edistää mitään korkeampaa aivotyötä vaativaa ja päivät vierähtävät helposti ohi ilman, että saan ”mitään aikaiseksi”. Ehkä siinä vaiheessa, kun päivissämme alkaa olla selvemmin vakiintunut rytmi, pystyn paremmin hyödyntämään päiväuniaikoja opiskeluun ja muuhun vastaavaan.

    Joten varsin hyvillä mielin täällä. Vauvassa riittää siliteltävää ja ihailtavaa koko perheelle, mutta yritän muistaa silitellä myös isoveljiä yhtä lailla. Ensi viikolla uskaltaudumme ehkä pienelle syyslomareissullekin uuden kokoonpanomme voimin.