À Paris

Huomenna starttaan aiempien uhkailujeni mukaan Pariisiin ihan yksin. Taka-ajatuksena tässä pikkureissussa on ”go before it’s too late” – toisin sanoen päätin mennä nyt kun kasvava vatsa tai vauva sylissä ei vielä rajoita. Yksin matkustamisessa on se hieno puoli, että saa tuntea olevansa ympäristöstään täysin irrallaan. Kaikki vastaantulijat ovat vieraita ja joka nurkan takaa paljastuu uusi, tuntematon maisema.

Viivyn reissussa kokonaiset kolme päivää, joiden sisältöä en ole sen kummemmin aikatauluttanut. Ajattelin tehdä sellaisia asioita, joihin harvemmin saa paneutua antaumuksella esimerkiksi perheen kanssa reissatessa: kierrellä kaupoissa, istua kahviloissa, katsella ihmisiä ja näyteikkunoita. Nähtävyyksistä en pahemmin piittaa, mutta puku- ja ompeluharrastukseni tueksi suunnittelen vierailevani ainakin Les Arts Décoratifs -museon tekstiiliosastolla.

Läppäri lähtee mukaan, joten kenties saatte kuulumisia jo reissun päältä.

Kiitos vielä onnitteluistanne edelliseen postaukseen! Olen lukenut niitä hölmö hymy naamalla 🙂

Lisbet e. on arjen fantasiaa, ikuinen projekti kauniimman kodin, toimivamman vaatekaapin ja sulavamman arjen eteen. Blogia kirjoittaa Liisa - työelämässä luonnontieteiden moniottelija, siviilissä osa-aikainen haaveilija ja kolmen lapsen äiti. Tukikohtana on koti maaseudun ja kaupungin rajamailla.

seuraa blogia

toivelistalla

Sivustollani on mainoslinkkejä, jotka on merkitty tähdellä*. Jos teet ostoksia linkkien kautta, saan niistä pienen komission. Tämä ei vaikuta tuotteen hintaan.

arkistojen aarre

Miten pyrin hallitsemaan stressiä

Tehdään heti alkuun selväksi, etten ole supernainen. Minulla on vielä paljon tekemistä ajankäytön ja stressinhallinnan suhteen. Aiemmin pidin itseäni ihmisenä, joka ei vähästä stressaannu, mutta nyt…

keskustele

22 kommentti(a)

  1. 1.30.13
    Maija said:

    Oikein ihanaa matkaa, nauti! <3

  2. 1.30.13

    Tää tahtois kanssa matkalle. Tosin en usko, että uskaltaisin lähteä yksin reissuun, vaikka se olisikin varmasti avartavaa.

    Rentoa reissua sinulle ja ainakin minä odotan matkakuulumisiasi. 🙂

    • 2.3.13
      lisbet said:

      En minäkään ole monta kertaa yksin reissussa ollut, mutta tätä odotan jo innolla!

  3. 1.30.13
    Mikko said:

    Ihanaa matkaa – nauti! Olen itsekin tehnyt reissun Pariisiin yksin, kun muiden aikataulut menivät niin ristiin. Sekin oli elämys ja välillä tekee hyvää matkustaa yksin.

    • 2.3.13
      lisbet said:

      Siinä on ehdottomasti puolensa, varsinkin jos intressit matkakumppanin kanssa tahtovat mennä ristiin.

  4. 1.30.13
    Anonymous said:

    Ihanaa matkaa ja lomaa!
    Mistä nuo ensimmäisen kuvan kauniit tyynyt ovat?
    -Ella-

  5. 1.30.13
    Jonanna said:

    Kivaa reissua! Olen itse asiassa vähän kade, minä kun en ikinä uskaltaisi lähteä matkaan yksin…

    • 2.3.13
      lisbet said:

      Ehkä yksin matkustamista voisi kokeilla jollain pikkureissulla ensin?

  6. 1.30.13
    Hanna said:

    Nautinnollista reissua ja onnittelut raskausuutisesta. Ja kiitos ihanasta blogista ja erityisesti raikkaista kuvista. P.S. blogissani on haaste sinulle.

    • 2.3.13
      lisbet said:

      Kiitos, käynpä tarkistamassa haasteen!

  7. 1.30.13
    Lumo said:

    Hyvää matkaa. Itse lähden parin viikon päästä, mutta työmatkalle eli kiertelyyn ei pahemmin aikaa jää. Syksyn reissuilla olen aina viikonlopun yli, nautin kaupungista ja omasta seurastani.

    • 2.3.13
      lisbet said:

      Oman työni puolesta en juurikaan pääse reissaamaan, työmatkalaisilla sitä kokemusta yksin matkustamisesta vasta onkin.

  8. 1.30.13
    Anonymous said:

    Oi oi, Paris mon amour <3 Bon voyage!

    – Maaria

  9. 1.31.13
    Marja said:

    Oi kuulostaa ihan täydelliseltä omalta ajalta! 🙂 Minä olen myös miettinyt lähtemistä New Yorkiin ihan yksin – kun miestä ei sinne enää saa ja nauttisin juurikin tuollaisista mainitsemistasi asioista, ihan yksinäni 🙂 Ainoa mikä yksin on tylsää, ovat illat – tai mikäs sitä hotellihuoneessa löhöillessä ja vaikka kirjaa lukiessa mutta syömiset tuppaavat mulla jäämään yksin väliin. Mutta tulipas nyt matkakuume…!

    IHANAA reissua sinulle, nauti!

    • 2.3.13
      lisbet said:

      No se on totta että illalla tulee yleensä hankkiuduttua hotlalle hyvissä ajoin jo vähän turvallisuudenkin takia. Toisaalta NYkiin mennessä mulla tahtoo jäädä rytmi joka tapauksessa niin aamupainotteiseksi, että nukkumaan tulee yleensä mentyä ysin pintaan:D Joten NY voisi olla kutakuinkin täydellinen kohde yksin matkustamiselle?

  10. 1.31.13
    Sara said:

    Ensinnäkin onneksi olkoon! Toisekseen oikein ihanaa reissua!

  11. 1.31.13
    Anonymous said:

    Mahtavaa! Ihanaa matkaa! Paljon päämäärätöntä harhailua ja oleilua toivon. Juuri sopivaan hetkeen tulee tosiaan tämä. Laita pian kuvia! Majapaikka on toivottavasti joku muu kuin 11 vuotta sitten 😉 Salla

    • 2.3.13
      lisbet said:

      No ainakin se on varattu tällä kertaa etukäteen:)