-
Kodinhoitohuone kuvina
Nyt kurkataankin paikkaan, joka ei ole aiemmin blogissa näkynyt, eli kodinhoitohuoneeseen. Tämä on yksi omakotiasumisen parhaita puolia: vaatehuollolle ja muille kodin askareille on varattu oma tila. Tosin meilläkin kodinhoitohuone näyttelee kaksoisroolia saunan pukuhuoneena. Ovesta on suora käynti takapihan paljulle, jota emme ole vielä kertaakaan saaneet aikaiseksi lämmittää.

Voisinpa sanoa, että kodinhoitohuoneessa näyttää aina tältä, mutta normaalisti tila on täynnä lajittelematonta ja silitystä odottavaa pyykkiä, työkaluja ja muuta tasoille unohtunutta tavaraa. Oikeastaan inspiraatio järjestelyyn ja kuvien ottamiseen lähti tällä kertaa siitä, että tänään siirsimme jänikset kanit ulkomajoituksesta sisätiloihin, eikä niiden häkille oikeastaan ole muuta hyvää paikkaa kuin tuossa takaoven edessä. Pitäisi joskus kuvailla pupulaisia tänne blogiin! Ne ovat vilahtaneet postauksessa vain kerran aiemmin.
Tulevina talvina puput voidaan toivottavasti majoittaa autotalliin, mutta se ei ole vielä lämmin vaikka hyvällä mallilla onkin. Kovasti odotan autotallin valmistumista senkin vuoksi, että saamme vihdoin kunnon varastotilan, ja esimerkiksi täältä kodinhoitohuoneen kaapeista voi siirtää rakennustarvikkeet ja työkalut niille sopivampaan paikkaan. Valkoisten kaapistojen seesteisen ulkomuodon sisällä piilee melkoinen ahtaus ja tavaranpaljous.




Minulla on tapana silittää liinavaatteet pesun jälkeen. Silittäminen on ihanan rentouttavaa touhua jos siihen vain on aikaa. Ajattelin aiemmin, että hankin mankelin heti kun tilaa on. Nyt on alkanut tuntua siltä, että se saattaisi sittenkin jäädä käyttämättä. Onko teillä kotona käytössä mankelia?
19 kommenttia artikkeliin Kodinhoitohuone kuvina -
Eroon prokrastinaatiosta?

Prokrastinaatio on hieno sana sille, ettei saa aikaiseksi. Se ei välttämättä tarkoita laiskuutta – saamattomuutta kyllä. Prokrastinoija tekee jotain muuta kuin sitä, mitä hänen pitäisi olla tekemässä. Kirjoittaa blogia muttei vastaa sähköposteihin. Käy pitkillä kävelylenkeillä muttei lue tenttiin. Blogin perusteella minusta saattaa saada aika pedantin kuvan, mutta se on vain osa totuutta. Olen myös paatunut vitkuttelija ja ajoittain ajattelen myös että parantumaton.
Prokrastinaatio oli aika harmiton ongelma niin kauan, kun olin perheetön. Karanneet deadlinet saattoi kuroa kiinni aamuyön tunteina tai sitten vain kärsiä tekemättä jättämisen seuraamukset nahoissaan. Nyttemmin ajankäyttöä on ollut pakko tehostaa, ja olen ryhtynyt etsimään konkreettisia apuvälineitä prokrastinaation voittamiseksi tai ainakin vähentämiseksi. Kokeilussa on ollut Pomodoro-tekniikka, GTD, ZTD, NowDoThis ja Toodledo näin muutamia mainitakseni. Vaikken olekaan päässyt vitkuttelusta täysin eroon, olen oppinut tunnistamaan prokrastinaatiotilanteet ja ajoittain pystyn jopa palauttamaan huomioni oikeille raiteille.
Eilisessä blogipostissani mainitsin kolmesta projektista, joita haluaisin saada merkittävästi eteenpäin seuraavan 12 viikon aikana. Uusin apuvälineeni tähän on pieni ohjelma nimeltä Lift.do. Oliko teillä lapsena kotona, koulussa tai päiväkodissa tarrataulu, johon liimattiin tähtiä onnistuneiden suoritusten merkiksi? Tämä on vähän sama juttu mutta aikuisten teknologisesti uskottavaan maailmaan siirrettynä. Ideana on, että ohjelmaan listataan tavoitteita/projekteja/ihanteita ja että joka päivä tehdään jotain, vaikka vain ihan pientä, niiden eteen. Tarkoitus on luoda jokapäiväisiä tapoja (habits), samanlaisia kuin hampaiden pesu. Voit myös seurata muita samaa asiaa opettelevia sekä palveluun rekisteröityneitä tuttavia.
Olen käyttänyt Liftiä jo muutaman kuukauden ajan mutten ole päässyt kunnolla hyödyntämään ohjelman sosiaalista ulottuvuutta. Siispä päätin luoda itselleni uudet tunnukset bloginimelläni ja kysäistä, löytyykö sieltä ruutujen toiselta puolen muitakin vitkuttelijoita, jotka haluaisivat kokeilla Liftiä kanssani? Ohjelmaa voi käyttää joko nettiselaimella tai iPhone-sovelluksen kautta ja se on täysin ilmainen. Minut siis löytää palvelusta nimellä lisbet e. Omalla listallani on tällä hetkellä seitsemän tapaa, jotka minun pitäisi saada kuitattua päivittäin. En ole vielä kertaakaan onnistunut tekemään kaikkia, joten opeteltavaa riittää!
Onpa kello paljon! Naputtelin kuitenkin tämän postauksen, sillä sen julkaisun jälkeen voin käydä liimaamassa tarran ruksaamassa tämän päivän kohdalta kohdan ”Blog” suoritetuksi.
-
Maanantaisoturi
Tänään on ollut hyvä maanantai. Aurinko paistoi ja marketissa myytiin halvalla isänpäivältä yli jääneitä ruusuja. Olo on virkeä, latautunut. Vaikka on sääli, että perhe oli hajallaan viikonloppuna, muutama päivä ”pelkän” vauvan kanssa tuntui ihan omalta lomalta. Arki pyörii liian helposti sen ympärillä, että siivoan muiden jälkiä, laitan muille ruokaa, hoidan juoksevia asioita ja sitten kun saan pienen oman hetken, en osaa tehdä muuta kuin tuijottaa tv:n tai läppärin ruutua.
Minun on tarkoitus palata töihin helmikuussa, jolloin mies jää puolestaan kotiin. Vanhempainvapaa on tällä kertaa sujunut varsin mukavissa merkeissä – toisin sanottuna olen saanut nukkua riittävästi. Vauva on nyt neljä ja puolikuinen ja parhaimmillaan nukkuu yöt läpeensä, vaikka tällä hetkellä flunssan vuoksi on ollut rikkonaisempaa. Hän on luonteeltaan melko rauhallinen ja viihtyy välillä myös itsekseen. Päiväuniakin nukutaan, melko lyhyissä pätkissä tosin. Isoveli on puolestaan osan viikkoa päivähoidossa, joten periaatteessa minulla olisi mahdollisuus tehdä muutakin kuin kokata makaroonilaatikkoa ja heilua imurin kanssa. Jotain itselleni.

Mielessä on vaikka mitä keskeneräisiä projekteja, mutta olen rajoittanut määrän vain kolmeen. Tämä blogi on luonnollisesti yksi. Niistä kahdesta muusta projektista, ja siitä miten lukijat ja muut bloggaajat voivat hypätä kelkkaan, kirjoittelen lisää huomenna.
-
Nalkuttava seinätarra

Viime keväänä tilasin tämän House Rules -sisustustarraan nähtyäni sen norjalaisen Tonje Boganesin sisustusblogissa. Tarra jäi kuitenkin pakkaukseensa, sillä aloin epäröidä, sopisiko se kotimme tyyliin ja mihin sen oikeastaan haluaisin sijoittaa. Tänä viikonloppuna totesin, että kamoon, se on vain sisustustarra eikä verrattavissa esimerkiksi seinän kaatamiseen tai parkettivalintaan. Jos en pidä siitä, se on helppo poistaa. Asiaan saattoi vaikuttaa sekin, että olemme olleet kotosalla ihan vain kahdestaan vauvan kanssa, kun mies on ollut työreissussa ja esikoinen isovanhemmilla. Olen siis saanut sisustella kaikessa rauhassa ilman kanssa-asujien häiritseviä mielipiteitä. (Kuten alkuviikosta vihjailin, meidän piti alunperin lähteä vauvan kanssa työreissulle mukaan, mutta toisin kävi.)
Nyt kun tarra on seinässä, olen oikein tyytyväinen. Se on juuri oikean kokoinen sijoituspaikkaansa ja hauska katseenvangitsija eteiskäytävällä. Tuohon kohtaan olisi voinut sijoittaa myös jonkin kehystetyn printin, mutta pidän siitä, miten sisustustarra sulautuu luonnolliseksi osaksi seinää. ”Säännöt” ovat kaikki sellaisia, jotka voin allekirjoittaa. Erityisesti ”Pick up after yourself” ja ”No whining”!
Virhearvio tapahtui ainoastaan siinä, miten kauan kuvittelin asentamisen kestävän. Tarraa ei noin vain läntätä seinään nelikuisen katsellessa sitteristä. Kun sijoituspaikka oli huolellisesti mitattu ja merkitty maalarinteipein, kuva piti siirtää asennuskalvolle ja siitä seinään, ja koko ajan pienet kirjainosaset pyrkivät pois sijoiltaan. Kaiken kaikkiaan työ vei pari tuntia.


Yksi pieni juttu vain: minun tarrani, joka on tilattu seinätarrat.fi:stä (mutta ei ole enää valikoimissa), ei ole sama kuin Tonjen blogissa nähty. Tämä on pienempi ja siinä on – kirjoitusvirhe! Kuka löytää?
-
Taas yksi villamattopettymys
Olen taas miettinyt mattoja. Kyllä, monikossa: eteisen mattoa, yläaulan mattoa, leikkimattoa ja nyt viimeisimpänä työhuoneen mattoa. Normaalioloissa työhuoneesta löytyy kaksi Formen luonnonvalkoista Lumiaa, jotka ovat tällä hetkellä pesulassa. Ne hankittiin edelliseen kotiin, mutta tässä nykyisessä pikkumatoille ei ole ollut sopivaa paikkaa. Sitä paitsi niiden lämmin sävy sopii huonosti yhteen vaaleanharmaan laminaatin kanssa. Vein Lumiat juuri pesulaan ja mietinkin, jospa luopuisin niistä kokonaan. Haluaisin työhuoneeseen yhden ison maton kahden pienemmän sijaan.
Hetken jo luulin Formen uuden Vilma-villamaton olevan täydellinen ehdokas työhuoneeseen, mutta kun tänään kävin tutustumassa siihen livenä, koin saman pettymyksen kuin usein villamattojen kohdalla. Graafisesti kuvioidut, mustavalkoiset villamatot näyttävät valokuvissa niin kauniilta, mutta paikan päällä matto tuntuu ohuelta, villa karhealta ja värit kellertävät. On kai vain tunnustettava, että minulla ja villamatoilla ei synkkaa yhtään. Sen sijaan suhteeni puuvilla- ja paperinarumattoihin kukoistaa. Vastaus työhuoneen matto-ongelmaan löytyneekin olohuoneen lattialta. Woodnotesin kitti- ja harmaasävyinen Avenue-matto sopisi kotona melkein mihin huoneeseen hyvänsä, mutta onhan Woodnotesilla muitakin kauniita malleja…
Mutta nyt kiirehdin ajoissa pehkuihin. Meillä on nukuttu viime viikkoina melko rauhattomasti. Kunpa ensi yö olisi vähän parempi. Hyvää yötä!
-
Yleviä periaatteita
Mikään ei taida meistä bloggaajista olla niin mukavaa kuin lätistä harrastuksestamme. Tällä hetkellä blogeja kiertää Löytö-blogista lähtöisin oleva blogiperiaatteet-haaste ja minulle sen lähetti Modernisti kodikkaan Kerttu.
”Haluan aloittaa haasteen, jossa kerromme omia periaatteitamme bloggareina. Mikä on sinulle tärkeää? Mitkä asiat saavat sinut harmistumaan blogimaailmassa? Miten suhtaudut kuvien oikeuksiin? Miten hoidat yhteistyöpostaukset? Kerro asioista vapaamuotoisesti ja omalla tyylilläsi. Itse haluan tällä tavoin kertoa omat periaatteeni ja ajatukseni julkisesti, jotta lukijani saavat rehellisesti tietää mitä mieltä olen asioista.”
Haasteessa pyydettiin myös lisäämään postaukseen oma kuva, joten kas tässä allekirjoittanut:

Perusjutut
Aloitin blogin tammikuussa 2012 pysyteltyäni pari vuotta lukijapuolella. Vielä tänä päivänäkään blogin tarkka genre ei ole selvillä. Alkuaikoina kirjoitin enemmän lifestyleaiheista kuten muodista ja matkailusta kun taas tämän vuoden aikana sisustusjutut ovat vallanneet palstatilaa. Suunnitelmissa on kuitenkin kirjoittaa enemmän pukeutumiseen liittyviä juttuja nyt kun raskausmaha ei menoa haittaa.
Teksti ja ulkoasu
Joinain päivinä teksti kulkee, joinain taas ei. Ulkoasua olen vähän liiankin innokas muuttelemaan. Sisälläni asuu pieni HTML-koodaajanörtti. Toistaiseksi olen tyytynyt muokkaamaan Bloggerin valmista pohjaa, mutta haaveena olisi koodata blogiasu alusta alkaen itse.
Kuvat
Yleensä otan postausten kuvat itse, mutta joukossa on myös jonkin verran yritysten tuotekuvia. Itse ottamieni kuvien oikeuksien suhteen olen varsin höveli; kuviani saa pinnata ja lainata, kunhan lähde on selvästi nähtävissä.
Postaustahti
En ehdi päivittää joka päivä, lähellekään. Haaveena on hieman tiheämmin päivittyvä blogi, ehkä tämä marraskuu tuo sen tullessaan?
Yhteistyö ja mainonta
Blogissani esiintyy yhteistyöpostauksia ja tähdellä merkittyjä kaupallisia linkkejä. Bannerimainokset blogiini tulevat puolestaan Indiedays Inspiration -verkoston kautta. Blogissa näkyvästi esillä olevat Amforan astiat ja sisustustuotteet ovat appivanhempieni perheyrityksen valmistamia.
Työhöni liittyvät asiat
Ei ole mikään salaisuus, mitä teen työkseni. Jotkut lukijat sen hoksaavat, toiset eivät. Tänä syksynä on ilmestynyt myös pari pientä lehtijuttua, joissa ammattini ja blogini nimi ovat esiintyneet rinnakkain. Kirjoitan kuitenkin ”anonyyminä”, koska en halua nimelläni tehtyjen google-hakujen löytävän ensimmäisenä tänne. Toivon, ettei blogista tule työhöni liittyvän palautteen vastaanottopaikkaa. Jos mielesi tekee keskustella sääasioista, suosittelen Sään takaa -blogia, jossa minäkin olen yhtenä kirjoittajana (en tosin nyt äitiyslomalla).
Ikävät kommentit
Monet bloggaajat valittelevat ikävien kommenttien määrää, mutta omalle kohdalleni näitä on osunut kohdalleni vain kourallinen. Näen, että se voi johtua kahdesta syystä: 1) olen onnistunut kirjoittamaan sellaista blogia, joka ei ärsytä ketään (epätodennäköistä) tai 2) blogini on kävijämäärältään niin pieni, etteivät räyhähenget löydä tänne (todennäköistä). Kolmas vaihtoehto on, että olen päivätyöni ansiosta keskimääräistä kovanahkaisempi – olen sitä kautta saanut oman osani henkilöön menevästä arvostelusta ja keskustelupalstakirjoittelusta. Uskon myös tunnistavani sellaisen palautteen, joka on annettu vain ikävän olon tuottamiseksi ja näen, ettei se oikeastaan liity minuun vaan kirjoittajan henkilökohtaisiin ongelmiin.
SoMe-liitännäiset
Facebook, Instagram, Pinterest… onhan näitä. Blogini säännölliseen seuraamiseen suosittelen Bloglovin’:ia tai Blogilistaa. Palvelut vaativat kirjautumisen, mutta vastineeksi pääset lukemaan kaikki suosikkiblogisi yhdestä paikasta eikä yksikään päivitys mene sinulta ohi, toisin kuin esimerkiksi Facebookissa, joka saattaa näyttää vain osan päivityksistä. Jos olet Blogger- tai Google+-käyttäjä, voit kirjautua blogini lukijaksi
Vinkit bloggaamiseen
Useimmat bloggaajat neuvovat panostamaan kuviin ja postaustahtiin. Kuvista olen samaa mieltä, postaustahdista taas ajattelen, että liika on liikaa. Monilla on nykyään lukulistoillaan kymmenittäin blogeja, ja epäkiinnostavia linkkejä ei ajanpuutteen vuoksi edes klikata auki. Itse ajattelen, että blogitekstin lukemisen tulisi olla jollain tavoin palkitsevaa lukijalle, sillä tavoin varmistat, että hän lukee juttusi vielä ensi kerrallakin. Neuvoni on siis panostaa laatuun, ei määrään (ihanteellista tietysti on, jos pystyy julkaisemaan päivittäin kauniisti kuvitetun ja lukijoita kiinnostavan postauksen).
Jaan haasteen eteenpäin blogissani ahkerasti kommentoineille Iisalle ja Annalle, olkaa hyvä!
-
Kattaus sesongin henkeen

Mallailin kattausta tähän sesonkiin, joka ei ole ihan vielä joulu muttei enää syksykään. Keskuskappaleen muodostavat takapihan ehtymättömästä risuarsenaalista noudetut peltosaunion oksat, joihin on ripustettu pieniä keraamisia tähtiä. Astiat ovat Amforasta, lasit Iittalasta, aterimet Villeroy & Bochilta ja Markiisi Espanjasta.




Odotan jo kovasti uutta viikkoa! Pääsen mahdollisesti karistamaan marraskuisen Suomen pölyt hetkeksi jaloistani…
-
Kävelyllä periferiassa

Moni elättelee mielikuvaa pääkaupunkiseudusta lohduttomana asfalttiviidakkona, mutta ei täällä yleensä tarvitse kävellä muutamaa sataa metriä pitemmälle päätyäkseen pellonreunaan tai metsikköön. Meidän kotikulmamme ovat jo todellista periferiaa kantakaupunkilaisten näkökulmasta katsottuna. Keväällä vaapuin näitä polkuja supistusten toivossa ja ihailin kaikkialla viriävää vihreyttä. Nyt on jo marraskuu ja näkymät ovat hieman erilaiset mutta silti omalla tavallaan kauniit. Päätänkin tässä ja nyt luopua suosikkivuodenaikani nimeämisestä ja julistaa suosikikseni vuodenkierron – sen, että luonto ja ilmat ovat jatkuvassa muutoksessa ja tarjoavat joka päivä jotain uutta.
Ensi talven säitä ei tarvitse säikkyä, sillä sain valita blogiyhteistyön merkeissä jalkineet Crocsin valikoimasta. Niin, Crocs valmistaa tosiaan muutakin kuin pinkkejä muovisandaaleja. AllCast Luxe Duck Booteissa on nahkavarsi, loskankestävä kärki ja lämmin tekoturkisvuori.



Jos jonkun varpaita vielä palelee, Crocs tarjoaa lukijoilleni koodilla LISBET20 20% alennuksen verkkokauppansa valikoimista maanantai-iltaan 4.11. asti. Mukavaa viikonloppua kaikille!

Kengät saatu blogiyhteistyön kautta. Postaus sisältää mainoslinkkejä.
-
Skandinaavista seinäpaperia

Yläaulan tapettivaihtoehtoja kartoittaessani törmäsin ruotsalaisen Boråsin By Scandinavian Designers -mallistoon ja näihin upeisiin tuotekuviin. Mallisto sisältää viime vuosisadan puolivälin designklassikoita nimekkäiltä suunnittelijoilta. Olen pitkään ajatellut, että tapetit eivät vain ole oma juttuni, mutta viimeistään nämä kuvat saivat minut toisiin aatoksiin.




Periaatteessa kelpuuttaisin näistä meille jokaisen, mutta suosikkini ovat ensimmäisessä ja viimeisessä kuvassa esiintyvät Arne Jacobsenin printit. Itse asiassa hyvin samantapainen kuvio kuin yllä kummitteli jo edellisessä postauksessani norjalaisen Storeysin versiona. Mittakaavassa on tosin huomattava ero; esimerkki Storeysin tapetista löytyy Stylizimo-blogista, kun taas käsityksen Boråsin printin koosta saa tämän postauksen ensimmäisessä kuvassa taustalla näkyvästä seinästä. Kumpi on teidän mielestänne onnistuneempi?



