• Joulukoti (vielä) ilman punaisia höysteitä

    Kuvaa olohuoneesta tänään – lähes yhtä valkoista sisällä kuin ulkonakin. Joulu on meillä tosiaan skandinaavisen vaalea joulukukkia myöten, vaikka aattoa kohden kotiin hiipii enemmän väriä. Sanotaan, että valkoiset kodit ovat menneet pois muodista, mutta pidän vaaleaa pohjaa edelleen hyvänä lähtökohtana sisustukselle. Kliinistä ja tylsää, sanovat toiset, mutta itse en kyllästy valkoiseen koskaan. Ainahan valkoista voi höystää väripilkuilla mielensä (ja trendien) mukaan.

    Kuten vaikka joulunpunaisella? Ostin alla näkyvän Holidays with Lexington -kirjan marraskuussa jouluinspiraatiota tuomaan ja sehän on täynnä punaista, vihreää ja tummansinistä. Runsaiden interiöörien taustalla on kuitenkin usein valkoista tai maanläheisiä murrettuja sävyjä. Punaiset höysteet eivät ehkä ehdi meille jouluksi 2022, mutta olen ehdottomasti inspiroitunut tästä perinteisemmän joulun värimaailmasta!

    Kirja on kaunis coffee table book ja erinomainen oppitunti kattausten, petausten ja olohuoneiden stailaamisesta kuvia varten. Sen kuvat taitavat olla kaikki peräisin Lexingtonin aiemmista joulukampanjoista, joten periaatteessa voit inspiroitua ihan vain hakemalla samat kuvat verkosta – aloittaa voit vaikkapa Pinterest-taulustani Joulu punaisin höystein.

    Onko teillä jotain jouluista suosikkiväriä?


  • Itsenäisyyspäivän asu – kiiltävää viskoosia ja pehmeää kashmiria

    Pikainen päivitys täältä, ennen kuin lähdemme tuttavaperheen luo viettämään itsenäisyyspäivän iltaa. Aamupäivää on vietetty ulkoillen ja tv:tä katsellen. Olo on vaunulenkin ja saunan jäljiltä lämmin ja raukea. Kiva silti lähteä pimenevään iltaan ja katsella kotien jouluvaloja.

    Illan asu koostuu Odd Mollylta pari vuotta sitten saadusta viskoosimekosta ja Stockmannin Essentials-sarjaa olevasta Sienna-kashmirneuletakista. Olen hypistellyt Essentialsin muitakin vaatteita, sillä ne ovat nimensä mukaisesti vaatekaapin kulmakiviä. Materiaaleina on luonnonkuituja kuten silkkiä, kashmiria ja merinovillaa. Esimerkiksi valkoinen silkkipaita on herättänyt mielenkiintoni. Minulla oli sellainen aiemmin Filippa K:lta, mutta se meni vuosien ja pesujen myötä huonoon kuntoon. Erittäin monikäyttöinen vaatekappale kuitenkin.

    Mekko ja neule ovat lähes samanvärisiä ja asun juju piileekin eri materiaaleissa ja tekstuureissa – viskoosin kiilto vs. kashmirin untuvainen pehmeys vs. pitsiyksityiskohtien runsaus.

    Villasukat ovat myös olennainen osa kokonaisuutta, ei korkkareita tänään.

    Hyvää itsenäisyyspäivän iltaa sinne ruutujen taakse!


  • Jouluisessa keittiössä

    Huh, mitä viikkoja taas takana. Olemme pyörittäneet arkea kolmen lapsen kanssa miehen ollessa töissä, poteneet flunssaa, tehneet lumitöitä ja unohtaneet istuttaa kukkasipulit – mutta mahtuu viime päiviin myös kivoja juttuja, kuten laskettelukauden aloitus täällä etelässäkin. Helposti vierähtää monta päivää niin, ettei blogille tule uhrattaua ajatustakaan, yritän nyt kuitenkin ryhdistäytyä.

    Kotiin joulu on hiipinyt vähitellen. Ylipäätään joulukoristelu meillä on on aika eleetöntä ja koostuu pääasiassa kukista, kynttilöistä ja tähtivaloista ikkunoissa. Joulukuusi on tähän asti ollut aina aito ja se tuodaan sisälle vasta lähempänä joulua. Nyt on kyllä alkanut näkyä kauniita ja aidon näköisiä tekokuusiakin, enkä pitäisi sellaisen hankkimista lainkaan mahdottomana. Toisaalta en ole ”joulu siivotaan pois tapaninpäivänä” -tyyppiä ollenkaan, joten kuusen koristelu jouluaatoksi ja sen hoivaaminen loppiaiseen saakka on tärkeä osa jouluperinteitäni.

    Tänään kuvia keittiöstä joulukuisen päivän hämärässä. Joulumausteilta tuoksuva banaanikakku on tehty Hanna Väyrysen instagramista löytyvällä reseptillä, jonka mitat olivat juuri sopivat tähän *Nordic Waren 2,4 litran kakkuvuokaan. Hankin tuon vuoan vuosi sitten ihastuttuani sen näyttävään muotoon. Sillä onnistuu vähän tohelompikin kokki, sillä paksun alumiinikuoren ansiosta kakku kypsyy tasaisesti ja sisäpuolella on pinnoitus, joka estää kakun tarttumisen vuokaan.

    Adventtisunnuntaiden aamiaispöydässä kilisee *perinteinen enkelikello, johon sopivia kynttilöitä valmistaa esimerkiksi Havi. Enkelikellosta on markkinoilla monenlaisia variaatioita, esimerkiksi tämä *muumiaiheinen, joka pyörii tuikkukynttilän voimin. Vaikka yleensä annamme opettajille helposti hävitettäviä lahjoja kuten kukkia, kynttilöitä tai suklaata, tämä voisi olla sopiva idea myös?

    Vähän isompi joululahjaidea voisi olla tuo *Aarken hiilihapotuslaite, jonka paketoimme omalle perheellemme pakettiin viime vuonna. Tyylikästä laitetta kehtaa säilyttää näkösällä ympäri vuoden ja on ollut mukavaa, kun yllättävillekin vieraille on ollut tarjota juotavaksi jotain muuta kuin pelkkää vantaalaista vesijohtovettä.

    Äh, en ehtinyt varata ruokaostosten kotiintoimitusta riittävän ajoissa täksi päiväksi, joten seuraavaksi taidamme vauvan kanssa sukeltaa iltapäivän orastavaan ruuhkaan taistelemaan pakastealtaan mätipurkeista. Hyvää itsenäisyyspäivän aattoa sinne ruutujen taakse!


  • Sesonkiin sopivat sahramikierrepullat

    Mies oli tällä viikolla kolme päivää reissussa, joten olen päässyt maistamaan yksinhuoltajaelämää vauvan, pikkukoululaisen ja esiteinin kanssa. Tosin mikä tässä ollessa, kun saa olla kotona ilman sen kummempaa agendaa. Eilen illalla kotiin palaavaa miestä tervehti jopa tuoreen pullan tuoksu. Tallennettakoon blogin aikakirjoihin, että näin on käynyt ainakin kerran!

    Olen jo pitkään halunnut kokeilla ruotsalaistyyppisiä sahramipullia; ne tuntuvat sopivan erityisesti tähän aikaan, kun joulu vasta hiiviskelee nurkissa. Pullien juju on sahramin liuottaminen konjakkiin, jolloin mausteen aromi voimistuu. Kierrepullien välissä on voista, mantelimassasta ja vaniljasokerista hierottu täyte. Näistä tuli tosi hyviä! Lapset kommentoivat, että pulla olisi saanut olla makeampaa, mutta minusta sahramin ja konjakin aromit pääsevät paremmin oikeuksiinsa, kun sokeria ei ole liikaa. Se, joka ajattelee toisin, tuplatkoon sokerin määrän ohjeessa.

    Sahramikierrepullat

    1 g sahramia
    2 rkl konjakkia
    25 g hiivaa
    3 dl maitoa
    1 dl sokeria
    1 tl suolaa
    8 dl vehnäjauhoja
    100 g voita

    täyte:
    200 g voita
    3 rkl vaniljasokeria
    150 g mantelimassaa

    koristeluun:
    kananmuna
    mantelilastuja
    tomusokeria

    Liuota sahrami konjakkiin (tämän voit tehdä jo edellisenä päivänä, mitä pitempään seos ehtii seisoa, sitä parempi). Lämmitä maito reilusti kädenlämpöiseksi, murenna hiiva joukkoon ja sekoita, kunnes hiiva on liuennut. Sekoita joukkoon sokeri, suola sekä konjakki-sahramiliuos. Lisää jauhot joukkoon vähän kerrallaan vaivaten. Lisää lopuksi huoneenlämpöinen pehmeä voi pala kerrallaan ja alusta, kunnes taikina on tasaista ja kimmoisaa. Anna kohota liinan alla noin tunti.

    Vatkaa huoneenlämpöinen voi, mantelimassa ja vaniljasokeri tasaiseksi seokseksi.

    Jaa taikina kahtia ja kauli toisesta puoliskosta n. 50 cm x 30 cm kokoinen levy. Levitä päälle puolet täytteestä. Taita levy kahtia. Leikkaa levystä poikkisuunnassa n. 2 cm leveitä suikaleita. Väännä suikale kierteeksi kääntämällä toisesta päästä myötä- ja toisesta päästä vastapäivään. Kääri kierre pullaksi, hännän voit piilottaa pullan alle.

    Anna pullien kohota peiteltynä vielä puoli tuntia. Voitele vatkatulla kananmunalla ja ripottele päälle mantelilastuja. Paista uunin keskitasolla 225 asteessa n. 10 minuuttia. Siivilöi pullien päälle tomusokeria juuri ennen tarjoilua.

    Korvatunturille tiedoksi, että perjantaipullaa saattaisi olla useammin tarjolla, jos pukinkontista löytyisi KitchenAid Artisan -yleiskone klassisen valkoisena ja vaikka kuvan milkshake-värissä. (Aika herkku myös tuo design-sarjan uusi vihreä väritys kasviaiheisine yksityiskohtineen.)


  • Aito päivän asu – rahtunen realismia ja hitunen lavastusta

    Duffeli Burberry | Kaulahuivi Lexington | Housut H&M Mama | Nilkkurit Ara | Laukku Tory Burch

    Keskimmäinen tuli herättämään minut aamulla: ”Äiti, siellä sataa lunta”. No satoihan siellä. Ehkä kolme millimetriä. Mutta kyllä hentokin kerros tekee päivästä valoisamman oloisen.

    Talvi yllätti vantaalaisäidin, sillä vaikka to-do-listallani on lukenut jo monta viikkoa ”osta poikien talvikengät”, joutuivat nuorukaiset lähtemään tänään kouluun lenkkarit jalassa. Pojat tulevat kohta koulusta, ja suunnitelma on pakata heidät saman tien autoon ja huristaa kenkäostoksille.

    Kuvissa ostostelevan äidin aito päivän asu. Kuvaustilanne on kuitenkin pakko lavastaa, sillä 1) ostoksille lähtiessä päivänvalo on jo katoamassa ja 2) kotoa lähtö vauvan ja kahden koululaisen kanssa on aivan liian kaoottinen tilanne asukuvien ottamiseen. Otan lähes kaikki blogini kuvat itse, siis myös ne, joissa itse esiinnyn. Vanha kunnon jalusta + kaukolaukaisin -systeemi toimii edelleen, tosin vuosien varrella kaukolaukaisin on päivittynyt kännykkään, joka yhdistetään kameraan bluetooth-yhteydellä.

    Sellaisia blogikuvat ovat, niissä on rahtunen realismia ja hitunen lavastusta. Mitä mieltä te olette tästä? Katselisitteko mielummin aidoista tilanteista otettuja kuvia vai onko tärkeämpää, että kuvat ovat laadukkaita?

    Aiemmin syksyllä second handina ostamani Burberryn duffeli pääsee vihdoin käyttöön. Lexingtonin huivi on puolestaan roikkunut kaulassa harva se päivä. Muut asun osat ovatkin jo vanhoja tuttuja. Mustaa pientä käsilaukkua edelleen kaipaan, mutta mennään nyt tällä konjakinruskealla.

    Nyt esikoinen tuli kotiin, lähdetään!


  • Raskaudesta palautumisia 40+

    Aiemmassa postauksessa keskustelu ajautui jo raskaudesta palautumiseen, mutta palaan vielä aiheeseen. Olin eilen jälkitarkastuksessa ja terveiset olivat, että olen palautunut synnytyksestä hyvin. Hemoglobiini oli 130, eli lähellä tavanomaista arvoani. Tästä olen erityisen iloinen, sillä verenhukan seurauksena arvot olivat osastolta kotiutuessa kahdeksalla alkavia. Ferritiinikin eli varastorauta oli kohtuullinen, mutta jatkan vielä rautalisän syömistä ainakin muutaman kuukauden ajan.

    Lääkäri oli myös sitä mieltä, että erkauma eli suorien vatsalihasten väliin jäävä rako oli käytännössä palautunut. Vatsahan oli loppuvaiheessa todella iso – ennen käynnistystä mittasin vatsanympärykseksi 113 cm. Itse tunnen vielä raon vatsalihasten välissä navan yläpuolella ja kun makuulla jännitän vatsaa, muodostuu keskilinjaan matala harjanne. Mutta oikeaan suuntaan ollaan siis menossa. Seisaallaan ollessa vatsa kuitenkin pömpöttää edelleen aika lailla eivätkä vanhat housut mene jalkaan. Löysää, ruttuista nahkaa löytyy eikä linea negrakaan ole vielä kadonnut. Sinänsä lohdullista, ettei raskausarpia tullut tälläkään kertaa. En edes mitenkään innokkaasti rasvannut ihoa – kudostyyppini vain on sellainen, ettei arpia tule. Tässä taas yksi hyvä esimerkki siitä, kuinka monet raskauteen liittyvät asiat menevät tietyllä tavalla riippumatta siitä, mitä teemme tai olemme tekemättä.

    Sen sijaan minulla on suuri alttius kehittää suonikohjuja ja kahden edellisen raskauden jäljiltä minulta on ne operoitukin, sillä niistä seurasi kipua, kutinaa ja alaraajojen turvotusta. Myös tässä raskaudessa kohjuja tuli, mutta osa niistä on onneksi kadonnut synnytyksen jälkeen. Voi kuitenkin olla, että verisuonikirurgille on jossain vaiheessa jälleen asiaa.

    Entäs tästä eteenpäin? Tähän asti palautuminen on tapahtunut itsestään muun elämän ohessa ja toki sitä tapahtuu vielä useiden kuukausien ajan. En ole vielä ehtinyt tai jaksanut panostaa kehonhuoltoon vaunulenkkejä ja satunnaisia lantionpohjalihasten harjoitteita lukuunottamatta. Hankin palautumisen tueksi Nordic Fit Mama -verkkovalmennuksen jo kuukausi sitten, mutta sitäkään en ole vielä aloittanut, joten siinä lienee seuraava askel. Ehkä käyn myös puhaltamassa pölyt pois autotallissa olevasta kotikuntosalista. Mutta aika varovainen tämä liikkeellelähtö tulee olemaan. Raskausaikana en harrastanut käytännössä mitään liikuntaa kävelylenkkejä lukuunottamatta ja loppuraskaudessa nekin kävivät vähiin. Kun turvotukset synnytyksen jälkeen laskivat, ihmettelin kapeita pohkeitani, kunnes tajusin, että olen menettänyt paljon lihasmassaa staattisten kuukausien vuoksi. Sen jälleenrakentaminen tulee olemaan pitkä prosessi.

    Motivaatiota kyllä on, sillä en halua pömppövatsasta pysyvää ominaisuutta (vaikkei minulla varsinaisesti mitään pyykkilautavatsaa ollut aiemminkaan). Painoa on nyt kolmisen kiloa enemmän kuin ennen raskautta ja siitäkin haluan lopulta eroon, mieluusti vähän ekstraakin saa mennä. Tiedän, ettei laihdutuspuhe ole kovin muodikasta tässä kehopositiivisuuden ajassa, mutta minulla oli jo raskautta ennen se tilanne, että paino on pyrkinyt hilautumaan ylöspäin suunnilleen kilon vuositahtia. Jokainen voi laskea, mitä se tekee vuosikymmenessä. Minulle kehopositiivisuus on sitä, etten puhu itselleni enkä muille rumasti omasta ulkonäöstäni ja että hyväksyn oman vartaloni, vaikka se monin tavoin poikkeaa kauneusihanteesta. Ennen kaikkea haluan kuitenkin pysyä terveenä, joten painon hitaaseen mutta vakaaseen kertymiseen on syytä puuttua.

    Haluatte ehkä tietää, tuoko tv-työ paineita palautumiseen ulkonäön suhteen. Vastaus: tottahan toki. Ei ole mukava mennä esittelemään sivuprofiiliaan kokovartalokuvaan, jos näyttää edelleen olevan viidennellä kuulla raskaana. (Uskokaa pois, on katsojia, jotka ilomielin muistuttavat minua tästä.) Mutta en toisaalta koe paineita näyttää virheettömältä tai ikäistäni nuoremmalta. Kuten olen aiemminkin sanonut, minusta on tärkeää, että ruudussa on tilaa kaiken ikäisille, näköisille ja kokoisille ihmisille.

    Varsinaista laihduttamista ei imetysaikana suositella, mutta ruokavaliossa on edelleen korjaamisen varaa. Loppuraskaudessa söin hetken varsin kurinalaisesti raskausdiabetekseni vuoksi ja niistä opeista voisin jälleen ammentaa arkiruokavaliooni. Viime päivinä kotiäidin lounasruokailu on onneksi ollut helppoa, sillä ristiäisiin tilatusta salaattipainotteisesta buffet-pöydästä jäi valtavat määrät ruokaa yli.

    Paljon suunnitelmia siis! Taidan aloittaa painelemalla päivän vaunulenkille, vaikka ulkona jo vähän hämärtää. Kuulisin mielelläni kommenttiosastossa kokemuksianne raskaudesta palautumisesta, etenkin jos siellä on neljänkympin korvilla synnyttäneitä!


  • Kastejuhla kotona

    Kastejuhlaa vietettiin eilen meillä kotona. Päivä oli harmaan viikon päätteeksi maagisella tavalla aurinkoinen, lämmin ja tuulinen – marraskuinen föhn!

    En ole koko viikkona ehtinyt blogin pariin ristiäisjärjestelyjen vuoksi. Vaikka sitä kuinka vannoo ottavansa rennosti, niin onhan sitä puuhaa aika lailla ja monta päivää olen mennyt aamusta iltaan jotain tehtävää suorittaen, vauva toisessa kainalossa. Ja silti jätättänyt aikataulusta. Olen huono pyytämään ja vastaanottamaan apua, mutta onneksi kastepäivänä läheiset tulivat hätiin ja juhlat saatiin kuin saatiinkin vietettyä. Nimikin päätettiin vihdoin kastetta edeltävänä päivänä ja siitä tuli oikein hyvä ja kantajansa näköinen.

    Blogiin sopivia kuvia ei päivästä oikein ole, mutta nämä ehdin ottaa tänä aamuna blogia varten. Kastepöydässä oli mamman tekemä kastemalja, uniikki veistos, jonka tyttö saa aikanaan tietysti mukaan omaan kotiinsa. Maljan reunalla kasteveteen kurkkii herkkä pieni lintu. Pellavainen kastemekko on puolestaan minun äitini ompelema ja siinä on kastettu nyt hänen viisi lastenlastaan.

    Kasteen suoritti ystävämme, joka on myös vihkipappimme ja poikiemme kastepappi. Miestäni lainatakseni: tilaisuus ei olisi ollut sama ilman häntä. Eikä se olisi ollut sama ilman kummeja, isovanhempia ja sisaruksia puolisoineen ja lapsineen. Arjessa meillä on välimatkaa, mutta kun juhlissa näkee koko väen koolla, ymmärtää, mistä saa olla kiitollinen. Meillä oli miehen kanssa muutenkin tunteet pinnassa kastepäivänä. Kolmannen lapsen syntymällä on ollut iso merkitys meille ja se on myös opettanut, että mitään ei sovi pitää itsestäänselvyytenä.

    Tytärkin esitteli parhaita puoliaan nukkumalla ensin pitkät päiväunet aamupäivän järjestelyjen aikana ja olemalla sitten valppaasti valveilla kastetoimituksen ajan. Hieman yritti johdantosanojen aikana lähteä itku käyntiin, mutta kummisetä hoiti tilanteen kokenein ottein.

    Tänä aamuna heräteltiin sitten kolmen lapsen isä sänkyyn kannetulla aamupalalla. Isänpäivän vietto loppui kuitenkin lyhyeen, sillä sankarilla on tänään työpäivä. Onnea kuitenkin kaikille isille ja omalleni ennen kaikkea!

    Arvaatte jo varmaan, että kaiken tämän jälkeen kaipaan rauhallista arkea. Ensi viikolla aion luvan kanssa ottaa rennosti ja katsoa The Crownin viidettä tuotantokautta. Nyt kun kotikin tuli kunnolla siivottua ennen juhlia, on kiva ryhtyä pikkuhiljaa laittamaan seuraavan sesongin juttuja esile. Ihan pienesti vain, en ole suuri jouluihminen. Sääennuste näyttää ensi viikolle kylmenevää, joko sitä uskaltaisi toivoa hitusen lunta?


  • Pyhäinpäivän sisäänkäynti

    Minun piti tänään puuhailla pihalla vähän enemmänkin, mutta lopulta ehdin valoisan aikaan laittaa vain sisääntulon syysistutukset. Tänä vuonna mennään yksinkertaisella linjalla: kasvoruukku sai kuontalokseen pallomaisen hopealangan ja kuutionmalliseen ruukkuun istutin ihania skimmioita ja muraatteja. Nostin portaille lisäksi kynttilälyhdyt ja lokakuun aikana hankitut kurpitsat; lopputulos on yhdistelmä pyhäinmiestenpäivää ja halloweenia.

    Sisäänkäynti ei ole suosikkipaikkojani tässä kodissa. Ilme on jyrkän harmaa, terassilaudoitus kaipaisi uusimista ja rimoitukset maalia, mutta nyt siitä tuli ainakin hetkeksi pirteämmän näköinen!

    Lyhdyt ovat Citymarketeissa myytävää Myhome-sarjaa. Ne ovat ulkona kesät talvet ja mustat osat pyrkivät haalistumaan ja harmaantumaan säiden vaikutuksesta. Olen kuitenkin keksinyt kikan, joilla lyhtyihin saa palautettua alkuperäisen himmeästi hohtavan mustan pinnan. Ensin kuuraan lyhdyn käsitiskiaineella ja kuivaan huolellisesti. Tämän jälkeen käsittelen metalliosat hieromalla niihin kangasliinalla kevyen öljykerroksen. Käytän tähän mitä ruokaöljyä kaapista vain sattuu löytymään. Tämänpäiväisen pesun ja extra virgin -oliiviöljykäsittelyn jäljiltä lyhdyt ovat taas kuin uudet. Samalla tavalla uudistan myös terassipöytämme maalatut alumiiniosat.

    Toivottavasti pyhäinpäivänne on sujunut levollisissa merkeissä. Täällä sitä viettämässä on ollut vain minä, vauva ja esikoinen. Keskimmäinen lähti viikonlopuksi mammalaan ja mies on ollut tänään töissä. Me kolme kävimme hautausmaalla, haimme kiinalaista poikien suosikkiravintolasta ja katsoimme esikoisen valitsemaa elokuvaa.

    Nyt täytyy kuitenkin mennä valmistautumaan huomiseen, jännittävä päivä edessä. Menen nimittäin töihin. Kuulumisiin ensi viikolla, mukavaa viikonlopun jatkoa!


  • Perjantain puuhat & dagens x 2

    Päivän asu eli dagens, kuten blogeissa aikanaan sanottiin. Rentoa kotiäitimeininkiä ja vanhoja tuttuja kaapin perukoilta, kuten tuo Pelle P:ltä saatu neuletakki sekä äitiysfarkut (edelleen, koska pitää olla huolissaan?). Neuletakin alla oleva musta yläosa on blogilahja, tässä vuodelta 2014 peräisin olevassa postauksessa esittelemäni Black Swanin toppi. Brandi on taidettu jo kuopata vähin äänin, mutta toppi porskuttaa menemään. Se on ihmeellistä märkäpukutyyppistä materiaalia, joka ei tunnu kuluvan eikä kissahtavan millään.

    Asun piristysruiske on Beck Söndergaardin ohut puuvillahuivi. Muistan, että nämä tähtikuvioiset huivit olivat blogeissa suosittuja suunnilleen samoihin aikoihin kuin dagens-ilmaisu, mutta minua ei haittaa olla vähän 2012.

    Huivi Beck Söndergaard | Neuletakki Pelle P | Toppi Black Swan | Farkut H&M Mama | Nilkkurit Panama Jack

    Pukeutumiseni väriskaala näyttää jo siirtyneen marraskuun väreihin, mutta vauva hehkuu vielä syksyn sävyissä. Yllä on soma Metsolan setti, lahja ystäväperheeltä. Nyt se alkaa olla sopivan kokoinen.

    Vauva on saanut oman leikkimaton. Nyt kun ympäristö on selvästi alkanut kiinnostaa pikkuista enemmän ja katse kulkee kuin rakennustarkastajalla pitkin katonreunoja, tuntui tarpeelliselta hankkia parempaa katseltavaa (ja ennen pitkää myös mätkittävää ja maisteltavaa). Tarjolla olisi ollut vaikka mitä beigensävyistä unelmaa, mutta tosiasia on se, että tällä hetkellä vauvaa kiinnostavat voimakkaat kontrastit, joten valinta kohdistui tähän Tiny Loven mustavalkoiseen mattoon.

    Lisäksi olen järjestellyt ristiäisiä, joita vietetään meillä kotona viikon päästä lauantaina. Minulla on tapana stressata tällaiset tilaisuudet ihan pilalle, joten olen tietoisesti yrittänyt rauhoittaa sekä järjestelyt että juhlapäivän. Tarjottavat olen tilannut pitopalvelusta ja astioita tästä perheestä onneksi löytyy. Isu eli minun äitini on lähettänyt postissa etukäteen perheemme kastemekon ja päänkuivausliinan. Mamma on tehnyt tytölle oman kastemaljan, kuten kaikille lapsenlapsilleen. Pappi, kummit ja lähisuku on kutsuttu paikalle. Toivottavasti joku ehtii vähän siivota täällä ennen juhlapäivää.

    Kastepöydälle hankin vielä jonkin pienen kukkakimpun tai asetelman. Ilmeisesti nykyään saatetaan teettää myös pieni kukkaseppele vauvalle. En ole aiemmin törmännyt tällaiseen perinteeseen – ainakaan poikavauvojen kohdalla se ei tullut eteen. Ajatus kuulostaa herttaiselta, mutta epäilen käytännön toteutusta: sitä että seppele olisi tyytyväisen vauvan päässä h-hetkellä. Todennäköisesti siinä olisi vain yksi asia lisää hermoiltavaksi, joten luovun seppeleajatuksesta.

    Nimeä ei ole täysin päätetty, mutta onhan tässä vielä aikaa…